”Ryhdikästä kuritusta” – arviossa Skull Altarin ”Diabolical”
Kuopiolaisen Skull Altarin odotettu debyyttipitkäsoitto ”Diabolical” osoittaa, että Savon sydämessä osataan edelleen valaa metallia ilman turhia hienosteluja tai trendien perässä juoksemista. Yhtyeen death-thrash-hybridissä kaikuvat vahvasti genren kultaisen aikakauden ihanteet à la Deicide ja Krabathor, mutta melodioiden osalta myös Paradise Lost. Skull Altarin piiskaavat riffikädet pikkaavat runtelevan grooven tahtiin, siinä missä raaka crossover-tylytys pätkii kuulijaa topakasti pitkin korvia. Kymmenen raidan mittainen kokonaisuus ei pyytele anteeksi saati kumartele ketään. Metallisen kurmuutuksen pitkän linjan ymmärtäjälle albumi näyttäytyy rehellisenä, joskin paikoin hieman kaavamaisena suorituksena.
Avaavat raidat ”March For Destruction, ”Scorn” ja ”Broken By Religion” piiskaavat kuulijaa optimaalisen raskauden ja nopeuden polttopisteessä. Erityisesti kitaristi-biisintekijä Petri Hallikaisen riffinikkaroinnissa on purevuutta ja ilmiömäistä kykyä saada biisit rullaamaan ja etenemään jouhevasti. Albumin soundimaailma on jätetty tarkoituksellisesti mukavan rosoiseksi ja orgaaniseksi, mikä on virkistävä valinta nykyisen digitaalisen ylituottamisen aikakaudella. Ossin jämäkästi kannuttamat rummut paukkuvat laadukkaalla osaamisella, siinä missä Mikon basso möyrii uhmaavasti korostaen kappaleille tarvittavaa rankkuuskerrointa.
Albumin suurin sudenkuoppa piilee kuitenkin sen dynamiikassa ja kappalemateriaalin lievähkössä tasapaksuudessa. Vaikka rähinä on intensiivistä, levyn puolivälin tienoilla alkaa vaivata lievä puutuminen, kun bändi turvautuu samoihin tahtilajeihin ja sointukulkuihin kerta toisensa jälkeen. Vokalistien Kain, Ossin ja Teron tukevasti murahteleva ulosanti on vihaista ja vakuuttavaa. Pidemmän päälle parhaan terän herrojen sinänsä ansiokkaan raivoisasta tulkinnasta syö yksiulotteinen vokalisointityyli, johon kolmen miehen panoksella olisi voinut saada reilustikin enemmän ilmettä.
”Diabolical” ei edusta lajityypissään mitään uutta auringon alla, eikä sen tarvitsekaan. Muutama yllätyksellisempi sovitusratkaisu tai rohkeampi melodinen koukku olisi kuitenkin nostanut teoksen pelkästä hyvästä suorituksesta hippusen lähemmäs genrensä valioliigaa. Tästäkin huolimatta Skull Altar on takonut kasaan niin perkeleen jämäkän, genretietoisen ja asenteellisen debyyttijulkaisun että oksat pois. Levyn biisit ovat silti parhaimmillaan nautittuna kylmän oluen kera hikisessä keikkaympäristössä, jossa niiden alkukantainen voima ja pirullisuus pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. ”Diabolical” on rehellistä mätinkiä niille, jotka arvostavat metalliaan raakana, tiukkana, aitona ja konstailemattomana.