Rytmikorjaamon kevät 2025 veti 15 000 kävijää – vuoden 2024 talousvaikutus klubin ulkopuolelle melkein 900 000 €
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistyksen eli Selmu ry:n luotsaama 1000 hengen musiikki- ja tapahtumaklubi Rytmikorjaamo palveli kevään 2025 aikana 15 000 lipunostajaa.
Kevätkaudella päästiin nauttimaan useita suosittuja keikkailtoja, kun klubilla nähtiin muun muassa humppaavat Eläkeläiset, valloittava rockin kuningatar Maija Vilkkumaa, kestosuosikki J. Karjalainen sekä ikärajattomalla keikalla vakuuttanut Sexmane. Huhtikuun aloitti toivottu Ellinoora, uskomattoman määrän hittejä kävi soittamassa Neljä Ruusua ja toukokuussa tutustuttiin Rytmiksen uuteen indiemusiikkitapahtumaan Suvisuloiseen, joka saa jatkoa ensi keväänä.
”Klubin kevät meni kerrassaan loisteliaasti”, kertoo Rytmikorjaamon promoottori Petteri Lehtola ja jatkaa:
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
”Kaikkiaan keikkakävijöitä oli 15 000 henkeä. Pääpaino keikkojen osalta oli rock- ja pop-musiikissa. Raskaampaa musiikkia keikoista taas oli noin neljännes. Monipuolisuus on ollut Rytmikorjaamon ohjelmistossa ominaista, ja tätä pyritään jatkossakin vaalimaan. Loppuunmyytyjä iltoja oli tänä keväänä neljä: Lakeuden Panimojuhlien lauantai, Sonata Arctica + Stratovarius superbändien yhteisilta, Juha Tapio sekä Turmion Kätilöt.
”Keikoista kolmannes oli ikärajattomia ja alaikäisten määrä keikoilla on selvästi lisääntynyt, mikä on meille ja koko elävän musiikin alalle todella tärkeää. Myös vapaaehtoistoiminta on imenyt mukaan alaikäisiä tekijöitä, mistä olemme erityisen iloisia. Suurin kiitos kevään osalta kuuluu jälleen meidän keikkailtojen vapaaehtoisille, jotka innolla ja taidolla mahdollistavat tätä tärkeää kulttuuritoimintaa alueella”, kiittää Lehtola.
Kestävä kehitys Rytmikorjaamon toiminnassa sai tänä keväänä harppauksen eteenpäin, kun kun klubi sai vastuullisuudesta kertovan Ekokompassi-ympäristösertifikaatin. Vuodesta 2022 Rytmikorjaamolla on työskennelty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän avulla, joka on Suomen luonnonsuojeluliiton omistama työkalu ympäristötyön haltuunotossa, edistämisessä ja todentamisessa.
”Sertifikaatti myönnetään hyvin tehdystä ympäristötyöstä ja meillä oli nyt ilo ja kunnia se saada”, toteaa Lehtola.
Asiakkaidenkin on helppo tulla mukaan Rytmikorjaamon ympäristötekoihin, sillä Rytmiksen keikkalipuista on mahdollista ostaa ympäristölippuversio, joka on normaalia lippua kolme euroa arvokkaampi. Selmu ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta.
”Ympäristölipun kolme euroa lahjoitetaan lyhentämättömänä tähän Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Lipunostajamme ovat kasanneet jo mukavan potin, 9 100 euroa,” kertoo Lehtola.
”Keräykseen voi osallistua ilman lippujen ostamista vapaasti valitsemallaan summalla Luonnonperintösäätiön verkkosivuilla.”
Suomalaisen elävän musiikin alan edunvalvontajärjestö LiveFIN ry:n venuebarometrin vuodelta 2024 tuloksia julkaistiin juuri kesäkuun alussa. Kyselyn tuloksista käy ilmi, että Rytmikorjaamon viime vuoden lipunostaneiden määrän ollessa 35 082 voimme laskea, että asiakkaat käyttivät rahaa 877 050 € alueen muihin palveluihin klubin ulkopuolella.
Samaan aikaan valtio ja kunnat leikkaavat avustuksista kulttuuri- ja tapahtuma-alalta, jolla on iso merkitys kaupunkien tunnettuuden ja aluetaloudellisten vaikutusten vuoksi. Myös pääsylippujen arvonlisäkantaa korotettiin vuoden vaihteessa, joka on tottakai heikentänyt musiikkitapahtumien kävijöiden ostovoimaa. Kysynnän heikentyminen vaikuttaa kielteisesti tapahtumien oheispalveluihin: matkailuun, majoituspalveluihin ja ravintoloihin.
”Olemme tapahtuma-alalla huolissamme siitä, että hintojen ja kustannusten nousu sekä avustuksista leikkaaminen vaikuttavat tapahtumien taloudelliseen saavutettavuuteen ja kävijämäärien vähenemiseen. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on tärkeässä osassa alueen elinvoimaisuutta ja kiinnostavuutta mitattaessa. Onneksi Seinäjoki merkittävänä tapahtumakaupunkina tukee niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti alueen tapahtuma- ja kulttuuritoimijoita. Toivomme, että näin tapahtuu myös jatkossakin ja Seinäjoki toimii tässä esimerkkinä muille”, lausuu Lehtola.