Sähäkkää rokkia Oulusta: Temple Ballsin uusi kappale kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.11.2018

Oululaisen hard rock -yhtye Temple Ballsin uutuussingle ”Kill The Voice” julkaistiin tänään. Ranka Kustannuksen julkaisema ”Kill The Voice” on ensimmäinen maistiainen alkuvuodesta markkinoille tuotavalta pitkäsoitolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Singlen, niin kuin koko uutuusalbuminkin, taustalta löytyy ruotsalaista osaamista. Aikaansaannokset on tuottanut H.E.A.T.-yhtyeestä tuttu Jona Tee ja miksannut Tobias Lindell.

Muun muassa Europen, Mustaschin ja H.E.A.T.in kanssa työskennellyt Lindell tuotti Temple Ballsin puolentoista vuoden takaisen esikoisalbumin ”Traded Dreamsin”, joka julkaistiin Suomen lisäksi Saksassa ja Japanissa.

Studion ohella Temple Balls on ahkeroinut keikkalavoilla. Energisenä live-esiintyjänä mainetta niittänyt yhtye kiersi vuoden 2017 lopulla ensin Suomea Battle Beastin kanssa ja jatkoi sitten ensimmäiselle keikalleen Japaniin ja minikiertueelle Ukrainaan. Kevään 2018 ohjelmassa oli kahden viikon kiertue Baltiassa ja Itä-Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen ensi kevään julkaisukiertuetta yhtye esiintyy 22. joulukuuta Hevimestassa, Oulussa.

Luetuimmat

Uusimmat