Saksalainen Enemy Inside julkaisi uuden kappaleensa ”Crystallize” musiikkivideon kera

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.3.2021

Saksasta ponnistava metalliyhtye Enemy Inside on julkaissut uuden singlensä, joka on nimeltään ”Crystallize”. Kappaleelle on tarjolla myös tuore musiikkivideo, jonka kuvaamisesta vastasi Mirko Witzki. Yhtyeen solisti Nastassja Giulia toimi videon tarinan suunnittelijana.

Kappaleen miksauksesta ja masteroinnista vastasi tuottaja Henrik Udd, joka on uransa aikana tehnyt töitä lukuisten eri artistien kanssa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi Architects, Hammerfall, Powerwolf ja Dimmu Borgir.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi julkaisi debyyttialbuminsa ”Phoenix” vuonna 2018, jonka jälkeen yhtye ei ole hetkeen julkaissut uutta. ”Crystallize” on kokoonpanon ensimmäinen uusi kappale sitten debyyttinsä, eikä vielä ole tietoa siitä, onko seuraavaa albumia luvassa.

Solisti Nastassja Giulian mukaan kappaleella käsitellään ”pandemian mukanaan tuomaa unenomaisuutta ja laiskuutta”. Hänen mukaansa karanteeni on saanut ihmiset pelokkaiksi ja jäätyneiksi.

Enemy Inside esittää melodista metallia, jossa on kuultavissa vaikutteita Amaranthesta, Lacuna Coilista, Beyond The Blackista sekä In This Momentista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit ottaa kappaleen musiikkivideon haltuun alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat