”Sähköisempää sielukkuutta” – arviossa PA Kiiskilän ”III”
Tamperelainen laulaja-lauluntekijä PA Kiiskilä on edennyt kolmanteen sooloalbumiinsa. Aiemmin akustisisista, folk-henkisistä soolona tulkitsemistaan kappaleistaan tunnettu muusikko lähestyy tällä kertaa sähköisemmällä sielukkuudella. Albumin biiseillä rytmiryhmässä mukana on Vornan rumpali Mikael Vanninen. Lisäksi parin biisin taustalauluista löytyy apuvoimia Drainyardin ja Nyrkkitappelun riveistä. Lopusta instrumentaatiosta albumilla vastaa Kiiskilä itse.
”Ihmisen laulu” -albumin arviossa kaksi ja puoli vuotta sitten allekirjoittanut toivoi Kiiskilän biiseihin pelkistetyn akustisen kudonnan tueksi ja artistikuvansa monipuolistamiseksi vaihtelevampaa instrumentaatiota, ja ”III”:lla nämä toiveet toteutuivat kuin pyynnöstä.
Grave Pleasuresin kitaristinakin tunnetulla Kiiskilällä on soolo-biisien ilmaisussaan edelleen vahvoja ’Isokynä’-, Röyhkä- ja Knopfler-viboja. Tästä esimerkkinä levyn avaavat ”Täydellinen design” ja ”Jälleen kerran PA”. Tämä ei toisaalta edelleenkään sinällään haittaa, sillä biisit ovat kautta linjan ehyitä ja omaleimaisia sävellyksiä aidoilla inhimillisyyden kuvauksilla höystettyinä. Edellisen albumin otteeseen verrattuna Kiiskilän biiseistä välittyy tosin nyt myös astetta enemmän imua ja presenssiä. Hänellä on myös bändin tuen myötä selkeästi aiempaa enemmän luottoa ja rohkeutta ottaa omat biisit kunnolla haltuun.
Mainos päättyy
”Kuus kieltä & kuus kuus kuus” -biisissä on upean kertosäkeensä myötä instantin hitin aineksia. Ajankohtaan erinomaisesti sopiva ja aikalaistemme kollektiivisen kokemuspohjaan pohjaava ”Parempi aika koittaa” sisältää rehellistä toiveikkuutta. Bruce Springsteenin ”Born To Runin” kaikuja sisältävä syrjäkujien tarina ”Miljoonan tähden hotelli” on ehkä liikaakin esikuvansa jäljitelmä, mutta maagisessa vangitsevuudessaan tuokin on helppo antaa anteeksi.
Albumin loppupuolella pop-punkahtava ”Salaisuus” on mukava irtiotto ja pohdiskelevan folk-rockin tomut olkapäiltä karistava riuhtaisu albumin oletetussa suvantovaiheessa, jälkimmäisen puoliskon puolivälissä. ”Yhteinen laulu” on taas kuin Nopsajalan ”Lupaan olla” -hitin ja Tuomari Nurmion ”Hotelli voodoon” melankolinen äpärälapsi ennen kappaleen omille siivilleen nostavan, komean instrumentaaliosuuden lipumista sisään. Albumin päättää paluu Kiiskilän juurille. Samalla kyseessä on hänen tähänastisen taiteilijanuransa komein mies ja kitara -teos; syvän etelän äänimaiseman karheansuloista pintaa hivelevä delta-blues ”Vettä ja leipää”.
”III” tarjoilee miellyttävän, samettisen syvän kuuntelukokemuksen vähintään kaikille hyvästä, juurevasta, kitaravetoisesta rockista kiinnostuneille. Kyseessä on myös eittämättä PA Kiiskilän rikkain ja monipuolisimmin soiva albumi… toistaiseksi.