Rytmihäiriöltä uusi albumi toukokuussa

Suomalaisen metallimusiikin kiistaton kulttinimi Rytmihäiriö on saanut päätökseen viidennen studioalbuminsa äänitykset. ”Surmantuoja” –nimeä kantava uusi albumi julkaistaan toukokuun 12. päivä kuluvaa vuotta. Lue lisää nähdäksesi virallinen tiedoite.

Surmacoreksi musiikkiaan kutsuva Rytmihäiriö päästää uudella ”Surmantuoja” -albumillaan Gambinan huuruiset demoninsa valloilleen yhdistämällä edellisten levytystensä parhaat puolet ja lisäämällä bonuksena joukkoon enemmän energiaa, vaaran tuntua ja typerryttäviä hokemia. Sanoitukset kaivautuvat yhä syvemmälle urbaanin ahdistuksen ilmenemismuotoihin – ovathan surmat, alkoholismi ja väkivalta osa yhä useamman suomalaisen jokapäiväistä elämää.

”Uusi levy on musiikillisesti edeltäjiään väkivaltaisempi ja ilmaisussaan luovempi. Rytmihäiriö potenssiin kymmenen. Uusissa biiseissä nojataan määrätietoisesti niihin vahvuuksiin mitkä toimivat parhaiten keikkasetissä. Spurgugrammin sakarat tulevat laajentumaan taas uusiin suuntiin muutamassakin kappaleessa.”, kertoo yhtyeen kitaristi Janne Perttilä.

Uusi albumi nauhoitettiin yhtyeen hovituottaja Jukka Varmon johdolla Itä-Helsinkiläiseen merenrantahuvilaan rakennetussa studiossa. Albumin miksauksesta vastaa länsinaapurin tuottajaguru Dan Swanö (mm. Bloodbath, Opeth, Edge of Sanity).

”Hästholmen tarjosi studiosessioille rennot puitteet ja kaivatun mahdollisuuden pohjien äänittämiseen livenä. Tämä varmasti kuuluu myös lopputuloksessa, levyn soidessa rennommin ja elävämmin kuin edeltäjänsä. Gambinaa emme sekoittaisi Absolut-vodkaan kirveelläkään, mutta palkkaamamme ruotsalaisvahvistuksen avulla varmistamme uudelle levylle yllättävän tasoituksen, viimeisen minuutin voitto-osuman sekä rutosti väsymätöntä ylivoimapyöritystä.”, bändi kertoo kysyttäessä Suomi-Ruotsi -maaottelun taustoista ja tuloksista.

Hardcorea ja metallia musiikissaan yhdistelevä Rytmihäiriö perustettiin vuonna 1988. Rytmihäiriön ensimmäinen julkaistu äänite oli omakustanne-EP ”Surmatyö” vuodelta 1990. Yhtyeen edellinen ”Sarvet, sorkat, salatieteet” -nimeä kantava albumi julkaistiin helmikuussa 2008 ja se nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 10..

Rytmihäiriö – Surmantuoja (julkaisu 12.5.2010)

  1. Intro: Sekatyömiesten marssi
  2. Muovipussi päähän ja ruumis suohon
  3. Murha mielessä
  4. Kristus ryyppää
  5. Aaveenpää
  6. Kaksi oli kännissä
  7. Varastettujen viinojen kirous
  8. Paluu raittiusleiriltä
  9. Kalteva pinta, leveät raiteet
  10. Tuonela vetää puoleensa
  11. Koska Saatana sanoo niin
  12. Kähinää krouvissa
  13. Toiset on luotuja juopumaan

Rytmihäiriön varmistuneet keikat:

18.5. Lepakkomies, Helsinki (levyjulkkari)
22.5. Yläkaupungin yö, Jyväskylä
28.5. Rytmi-Katti, Kouvola
29.5. Nosturi, Helsinki (+ Mokoma)
2.7. Tuska festivaali, Helsinki
18.7. Ilosaarirock, Joensuu
23.7. Tuntuma festivaali, Lohja
13.8. Jalometalli festivaali, Oulu

Kommentoi julkaisua