Sabaton pysyy valtavasta suosionsa kasvusta huolimatta tiukasti kiinni kahden vuoden levynjulkaisutahdissaan. Pari vuotta sitten julkaistu ”Heroes” on bändiltä ehdoton suosikkini, ja pidän sitä ylipäätään yhtenä parhaista levyistä ikinä. Pienistä eroavaisuuksista huolimatta tuo levy on käytännössä samanlaista Sabatonia kuin aiemmillakin levyillä. Tuntuu kuin se ”perus-Sabaton” olisi kehittynyt täydelliseen muotoonsa ja saavuttanut kliimaksipisteensä. Luonnollinen jatkumo sille taitaa olla uudistuminen, jonka puutteesta monet ovatkin yhtyettä haukkuneet. No, nyt sitä on tarjolla; uutta ja uudenlaista Sabatonia.

Ei tässä progeiluksi mennä, mutta uusia näkökulmia on melkoisen paljon. Perus-Sabatonia löytyy ehkä muutaman kappaleen verran. Levyllä on myös paljon aiemmin kuultuja elementtejä, mutta niitäkin käytetään tuoreella tavalla. Oikeastaan levyltä on vaikea hahmottaa mitään varsinaista yhtenäistä linjaa, koska kappaleet ovat myös keskenään kovin erilaisia.

Jos jollain tavalla halutaan määrittää ”The Last Stand” yhtenä kokonaisuutena, niin se on yleisilmeeltään pirteämpi ja jylhempi kuin aiemmat levyt. Eeppisyys ja mahtipontisuus on viety äärimmilleen. Levy on aggressivisempi kuin pari edeltäjäänsä. Tavallaan siinä on jotain samaa voimaa kuin Sabatonin alkupään tuotannon raskaimmissa kappaleissa, mutta toisaalta se on aivan erilainen muun muassa siksi, että kitarariffit ovat aiempaa pienemmässä osassa, ja koskettimet taas ovat saaneet suuremman roolin.

Musiikin perusta ja selkäranka on sama kuin Sabatonilla aina: suht yksinkertaista power metallia vahvoilla melodioilla ja sota-aiheisilla sanoituksilla. Kuten sanoin, kappaleet ovat keskenään todella erilaisia. Mutta niissä on se jokin, joka tekee kappaleista Sabatonin kappaleita. Sabaton kuulostaa uudenlaiselta, mutta ei ole luopunut tavaramerkkisoundistaan ja persoonastaan.

Sabaton on uudistunut onnistuneesti, vaikkei olekaan valinnut mitään selkeää suuntaa. Erilaisuudestaan huolimatta lähes jokainen kappale toimii loistavasti yksittäin, ja myös niiden muodostama kokonaisuus on vahva. ”Sparta” on brutaali ja raaka runttaus, joka vyöryy kuin vuorilta putoava lumivyöry. ”The Last Stand” on pirteä ja tarttuva rallattelubiisi. ”Shiroyama” on popahtava energiapakkaus. Albumi on täynnä toinen toistaan parempia kappaleita, jotka lähes kaikki voi laskea Sabatonin parhaimpien joukkoon.

Sanoitukset liittyvät tuttuun tapaan sotaan; tarkemmin sanoen kuuluisiin viimeisiin taisteluihin. ”Carolus Rex” -albumia lukuunottamatta Sabatonin kappaleet ovat kertoneet lähes ainoastaan toiseen maailmansotaan liittyvistä tapahtumista, mutta tällä kertaa historiaa käsitellään laajemmin: 1980-luvulta 480-luvulle ennen ajanlaskun alkua, Etelä-Afrikassa käydystä Zulu-sodasta Vatikaanin Sveitsiläiskaartin historian ainoaan taisteluun, ja spartalaisten sotilaskuria havainnollistaneesta 300 miehen puolustustaistelusta samuraiden tuhoon tuomittuun viimeiseen taisteluun.

Joakim Brodénilla on taito tiivistää suuret tapahtumat, niiden ilmapiiri ja niihin liittyvät tunteet kattavasti noin kolmen minuutin kappaleisiin. Hyvä esimerkki on tämän levyn kappale ”Shiroyama”. Usein kulttuurien ja sivilisaatioiden tuhoutuessa ne hiipuvat pikkuhiljaa eri syistä ja haihtuvat. Samuraiden kohdalla voidaan katsoa tiettyä tapahtumaketjua ja sitä päättänyttä taistelua, ja sanoa koko samurai-kulttuurin loppuneen siihen. Tuolla taistelulla on mielenkiintoinen symbolinen arvo, kun samuraiden paikan ottanut uusi ja ylivoimainen, tehokkain ampuma-asein varustautunut armeija tappoi miekoin taistelleet viimeiset samurait. Ajan saatossa uusi korvaa vanhan vaikka väkisin, riippumatta vanhan merkityksestä ja historiasta. ”Shiroyamaan” on tiivistetty hyvin kaikkeen tuohon liittyvä haikeus ja raadollisuus. Toisaalta se on myös hieno kunnianosoitus samuraiden urheudelle, kunnialle ja kurinalaisuudelle.

Sabaton siis teki jälleen uskomattoman kovan albumin. En osaa sanoa onko se heidän parhaansa, mutta varmasti yksi parhaista. Uudet tuulet puhaltelevat, mutta pohjimmiltaan kyseessä on tuttu Sabaton. ”The Last Standissa” on paljon uutta ja erilaista, mutta mukana on vahvasti myös se, mihin ihmiset ovat Sabatonissa ihastuneet. Uskon, että yhtyeen fanit pitävät tästä siinä missä muistakin levyistä.

9/10

Kappalelista:
1. Sparta
2. Last Dying Breath
3. Blood of Bannockburn
4. Diary of an Unknown Soldier
5. The Lost Battalion
6. Rorke’s Drift
7. The Last Stand
8. Hill 3234
9. Shiroyama
10. Winged Hussars
11. The Last Battle

Sabatonin kotisivut
Sabaton Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari