Samoajan ”Abyss” on kuin lääkettä rauhattomille sieluille

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.3.2020

Kotimainen Samoaja lukeutuu juuri niihin yhtyeisiin, joiden musiikin kohdalla genremääritelmät käyvät turhiksi. Yhtyettä on hankala sijoittaa oikein mihinkään kategoriaan, vaikka Samoajan musiikista löytyy niin indielle, popille kuin ambientille ominaisia piirteitä. Siksi paras tapa muodostaa oma näkemyksensä onkin kuunnella ”Abyss”-albumi itse.

Kokkolasta kotoisin oleva Samoaja on kiertänyt soittamassa ahkerasti viime vuosina niin kotimaassamme kuin Keski-Euroopassakin. Yhtyeen live-esiintyminen on sen verran energistä, että olen itsekin joutunut lähtemään kokkolaisyhtyeen keikoille, kun se on saapunut lähistölle. Samoajan ensi viikolla julkaistava ”Abyss”-albumi saa yhtyeen jälleen liikekannalle, ja bändin voi bongata useasta kaupungista maaliskuun aikana.

Samoaja julkaisi vuonna 2017 ”Landscapes”-nimisen debyyttialbuminsa, ja kun sitä vertaa ”Abyss”-albumiin, voi kuulla eron. Siinä, missä esikoispitkäsoitto onnistui tuomaan esiin atmosfääristä ja kaunista äänimaisemaa, vie toinen albumi soundia vieläkin pidemmälle. ”Abyss”-levyn myötä Samoaja työntää rohkeasti omia rajojaan ja tuo esille uudenlaista näkökulmaa yhtyeen musiikkiin. Esimerkiksi ”500 Days”, ”Deaf Walls” ja ”Abyss” nostavat esiin popmaista tarttuvuutta ja energiaa, jota en ole aiemmin yhtyeen soundissa huomannut. Erityisesti nimikkokappale puhuttelee minua siitä löytyvien Placebo-vivahteiden takia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Uusista elementeistä huolimatta Samoajan musiikin perusta on pysynyt samanlaisena ja yhtä tunnistettavana kuin debyyttialbumilla. Tältäkin albumilta löytyy atmosfäärisiä, pilvien korkeuksissa leijailevia melodioita. Harmoninen ”Svier”, transsimainen ”Utopia” ja kesäisen letkeä ”Haven Lake” ovat tästä oivallisia esimerkkejä. Myös ”Their Sons And Daughters” ansaitsee tulla nostetuksi esiin. Vaikka kappale on huomattavasti pelkistetympi kuin moni muu raita tällä äänitteellä, onnistuu ”Their Sons And Daughters” myös valloittamaan kuuntelijan otteellaan.

Vaikka melankolia on olennainen osa Samoajan identiteettiä, ”Abyss”-albumia kuunnellessa on hauska huomata, kuinka sulavasti Viktori Pesosen surumielinen ääni ja yhtyeen luomat kirkkaat melodiat punoutuvat yhteen. Lopputuloksena on hypnoottinen kymmenraitainen ”Abyss”, jonka äärelle kannattaa istahtaa ajan kanssa. Tätä albumia ei parane ahmia kiireellä, vaan siitä kannattaa nauttia rauhassa. Tällä tavalla levyn rauhoittavasta sanomasta ja yksityiskohdista saa enemmän irti. ”Abyss” on vakuuttava taidonnäyte Samoajalta, jonka visio ja identiteetti vaikuttavat kirkastuneen parin vuoden aikana.