Sammy Hagar aikoo lopettaa Van Halen -painotteiset konsertit: ”Olen tavallaan saanut tarpeekseni siitä”
Sammy Hagarin Best of All Worlds -kiertue saattaa olla tulossa päätökseensä. Hagarin nykyinen viiden konsertin residenssi Las Vegasissa voi jäädä viimeiseksi mahdollisuudeksi nähdä Hagar livenä Van Halen -painotteisella ohjelmistolla. Tämän jälkeen Sammy Hagar aikoo keskittyä muuhun.
Vuonna 2024 käynnistyneellä kiertueella Hagar esiintyy yhdessä pitkäaikaisten yhtyetovereidensa Michael Anthonyn ja Joe Satrianin kanssa. Konserteissa juhlistetaan Hagarin vuosikymmentä Van Halenin laulajana,.
Kahden vuoden jälkeen Hagar on kuitenkin valmis siirtymään eteenpäin.
”Olen tavallaan saanut tarpeekseni siitä, että olen se Van Halen -tyyppi. Aion tietenkin pitää osan siitä mukana keikoillani. Alun perin Best of All Worlds -kiertue Joen kanssa oli tarkoitus tehdä vain kerran, ja se oli vuonna 2024. Mutta se menestyi niin helvetin hyvin, että saimme Las Vegasin residenssin, mitä oikeastaan halusinkin”, Hagar kertoo SiriusXM-radiokanavan ohjelmassa Trunk Nation With Eddie Trunk.
Tulevaisuuden suunnitelmistaan Hagar kertoi seuraavaa:
”Aion selvittää, mitä teen ensi vuonna. En kierrä ensi vuonna, ainakaan näillä näkymin. Selvitän, mitä haluan tehdä. Täytän ensi vuonna 80… En koskaan edes ajatellut, että se olisi mahdollista. Minulla on renkaissani enää vain rajallinen määrä kilometrejä jäljellä, enkä halua, että rengas puhkeaa moottoritiellä.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

