”Sähäkkä, nostalgiannälkäinen mutta epätasainen” – arvostelussa Annihilatorin ”Ballistic, Sadistic”

Alkuvuodesta 2019 Kanadasta Koillis-Englannin Durhamiin muuttanut ja Watersound-studionsa vanhalle mantereelle mukanaan tuonut kitarataituri Jeff Waters on piiskannut yhtyettään eteenpäin jo 35 vuotta. Jäsenistöä on tullut ja mennyt yhtyeen ovesta vuosien varrella kymmenittäin, mutta Watersin usko sieluntuotteeseensa on silti pysynyt järkähtämättömänä. Viimeiset viisitoista vuotta vuosituhannen alkua lukuun ottamatta ovat olleet ahkeralle yhtyeelle tuotteliasta mutta samalla musiikillisen luomisen suhteen varsin tasapaksun takomisen aikaa. Tänä päivänä nelimiehinen Annihilator koettaa 17.:llä albumillaan ”Ballistic, Sadistic” tehdä poikkeuksen linjaan kuin vimmatun kaupalla. Albumi julkaistaan täsmälleen 30 vuotta yhtyeen toisen klassikkoalbumin ”Never, Neverlandin” jälkeen, joten odotukset uutukaista kohtaan ovat vähintään otsoonikerroksen korkeudella.

Uudella albumillaan Annihilatorin linjana on ollut selkeästi tarjoilla vuosikymmenten varrella musiikkinsa parissa viihtyneiden thrash-diggareiden kuultavaksi nostalgian nälän tyydyttäviä biisejä ja hetkiä. Toisin kuin muut tämän vuosituhannen Annihilator-albumit, palaa ”Ballistic, Sadistic” tyylillisesti vuosia taaksepäin, aina yhtyeen 1990-luvun taitteen kultaisiin vuosiin, jolloin Watersin biisinkirjoituskynä oli julmetunlaisessa terässä ja yhtye nousukiidossa maailman huipulle pika-thrashin kentällä. Osittain yhtye onnistuu missiossaan oikeinkin hyvin. Watersin kitarointi ja muun bändin soitanta on millimetrin tarkkaa. Osa biiseistä on myös taattua A-luokkaa. Albumin musiikillinen anti on hitsattu totutun saumattomaksi, ja riffit ovat totutun pirullisia mutta samalla pilke silmäkulmassa tehtyjä. Albumin tuotanto on Watersound-studion laatutakuun mukaisesti totutun priimaa. Watersin ärjymät laulusuorituksetkin ovat mukiinmeneviä. Biisien tempoja ja rankkuustasoa on kuitenkin tietoisesti liennytetty yhtyeen 2000-luvun keskimääräisestä, brutaalista paahtamisesta. Sen myötä Annihilatorin musiikki kuulostaa ilmavammalta kuin aikoihin. Bändin viimeaikaista biisinkirjoittamista vaivanneet perisynnit ottavat projektista kuitenkin pidemmän päälle niskalenkin.

Albumin suurin ongelma on, että sen kappalemateriaali koettaa tarjota kuulijalle yhtyeen varhaisten ajanjaksojen huippuhetkiä päivitetyssä muodossa aivan liian lavealta sektorilta. Samalla se koettaa olla lyyriseltä mittapuultaan rankkaakin rankempaa, mikä lipsahtaa paikoin liian totisuuden ja vakavuuden myötä korniuden puolelle. Yhtye on pyrkinyt tekemään sen tason biisejä, joita se ei valitettavasti näillä näkymin tule enää saavuttamaan. Vaikka albumilta haluaisi toivoa suuria, kierrättävät sen biisiaihiot liian paljon B-laatuisina mittatilaustöinä vanhojen Annihilator-klassikoiden (esim. ”Stonewall”, ”W.T.Y.D.”, ”Set The World On Fire, ”Fantastic Things”, ja ”Bats In The Bellfry”) tyyliin tehtyjä ideoita, joista kyhätty kokonaisuus on sekava nippu teknisesti päteviä, mutta ennalta arvattavia thrash-biisejä. Ne onnistuvat toimimaan kunnolla ainoastaan hetkittäin, siellä täällä.

Ei pidä silti käsittää väärin. Albumi ei ole ollenkaan huono. Sen tyylillinen suuntakin on lisäksi jossain määrin oikea. Ainoastaan eväät tämän kunnianhimoisen teoksen toteuttamiseen loppuvat nyky-Annihilatorilta kesken matkan. Ehkä Waters tarvitsisi ulkopuolisen biisintekijän parikseen tai tuottajan vetämään selkeämpiä linjoja kokonaisuuden rakentamisen suhteen. Parhaimmillaan näistä aineksista olisi ollut uudeksi Annihilator-klassikoksi. Kaikesta hyvyydestään huolimatta ”Ballistic, Sadistic” jää auttamattomasti puolivalmiiksi vanhojen fanien musikilliseksi kosiskeluksi. ”Ballistic, Sadistic” olisi huippusuoritus keskivertohyvältä thrash-bändiltä. Annihilatorin skilsseillä albumilta sopi kuitenkin toivoa enemmän.

8-/10

Kappalelistaus:

      1. Armed To The Teeth
      2. The Attitude
      3. Psycho Ward
      4. I Am Warfare
      5. Out With The Garbage
      6. Dressed Up For Evil
      7. Riot
      8. One Wrong Move
      9. Lip Service
      10. The End Of The Lie

Kommentoi julkaisua