Saksankielistä harmonista rockia – arviossa Hemesathin kolmas pitkäsoitto ”So schön”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.9.2022

Vuonna 2013 perustettu saksalainen rockyhtye Hemesath julkaisee syksyn aikana kolmannen pitkäsoittonsa. Saksalaisyhtyeen levy-yhtiö tituleeraa Hemesathia ”Neue Deutsche Härten” eli uuden saksalaisen raskaan musiikin yhtyeeksi. Genremääritelmässä on sen verran Rammsteinin vivahteita, että eihän utelias ihminen voi jättää tutustumatta tällaiseen yhtyeeseen lähemmin.

Erikoisen nimen omaavalla yhtyeellä ei ole radikaalisti yhteistä Rammsteinin kanssa. Molemmat yhtyeet esittävät sanomansa saksan kielellä ja raskaan ulosannin kera. Mainittakoon kuitenkin, että siinä missä Rammstein profiloituu industrial metaliin, kallistuu Hemesath selvästi enemmän rockin puolelle. Ja hyvä niin, sillä Rammsteinin kloonin kuunteleminen olisi tylsistyttävää. Saksan kielellä laulavien rock- ja metal-yhtyeiden lähtökohdat ovat kuitenkin toisinaan niitä vastaan, sillä sellaiset yhtyeet tulevat väistämättä verratuiksi Rammsteiniin, kuten myös Hemesath. Toisaalta, tämä asetelma voi olla myös hyödyllinen, jos sitä osaa käyttää hyödykseen, vaikkapa yllättämällä kuulijan persoonallisella ulosannillaan.

Hemesath onkin osannut hyödyntää tätä lähtöasetelmaa. Jo ensimmäisistä kappaleista käy ilmi, että saksalaisyhtye hyödyntää ilmaisussaan niin sinfonisia kuin discomusiikillekin ominaisia elementtejä, jotka sointuvat hämmästyttävän hyvin yhteen. Sen seurauksena kuulijan on turha vertailla kappaleita jatkuvasti Rammsteiniin, sillä yhtäläisyyksiä ei ole merkittävästi. Myönnettäköön kuitenkin, että jylhästi kumiseva ”Die Stadt verbrennt” ja nimikkokappale ”So schön” saavat väistämättä vilkuilemaan Rammsteinin suuntaan, sillä kappaleet ovat paikoin varsin raskaita ja polkevia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”So schön” -albumin kappaleet fokusoituvat kuitenkin pääasiassa tunteikkaan ilmaisun ja ilmavuuden ympärille, joita jaksottavat raskaammat osuudet. Vokalisti Chris laulaa lausuen rauhalliset lauluosuudet, jotka saavat huudoista hyvän vastapainon. Vierailevan solisti Lara Langguth-Zumbültin tähdittämä ”Elysium” on tästä hyvä esimerkki, kuten myös melodisuudella ja harmonialla ilotteleva ”Flieg”. ”Dies eine Leben” ja albumin päättävä ”Bleib bei mir” alleviivaavat myös harmonisuuden asemaa Hemesathin ulosannissa.

Hemesathin kolmas pitkäsoitto kellottaa hieman yli 40 minuuttia, eikä kesto voisi olla sopivampi. Yhdeksän kappaleen albumi on hallittu kokonaisuus, josta löytyy kuunneltavaa moneksi kertaa. Kappaleihin on sijoitettu sopivasti yksityiskohtia ja muutoksia niin, että kuunteluinto pysyy vaivatta yllä, mutta kuulija ei myöskään turru ärsykkeiden paljouteen. Pääasiassa harmonisuuteen fokusoitunut ulosanti, joka sisältää aggressiivisuuden ryöpsähdyksiä, on vangitsevaa kuultavaa. Tässä on albumi, jota voi vaivatta suositella saksankielisen rockin ystäville.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Heile Segen

2. Elysium

3. Die Stadt verbrennt

4. Tanz

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. Flieg

6. Schattenseele

7. Dies eine Leben

8. So schön

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9. Bleib bei mir

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/hemesathband

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat