Santa Cruz kiertueelle Pohjois-Amerikkaan

Santa Cruz 2015Helsinkiläinen Santa Cruz julkaisee kakkosalbuminsa ”Santa Cruz” maaliskuun 6. päivä. Albumilta on juuri julkaistu kolmas sinkku ”My Remedy”. Bändi kuvaa tällä viikolla sinkkuun videon Ville Juurikkalan ohjauksessa.

Santa Cruz pysyy kiireisenä tänä keväänä, sillä bändi starttaa Euroopan-kiertueelle yhdessä ruotsalaisen Amaranthen kanssa heti albumin julkaisun jälkeen. Huhtikuun 9. päivä päättyvän kiertueen jälkeen bändi vetää happea pari viikkoa, tekee muutaman keikan kotimaassa ja lähtee toukokuun alussa Pohjois-Amerikan kiertueelle, tälläkin kertaa Amaranthen kanssa. Kiertue alkaa 13.5. New Yorkista ja päättyy 3.6. Los Angelesiin,

Santa Cruzin Arttu ”Archie” Kuosmanen kommentoi tulevaa kiertuetta näin: Sanat ei riitä kuvailemaan sitä ,miltä tuntuu lähteä kiertämään kunnolla ensimmäistä kertaa Amerikkaa. Tähän ollaan jätkien kanssa pyritty ja yks unelma toteutuu! Lähetään nöyränä ottamaan skene haltuun! Mahtavaa että rundi alkaa New Yorkista ja päättyy Los Angelesiin ja pääsemme ensimmäistä kertaa mm. Seattleen ja San Franciscoon. Vastaanotto joulukuussa oli sen verran innostunutta, että odotamme kiertueelta erittäin paljon.

Kommentoi julkaisua