Ruska ajaa kohti auringonlaskua tuoreella singlellä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.2.2022

Pihtiputaalta tulee muutakin kaunista kuin keihäänheitto ja pontikka. Nimittäin väkevää suomirockia takova Ruska, joka julkaisi uuden singlensä ”Auringonlaskuja” 25.2.

Kappale kuljettaa kuuntelijan kolmessa minuutissa läpi kahden ihmisen elämäntarinan. Auringonnoususta sen laskuun. Biisin äärellä onkin hyvä pysähtyä miettimään elämämme rajallisuutta, ja varsinkin sitä, teemmekö oikeita valintoja, oikeista syistä.

”Hieman meitä arvelutti julkaista sinkkuna tällainen aikuisen miehen herkistelyballadi, mutta saimme tutuilta sen verran rohkaisevaa palautetta, että ilmoillehan se piti sinkkuna laittaa”, kertoo Ruskan kitaristi Risto Turpeinen biisin julkaisupäätöksestä.

Biisi kulkee klassisen raskaamman rokin balladien mainingeissa. Ruskan laulajan Jukka Nummen väkevä tulkinta nousee lopun kitarasoolojen ohella koukuksi, joka saa laittamaan kappaleen uudestaan soimaan.