Saatana saapui Poriin – ensimmäinen Vähänummirock täytti odotukset

Kevättalvella alkoi kuulua kummia kuiskauksia Satakunnan suunnasta, kun yhtäkkiä keikkakartalle ilmestyi uusi piste: elokuussa järjestettäisiin Porissa yhden päivän Vähänummirock-tapahtuma. Anniksella järjestettyyn iltaan oli saatu varsin vakuuttava bändinelikko, kun soittamassa olivat kotimaiset Horna ja 30-vuotiskeikan heittävä Archgoat, ruotsalainen Valkyrja ja norjalainen Taake. Niinpä oli myös Kaaoszinen edustajiston syytä kirjoittaa navigaattoriin ”Pori” ja suunnata näihin black metal -iltamiin.

Elokuussa olikin hienoa samalla sekä päättää kesän festarikausi että aloittaa syksyn sisäfestarit, koska tunnetusti Anniksen keikat hoidetaan kyllä sisätiloissa mutta muu sosiaalinen toiminta pääasiassa pihalla. Alkuasukkaat tiesivät kertoa, että Porissa ei kovin paljon pääse nauttimaan metallikeikoista. Parin vuoden takaista Annis Metal Attackia muisteli haikeudella useampi henkilö. Mutta nyt elokuun illassa ei tarvinnut muistella menneitä vaan sai nauttia Vähänummirock part I:sta. Jo perjantaina kaupunkiin oli saapunut jonkin verran festarivieraita, ja iltaa vietettiin leppoisissa merkeissä kaupungin katukahviloissa.

Itse Vähänummirock oli yksipäiväinen tapahtuma; ovet Annikselle avautuivat lauantaina 17.8. iltapäivän kääntyessä kohti iltaa. Saavuin itse paikalle juuri silloin, kun Jumalan kotia lyötiin liekkeihin Hornan tahdittamana. Anniksen yläkerran salin ovella vastaan löyhähti raskas ilma ja täyteen tupattu pilkkopimeä sali. Jollakin tavalla viime hetkellä paikalle saapuneetkin saivat luovittua itsensä salin uumeniin. Näkyvyys lavalle oli valitettavan heikko, mutta musiikin onneksi kuuli myös salin perälle hienosti. Paikan soundit olivat yllättävänkin hyvät, kiitos siitä! Hornan valikoituminen Vähänummirockin avaajaksi oli todella osuvasti mietitty, koska se veti selvästi porukan paikalle heti tapahtuman alkuun. Eikä avausta voinut millään tasolla huonoksi sanoakaan, vaan Horna veti settinsä suurella varmuudella ja antaumuksella. Biisi toisensa jälkeen julistettiin sanaa ja kumarrettiin vanhaa sarvipäätä. Kitaravallit kaikuivat Anniksen salin seinistä kiinnittäen kaiken huomion musiikkiin. Horna todisti jälleen kerran, että Suomessa tehdään helvetillisen hienoa black metalia – ja Vähänummirockin yleisö osoitti suosiotaan bändille jaksamalla pyörtymättä seisoa selkä suorana koko keikan ajan. Ilma alkoi käydä niin sakeaksi, että itse poistuin salin ulkopuolelle ”Merkurianan” saattelemana. Pihalle kuulin avoimesta ikkunasta, että biisin tai kaksi Horna vielä omaa keikkaansa tämän jälkeen jatkoi. Sitten salillinen yleisöä valuikin hyvässä järjestyksessä portaat alas pihalle nauttimaan virvokkeita.

Tällä kertaa Anniksella oli tarjoilua ja koko tapahtuma oli K18-tyyliin anniskelualuetta. Yksi pieni myyntitiski ruuhkautui erityisesti bändien välissä. Vähänummirockin logolla varustetut oluttölkit taisivat loppua heti alkuillasta, mutta onneksi juomakaappiin saatiin suhteellisen nopeasti täydennystä. Parannusehdotuksena voisi varmasti mainita hiukan isomman kapasiteetin tälle osastolle, onhan metalliväki tunnetusti melkoisen janoista porukkaa.

Ruotsalainen Valkyrja meni itseltäni totaalisesti ohi, koska juutuin pihalle jutustelemaan ja siinä aika lensi niin siivillä, että tajusin keikan olevan käynnissä nähtävästi viimeisen biisin aikaan. Kuvaajamme kuitenkin oli paremmin kartalla ja kertoi Valkyrjan keikan olleen tiukkaa mättöä alusta loppuun, vaikkei se mitään suuria yllätyksiä ollut sisältänytkään. Biisit oli vyörytetty voimalla yleisön niskaan ilman turhia kikkailuita. Kuulostaa siltä, että myös ruotsalaiset olivat tarjonneet yleisölle sitä, mitä se tuli tilaisuudesta hakemaankin.

Bändien välillä yläkerran ovet lyötiin salin tyhjentämisen jälkeen kiinni, mikä aiheutti aina sen, että oville alkoi muodostua jonoa ennen seuraavan aktin aloitusta. Hetki ennen Archgoatin keikan alkua jono luikerteli jo pitkälle Anniksen pihalle, mikä sai älähtämään epätoivoisesti. Noinkohan saliin edes saadaan tätä porukkaa mahtumaan? Myös yläkerran ikkunasta hommaa seurannut järjestysmies näytti vähintäänkin epäileväiseltä. Vaikka Annis keikkapaikkana on ihan hyvä, tällaiset pienet erikoisuudet himmensivät sen loistoa hiukkasen. Kun saliin on vain yksi kapea sisäänkäynti, ei jonoilta ja pieneltä tungokselta voi mitenkään välttyä. Mutta kiltisti yleisö jaksoi odottaa ja siirtyä ovien auettua saliinkin nätissä parijonossa kuin alakoulussa aamunavaukseen. Mutta mistään aamunavauksesta ei nyt ollut kyse vaan Archgoatin 30-vuotista uraa Suomessa juhlistavasta keikasta. Ja millaisen mäjäyksen tämä death/black-seniori meille tarjoilikaan!

Selvästikin Archgoat oli monelle paikalle tulleelle pääbändi, sen verran kovan myrskyn se sai aikaan yleisössä. Bändi juhlisti kunnioitettavan pitkää taivaltaan heittämällä ilmoille setin, jossa kuultiin biisejä yhtyeen koko uran ajalta. Kyllähän sellaista settiä kuunteli oikein mielellään. Samalla pystyi seuraamaan, millaisen kehityksen Archgoat on käynyt lävitse. Vaikka viimeisin ”The Luciferian Crown” -levy lähestyy jo mestariteosta, niin kyllä vanhempikin materiaali maistui makoisalta. Saatanan vasaraa heilutettiin suuntaan ja toiseen ilman turhia välitarinoita. Kun keikka alkoi, hana käännettiin täysille, eikä sitä paljon säädelty keikan kuluessakaan. Archgoat heitti noin puolentoista tunnin keikan, jonka ajan porukka jaksoi heiluttaa nyrkkiään ilmassa. Bändi laittoi itsensä täysillä peliin ja osoitti, miksi se kuuluu black metalin kärkikastiin. Anniksen yläkerran sali kumisi hienosta musiikista ja ilmassa väreili kylmä tunnelma, joka oli kuitenkin täynnä erilaisia värejä! Itseäni alkoi hiukan jo keikan loppupuolella puuduttaa, mutta onhan tässä kuitenkin yksi suomalaisen musiikin helmi. Kun bändiä vielä näkee suhteellisen harvoin kotimaan keikkalavoilla, täytyy erityisesti kiittää sen tuomisesta Porin Vähänummirockiin. Ja niin kiitti moni muukin osoittamalla suosiotaan yhtyeelle. Paitamyyntikin kertoi, että Archgoatia todella oli tultu katsomaan: monesta mallista oli jo koot lopussa siinä vaiheessa, kun keikan loppupuolella menin itse ostoksille. Huomattavissa oli, että tältä pitkähköltä keikalta poistui vetoon tyytyväisenä sekä yleisö että esiintyjä. Kiitos siitä, että bändi on jaksanut levittää sanomaansa jo 30 vuoden ajan – tulkoon vuosia vielä toinen mokoma lisääkin!

Illan päättäjänä toimi norjalainen Taake, joka puolestaan on pitkin vuotta juhlistanut ”Nattestid Ser Porten Vid” -levyn  20-vuotisia. Taaken vahvuus löytyy aina uudelleen bändin energisyydestä ja Hoestin persoonasta. Vaikka usein saa jännityksellä odottaa, millä mielellä mr. Taake keikkailtana on, on mies yleensä aina ns. hoitanut homman kotiin. Näin kävi myös Porissa. Keikan alkua jouduttiin odottamaan tovi, koska Archgoatin normaalia pidempi keikka laittoi luonnollisesti aikataulun uusiksi. Festarin järjestäjä ja joku toinenkin jeppe kävivät rauhoittelemassa yleisöä, ettei se poistuisi paikalta. Jonkin verran hävikkiä selvästikin oli käynyt jo Archgoatin jälkeen, mutta kyllähän nyt hyvää norjalaista kannattaa aina odottaa. Lopulta pieni odotus myös palkittiin ja Taake kirmasi lavalle täynnä voimaa. ”Nattestidiltä” kuultiin tälläkin keikalla useampia biisejä, mitä voidaan pitää pelkästään positiivisena asiana, onhan kyseessä kuitenkin klassikkolevy. Hoestilla on tutut maneerinsa, jotka kaikki käsisolmuineen, potkuineen ja ”Uh”-spiikkeineen saatiin todistaa myös Vähänummirockissa – mutta tätähän yleisö myös odottaa. Bändin soittajatkin jaksoivat pitää meininkiä yllä, erityisesti basisti V’gandrin toimintaa lavalla on aina yhtä viihdyttävää seurata. ”Nattestidin” eri osien lisäksi uudempaa matskua soitettiin ainakin kahden biisin verran, kun hienolta ”Noregs Vaapen” -levyltä eetteriin jyrättiin sekä ”Nordbundet” että ”Fra Vadested til Vaandesmed”. Sitten Taake oli yhtäkkiä poissa, aivan yhtä nopeasti kuin se oli lavalle ponkaissutkin. Hiukan jäimme katselemaan ympärillemme ihmetellen, tässäkö tämä nyt sitten oli. Mutta eipä ollut! Taakekin saatiin vielä takaisin lavalle ja ”Nattestid Ser Porten Vid, part I” kuultiin odotettuna encorena. Bergeniläiset osoittivat jälleen kerran, ettei kunnon black metal kaipaa turhia kikkailuja ja yleisön kosiskelua vaan tiukkaa soitantaa ja hienoja biisejä. Milloin lähdetään taas uudestaan Taaken keikalle?

Ensimmäinen Vähänummirock oli varsin onnistunut yhden päivän tapahtuma. Festari oli loppuunmyyty, mutta onneksi paikka ei ollut kuitenkaan liian täynnä. Ensimmäisenä esiintyneen Hornan aikana yleisö vielä arastellen taisi jäädä salissa liiaksi oven suuhun seisomaan, koska seuraavissa bändeissä porukka oli jo jakautunut saliin tasaisemmin eikä olo tuntunut yhtään ahdistavalta. Annis oli loppujen lopuksi oikein osuva paikka näille kinkereille: ei liian kliini, mutta silti toimiva. Toki virvokkeiden myyntipisteitä olisi voinut olla jossakin yksi lisää, koska erityisesti bändien välissä jonot oluttiskillä venyivät melkoisen pitkiksi. Kiitos kuitenkin siitä, että jos juomia osti kaksi, sai toisen käteen avaamattomana. Myös yleisö osasi käyttäytyä ja siirtyä saliin jonotuksen jälkeen sulassa sovussa. Jo nyt on luvattu, että myös Vähänummirock II toteutetaan ensi elokuussa. Ensimmäiseksi bändiksi tänne julkistettiin heti ykkösosan päättymisen jälkeen norjalainen Isvind. Kyllä tämän vuoden perusteella uskaltaa sanoa, että ensi vuonnakin kesän festarikauden voisi hyvin päättää matkalla Poriin.

Vähänummirock Facebookissa

Kuvat: J. Anttolainen