Sähköistettyä runnomista elämää suuremmalla soundilla – arvostelussa Distantin ”Tsukuyomi: The Origin”

Hollannin pojilla pitää kiirettä. Distantilla on parin vuoden sisään jo kolmas Suomen-keikka kalenterissa, viime vuonna tuli ulos täyspitkä “Heritage”, jolla Lorna Shoren Will Ramoskin vieraili, ja nyt jatkoa tarjoillaan “Tsukuyomi: The Originin” muodossa. Yhtyeen levytystahti on ollut suhteellisen kova melkein vuosittaisilla julkaisuilla vuodesta 2017 asti, mutta tämä ei ole onneksi laadussa näkynyt.

Japanilaistyylisellä kannella varustettu levy alkaa tyylille sopivasti kabuki-henkisellä pahaenteisellä soitannalla ja kuin suoraan modernin Tokion alamaailmasta haetulla teknobiitillä. Viime aikoina suosiotaan kasvattanut cyberpunk-tyyli paistaa tästä positiivisella tavalla läpi. Keskitemmon lyijynraskas deathcore-runttaaminen ottaa kuitenkin vallan jo kesken ensimmäisen biisin. Tällä kaavalla mennäänkin sitten ilman sen suurempia hengähdystaukoja loppuun asti.

Kakkoskitara ja rummut lyövät heti kättelyssä ihan järisyttävän äänimuurin kehiin. Vokaalit herättävät välittömästi huomiota sillä, kuinka hyvin ne sulautuvat muuhun äänimaailmaan. Palettiin mahtuu matalaa mörköilyä ja kimeitä rääkyjä, joita on paikoin tehostettu, mutta ei pilattu efekteillä. Ylilyönteihin ei onneksi ole sorruttu, mikä tuntuu olevan modernissa deathcoressa pieni perisynti. Genren nykytilannetta on fanien (ja vihaajien) keskuudessa ihan aiheesta kutsuttu viime aikoina mörkövokaalien olympialaisiksi, joissa itse biisit ja musiikilliset innovaatiot ovat jääneet hieman taka-alalle.

Distantin aiempaa albumia “Heritagea” ja “Tsukuyomi: The Originia” vertaillessa tuntuu, että vauhtia ja hauista on tullut aika paljon lisää. Tempoa ja blastbeatteja on paljon aiempaa enemmän, mikä pelaa isosti levyn äänimaailman eduksi ja tuo vaihtelua itse kappaleisiin. Positiivisena huomiona tässä ei kuitenkaan ole menetetty aiemmilta levyiltä löytyvää groovaavaa otetta tempoa säätelevien hitaampien ”tömistelyriffien” osalta.

Miksauksesta ja varsinkin rumpusoundista tulee pakostakin Mick Gordonin “Doom 2016 OST” mieleen. Tässä piileekin levyn suurin vahvuus. Ihan helvetin iso soundi, joka tuo kaikki instrumentit, äänet ja efektit juuri oikealla tavalla esille, mutta pitää kuitenkin samalla tuon aiemmin mainitun bassovoittoisen ison soundin keskiössä.

Pakko vielä mainita, että arvostelua varten toimitetut korkealaatuiset WAV-tiedostot vetivät kuuntelukokemuksen sen verran Spotify-singlejä kovemmalle tasolle, että vertaillessa tuntui kuin kuuntelisi kahta eri levyä. Kun soundissa basso korostuu näin paljon, niin pienet nyanssit jäävät helposti sen alle. Varsinkin rummut ja isoimmat kumeat taustajysähdykset osuivat korvaan ihan eri tavalla kuin verrattain mössööntyneessä suoratoistossa. Tämä ei ole mikään uutinen, mutta hyvä muistutus siitä, että eivät ne fyysiset äänitteet ja paremmat tiedostomuodot ole ihan turhia juttuja.

Siinä missä “Heritage” ei jaksanut kokonaisuutena kiinnostaa, niin “Tsukuyomi: The Originin” kohdalla tuli parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla yllätyksenä, että levyn vikoja biisejä viedään. Koukkuja heitellään juuri sopivin väliajoin, jotta mielenkiinto pysyy yllä, mutta tarpeeksi maltillisesti, ettei lätty ole pelkkää kikkailua ja hassua kilkettä, vaan fokus pysyy tiiviisti levyn kantavassa soundissa. Myös aiemmin mainitut tiukemmat nopeuden vaihtelut olivat tervetullut kehitys bändin sävellyskynään.

Jos tässä nyt jostain pääsee nurisemaan, niin introlla vilahtaneeseen cyber-kabuki-teemaan olisi voitu mennä vielä syvemmällekkin. Nyt jäätiin vähän ajatuksen tasolle. Tämä olisi voinut olla etu siinäkin mielessä, että edellisestä levystä ei ole kauhean pitkä aika ja loppupeleissä molemmat on rakennettu aika samanlaisista peruspalikoista. Levyltä parhaita biisejä miettiessä pää tuppaa myös lyömään tyhjää, mikä johtuu siitä, että varsinaisten unohtumattomien kappaleiden sijaan levyllä nojataan kokonaisuuteen ja aiemmin mainittuun isoon soundiin. Levyltä voi melkeinpä iskeä minkä kappaleen tahansa soimaan ja se ajaa saman asian ja roolin kokonaisuudessa kuin muutkin, ehkä introa ja välisoittoa lukuun ottamatta.

Summattuna ”Tsukuyomi: The Origin” on kaikin puolin ihan maailmanluokan tavaraa omassa genressään. Jos deathcore uppoaa perkeleen isolla bassovoittoisella soundilla ja ajoittaisilla elektronisen musiikin efekteillä, niin luulisi tämän olevan jo soimassa. ”Tsukuyomi: The Origin” menee ihan heittämällä kuunteluun vielä monet kerrat, mutta edelleen odottelen Distantilta sitä levyä, joka iskee bändin sinne deathcoren kovimpien suunnannäyttäjien joukkoon.

Distant pistää paikat ja tärykalvot remonttiin Helsingissä ensi helmikuussa. Paikalle on saatu myös Enterprise Earth, The Last Ten Seconds of Life ja Harbinger. Erittäin vahva suositus ilmaantua paikalle ja hankkia lippu hyvissä ajoin, sillä tämän levyn perusteella jaksan veikata, että ilta tulee olemaan loppuunmyyty.

Kappalelista:

1. The Pale Moonlight
2. Fleshweaver
3. Feast of Misery
4. Torturous Symphony (feat. Matthew K. Heafy)
5. Cradled in Shards of Glass
6. Loveless Suffering
7. The Undying
8. The Apex
9. Acolytes of Damnation (feat. Alex Erian)
10. Tsukuyomi (feat. Travis Worland)
11. Malice (feat. David Simonich)
12. Broken Cross