Ruusunterälehtiin ja nahkatakkiin käärittyä rockia – arviossa Boycottin paluualbumi ”The Mighty”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 7.11.2017

Boycott teki 30-vuotisen uransa kunniaksi paluun julkaisemalla uuden albumin. ”The Mighty” on ylväs ja muhkea kokonaisuus, joka upottaa kuuntelijansa romanttissävyiseen tunnelmoivaan rockiin. Vaikka yhtyeessä ei ole mukana enää Tommi Läntisen lisäksi muita alkuperäisiä jäseniä, tuntuu Boycott voivan hyvin.

Rock-yhtye Boycott oli itselleni entuudestaan tuntematon, mutta energisen näköinen kansikuva ja hehkutus yhtyeen paluusta saivat itseni kiinnostuneeksi. Kansikuva on hieno taltiointi pitkätukkaisesta laulajasta mikrofonin ääressä, ja itseäni hävettää hiukan myöntää, etten aluksi edes tunnistanut laulajan olevan Tommi Läntinen. Englanninkielisenä tulkkina Läntinen on niin vakuuttava, etten osannut aluksi epäillä yhtyettä edes suomalaiseksi! Kun sain saatekirjettä lukiessani vahvistuksen, että albumilla laulaa Läntinen, jouduin hieraisemaan silmiäni. Oma suhtautumiseni Tommi Läntiseen on ollut aikaisemmin välinpitämätön, mutta ”The Mightyn” myötä tämän käsityksen voi heittää romukoppaan.

Boycottin uusin albumi murahtaa käyntiin polkevalla ”Thunder”-kappaleella, jota on höystetty syntetisaattorilla ja pehmoisilla riffeillä. Sanoitustensa suhteen kappale voisi olla osa AC/DC:tä – ”Thunder” hehkuttaa rock ’n’ rollin erityislaatuisuutta, ja Läntinen tiivistääkin osuvasti rockin ”olevan parasta ruumiille ja sielulle”. Melodisempi ja rennompi ”Partners In Crime” edustaa äänimaailman suhteen albumin yleisilmettä. Myös kertosäkeistöt ovat tarttuvia ja kitarasooloille on annettu tilaa, kuten monessa muussakin albumin kappaleessa. ”Still I Rise” –biisissä on vastaavasti melankolisempi ote, jollaista ei esiinny muualla albumissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Bittersweetissä” pulahdetaan hillitympään aor-ilmaisuun ja kappaleessa päästään kuulemaan Läntisen ja Ina Forsmanin herkkää dialogia. ”Bittersweet” tekee luonteensa puolesta rajua eroa muuhun albumiin, mutta on silti selkeästi osa sitä. Duettokappale käynnistää herkistelyvaiheen, jonka kahdeksas kappale ”Hour Of The Wolf” rikkoo. Tämän jälkeen albumi jatkuu herkistelyn ja rockin välisenä kamppailuna.

Boycottin ”The Mighty” -albumi on ruusunterälehtiin ja nahkatakkiin käärittyä rockia. Yhtye hyödyntää klassisen rockyhtyeen kokoonpanon lisäksi myös kosketinsoittimia, joilla on merkittävä osa albumilla. Esimerkiksi ”Sirocco”-kappale ei olisi läheskään niin mielenkiintoinen, jos siitä puuttuisi kosketinsoittajavelho Jaakko Kiurun kädenjälki. Kiurun syntetisaattorit luonnollisesti kuorruttavat muitakin kappaleita rikkaammiksi,minkä johdosta mielleyhtymiltä Bon Jovin suuntaan ei voi välttyä. Sanoitustensa suhteen Boycott muistuttaa hiukan Whitesnakeä, mutta ei sekään huono asia ole.

”The Mighty” on kaikin puolin radioystävällistä rockia, jota kuunnellessa tulen väkisinkin hyvälle tuulelle. Vaikka Boycott koluaa rakkauden maaston tuttuja soramonttuja, on albumilla kuitenkin tarjota uutta näkökulmaa asioihin. Lyriikoidensa puolesta Boycott vetää vertoja imelyydessään Bon Joville ja Whitesnakelle olematta kuitenkaan kopio, koska vahva aor-henkisyys tekee levystä pehmoisemman. Vaikka yhtyeen äänenä onkin kevyemmän musiikin puolelta tuttu Tommi Läntinen, ei hänen työpanoksensa missään tapauksessa vesitä lopputulosta. Niin kuin uusien asioiden äärellä yleensä, kannattaa Boycottinkin kohdalla siirtää omat ennakkoasenteensa pois ja antaa albumille mahdollisuus. Vaikka ”The Mighty” ei tarjoa rockin saralla mitään mieltä räjäyttävää, on yhtye onnistunut tekemään oman näköisen albumin, joka saa kuuntelijan joko piristymään tai etsimään jotain aivan muuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen