Photo Credit: Suvi Laaninen

Rylosin tuleva viides levy ”Signs of Life” tulee tuomaan esiin elämän synkkiä ja raskaita sävyjä

Kirjoittanut Kasper Piippo - 25.9.2024

Syksy on täydessä vauhdissa ja Rylos valmistautuu julkaisemaan viidennen studioalbuminsa alkuvuodesta 2025. Laulaja Mikko Heino avasi yhtyeen tunnelmia ja kertoi uudesta levystä, tulevista singleistä sekä bändin kehittymisestä vuosien varrella. Heino aloittaa kertomalla yhtyeen syksyn suunnitelmista:

”Keikkailemme paljon ja julkaisimme tänä vuonna myös uutta musiikkia. Kun syksyn pimeys alkaa valtaamaan Suomea, niin on hyvä laitella seuraavan levyn lauluja ulos,”

Tuleva uusi albumi, nimeltään ”Signs of Life, on yhtyeen synkin ja raskain teos tähän mennessä. Heino kuvailee albumia päiväkirjamaiseksi teema-albumiksi. Teemoiltaan ”Signs of Life ammentaa elämän realiteeteista. Albumi käsittelee ruuhkavuosien painetta ja vastuita, ja antaa äänen niille hetkille, kun elämä tuntuu raskaalta, vaikka kaikki ulospäin näyttäisi olevan hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Elämä voi tuntua vaikealta ja raskaalta milloin vain. Elämässä voi tapahtua mitä vain, jolloin kaikki muuttuu hetkeksi, joksikin aikaa tai lopullisesti. Levyllä käsitellään myös sitä, että elämässä on vain jaksettava käydä joka päivä töissä, tuoda perheelle leipää jne. Se on asia mikä on vain jaksettava, jotta arki pyörii. Se voi aiheuttaa paljon ahdistusta, jos on henkisesti tiukilla. Signs of Life on arkinen ja elämän realismista kertova albumi. Siinä ei ole hirveästi kielikuvia, vaan aitoa tunnetta ja suoraa tekstiä.

Rylosilta on syksyn ja talven aikana odotettavissa useita singlejä tulevalta albumiltaan. Ensimmäinen single, ”Prisoner of Thoughts”, on jo saanut lämpimän vastaanoton. Lokakuun puoella yhtyeeltä ilmestyy toinen single ”Marathon”, joka tuo ilmi lisää sävyjä tulevalta albumilta. Heino vihjailee tulevaa singleä:

”Marathonissa onkin paljon toisenlaisia sävyjä. Lauluun on puhallettu enemmän fiilistä iskevällä kertosäkeellä. Tarinan voi tulkita monella tapaa. Ihan oikeana maratonjuoksuna tai elämän mittaisena rauhattomana kuljeskeluna; pakonomaisena tarpeena tehdä erilaisia vaikeita asioita”,

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden albumin tekeminen ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Sen tekeminen on aloitettu jo kaksi vuotta sitten mutta sen teon alkuvaiheissa yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia, mikä loi oman synkän sävynsä teokseen. Kuitenkin yhtyeen taistelutahto ja sitoutuminen albumin tekemiseen auttoivat heitä eteenpäin, ja uuden kokoonpanon kanssa albumin materiaali hiottiin valmiiksi.

”Bändissä elettiin tuolloin synkkää aikaa ja turhautuminen oli päällimmäinen tila. Koko ajan oli kuitenkin hyvä tekemisen meininki,”

Signs of Life -kiertue puoli vuotta ennen levyn julkaisua

Kiertueelle lähtö tulevan albumin myötä on jo suunnitelmissa, ja fanit voivat odottaa energisiä ja raskaita keikkoja. Rylos aloittaa Signs of Life -kiertueensa jo puoli vuotta ennen levyn julkaisua. Kiertueen keikkoilla pääpaino tulee olemaan tulevan levyn tuotannossa, mutta vanhaakin tuotantoa on luvassa. ”Sings of Life” -levyn kappaleita on saattanut kuulla jo yhtyeen edellisilläkin keikoilla. Yhtye arvostaa suuresti faniensa tukea ja energiaa, joka ruokkii heidän esiintymistään:

”Kun ihmiset diggaavat meidän musiikkiamme, niin sillä on tosi iso merkitys kaikkeen. Keikalla ihmisten ilmeet ja kommentit ovat bensaa meidän jatkamisellemme. Olemme huomanneet, että Rylosin musiikista tykätään hard rock -kentällä. Sen on aistinut tosi pitkään. On ihmisiä, jotka ovat käyneet katsomassa useamman Rylos-keikan ja tulevat aina uudelleen. Se on coolia ja äärimmäisen tärkeää. Ei voi sanoa kuin nöyrästi kiitos”,

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vielä lopuksi Mikko Heinon viesti Kaaoszinen lukijoille.

”Tulkaa Rylos-keikalle kokemaan rockin ydin eli tajuton aito meno. Diggailkaa musiikkia. Lukekaa tämän hetken parasta rockmediaa eli Kaaoszineä.”

Yhtyeen viides albumi Signs of Life ilmestyy alkuvuodesta 2024, ja ensimmäiset singlet antavat jo vahvan maistiaisen siitä, mitä tuleman pitää. Kuuntele jo julkaistu ”Prisoner of Toughts” alta.

Rylos – Signs of Life Live 2024

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

14.9. Jysäys Rock, Anjala
25.9. Bar Loose, Helsinki
27.9. Fort Bar, Tallinn
28.9. Club Republika, Riga
02.11. Vanha Viiala, Myllykoski
09.11. Hotelli Zilton, Loviisa
14.11. Cart & Horses, London
14.12. Hard Rock House, Helsinki