Samppa Rinne Kulttuuritehdas Korjaamon johtajaksi

Kirjoittanut Kasper Piippo - 17.9.2024

Kulttuuritehdas Korjaamon uudeksi johtajaksi on valittu sen tällä hetkellä ohjelmapäälikkönä toimiva Samppa Rinne, joka aloittaa tehtävässään 1.10.2024. Rinne on työskennellyt aiemmin mm. Tampere-talossa ja Lahden Sibeliustalossa. Hän jatkaa ohjelmapäällikön työtään johtajan työn ohella.

Kulttuuritehdas Korjaamoa väliaikaisesti johtanut Livson Groupin liiketoimintajohtaja Mikko Riistama kertoo:

“Meitä ilahduttaa suuresti se, että voimme jatkaa Kulttuuritehdas Korjaamon palveluiden kehittämistä talon hyvin jo tuntevan johtajan kanssa. Samppa on Korjaamolle tulonsa jälkeen osoittanut pystyvänsä rakentamaan kiinnostavaa kulttuurisisältöä kaupunkilaisille kuluttajille, ja samalla osoittanut kasvavaa kiinnostusta talon koko palvelutarjonnan kehittämiseen. Täten onkin meille luontevaa antaa Korjaamon sisällön ja arjen vastuu henkilölle, jolla on vahva talon tuntemus ja voimakas tahto viedä Korjaamoa eteenpäin. Jään itse tukemaan edelleen Korjaamon toimintaa hallinnollisissa asioissa taustalla, ja samalla saan sujuvasti siirrettyä tietoa eteenpäin Sampalle”,

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samppa Rinne taas kommentoi:

”On ollut mahtavaa työskennellä Kulttuuritehdas Korjaamon inspiroivassa ympäristössä jo parin vuoden ajan paikka ja tiimi ovat tulleet tutuiksi. Olemme saaneet yhdessä hommat rullaamaan hienosti, ja tuntuu luontevalta jatkaa tästä uudessa roolissa. Lähden tehtävään luottavaisin mielin ja haluan kiittää lämpimästi työkavereita, johtoa ja hallitusta luottamuksesta. Korjaamolla on hyvä olla ja tehdä – odotan innolla tulevia haasteita”,

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy