Ryujinin Ryoji Shinomoto listasi Kaaoszinelle viisi suosikkialbumiaan melodisen death metalin saralta: ”Legendat ovat ikuisia”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.1.2024

Japanilainen metallijyrä Ryujin julkaisi tammikuun 12. päivä uuden yhtyeen omaa nimeä kantavan albumin Napalm Recordsin kautta. Aiemmin Gyze-nimellä tunnettu melodista death metallia soittava yhtye on saanut musiikkinsa paljon vaikutteita suomalaisesta metallimusiikista joten pyysimme yhtyeen pääasiallista säveltäjää, laulaja-kitaristi Ryoji Shinomotoa listaamaan mielestään viisi parasta albumia melodisen death metallin saralta kautta aikain. Shinomoton listan perusteluineen voit lukea tästä:

5. Dissection – ”Storm of the Light’s Bane”:

”Olen varma, että Children Of Bodomia tai In Flamesia ei olisi koskaan syntynyt ilman Dissectionia. Vaikkakin yhtyeen musiikki lähentelee black metallia, olisi aivan mahdoton puhua melodisen death metallin synnystä ilman tätä albumia. Tämä albumi on legenda legendojen joukossa. On myös mielenkiintoista, että Alexi Laihon viimeiseksi kappaleeksi jäi Dissectionin coveri Bodom After Midnightin EP:llä.”

4. Kalmah – ”The Black Waltz”:

”Tässä on yhtye, joka ei epäonnistu koskaan. Voit kuunnella skandinavisia melodioita mielenrauhan kera. Joka kerta, kun bändi julkaisee jotain uutta, käyn heti sen kuuntelemassa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3. Norther – ”Dreams of Endless War”:

”Rakastan speed metallia ja rakastin sitä kun he lisäsivät huutolaulua speed metalliin. Olen suuri Alexi Laihon laulujen ystävä, mutta tykkään Petri Lindroosin äänestä ehkäpä jopa enemmän. Sain hiljattain viettää aikaa Ensiferumin kanssa kiertueella ja olin todella ylpeä kun sain jakaa lavan Petrin kanssa.”

2. In Flames – Colony:

”Voit yhdistää niin upeita melodioita death metalliin. Tämä on kaiken kaikkiaan yllättävä albumi ja pidin erityisesti levyn ensimmäisestä kappaleesta ”Embody the Invicible” sekä albumin instrumentaalista bonuskappaleesta ”Man Made God””.

1. Children Of Bodom – Follow The Reaper:

”Tämä on albumi, jota olen kuunnellut kaikista eniten melodisen death metallin saralta. Melodinen, klassinen, huutolaulua sekä upeita kitarariffejä. Tämä albumi sisältää kaikkea sitä mitä halusin kuulla melodisesta death metallista. Legendat elävät ikuisesti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella Ryujinin viime viikon perjantaina ilmestyneen yhtyeen omaa nimeä kantavan albumin kokonaisuudessaan tästä:

Luetuimmat

Uusimmat