Rush Suomeen keväällä 2027 — legendaarinen yhtye palaa lavoille yli vuosikymmenen tauon jälkeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.2.2026

Progressiivisen rockin jättiläinen Rush palaa konserttilavoille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja saapuu Suomeen keväällä 2027. Yhtye esiintyy Helsingin Veikkaus Arenalla lauantaina 10. huhtikuuta osana “Fifty Something” -maailmankiertuettaan, joka juhlistaa bändin 50-vuotista uraa sekä edesmenneen rumpali-sanoittaja Neil Peartin perintöä.

Rushin perustajajäsenet Geddy Lee ja Alex Lifeson ilmoittivat paluustaan viime vuonna. Kesällä 2026 Los Angelesista käynnistyneen kiertueen Pohjois-Amerikan osuus myytiin loppuun välittömästi, ja kysynnän vuoksi konserttien määrää kasvatettiin. Tänä vuonna kiertue käsittää yhteensä 58 konserttia 24 kaupungissa, ja lippuja on myyty jo yli puoli miljoonaa.

Eurooppaan, Isoon-Britanniaan ja Etelä-Amerikkaan suuntautuva kiertue alkuvuonna 2027 on yhtyeen ensimmäinen Euroopan-kiertue sitten vuoden 2013.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiertueella Rush soittaa kaksi settiä joka ilta ja hyödyntää yli 40 kappaleen repertuaaria, mikä mahdollistaa vaihtuvat settilistat eri konserteissa. Mukana on yhtyeen tunnetuimpia hittejä sekä fanien suosikkeja.

Lavalla Leen ja Lifesonin rinnalla nähdään saksalainen rumpali Anika Nilles sekä kosketinsoittaja Loren Gold, joka on työskennellyt muun muassa The Whon ja Roger Daltreyn kanssa.

Geddy Lee kommentoi kiertueen valmisteluja seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Emme malta odottaa, että pääsemme palaamaan kaupunkeihin, joissa emme ole soittaneet pitkään aikaan, sekä uusiin paikkoihin. Olemme harjoitelleet noin 40 kappaleen repertuaaria, jotta voimme pitää setit elävinä ja vaihdella kappaleita illasta toiseen. Toivomme, että fanit tulevat juhlistamaan kanssamme Rushin 50-vuotista taivalta ja antamaan Neilille kunnianosoituksen, jonka hän ansaitsee.”

Neil Peartin leski Carrie Nuttall-Peart ja tytär Olivia Peart korostavat kiertueen merkitystä Peartin perinnön kunnioittamisessa.

”Neilin musiikillisuus oli poikkeuksellista. Hänen monimutkaiset sävellyksensä ja mielikuvitukselliset sanoituksensa koskettivat lukemattomia ihmisiä. Uskomme, että tästä kiertueesta tulee unohtumaton kokemus.”

Kanadalainen Rush kuuluu progressiivisen rockin vaikutusvaltaisimpiin yhtyeisiin. Yli 45 miljoonaa albumia myynyt trio tunnetaan teknisesti kunnianhimoisesta soitostaan, älykkäistä sanoituksistaan ja omaleimaisesta soundistaan. Yhtye on nimetty sekä Rock and Roll Hall of Fameen että Kanadan Music Hall of Fameen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Rumpali Neil Peart menehtyi tammikuussa 2020, ja tuleva kiertue toimii samalla kunnianosoituksena hänen elämäntyölleen.

Rush (CA) — Fifty Something Tour 2027

La 10.4.2027
Veikkaus Arena, Helsinki
Ovet klo 18:30
Ikäraja S

Liput

Myyntiin pe 27.2. klo 10 Ticketmasterissa

Liput alkaen (sis. palvelumaksut):
84,90 €
99,90 €
109,90 €
134,90 €
159,90 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mastercard-ennakkomyynti: ke 25.2. klo 10 – pe 27.2. klo 9
My Live Nation -ennakkomyynti: to 26.2. klo 10 – pe 27.2. klo 9 rekisteröityneille jäsenille