Sara julkaisi toisen singlen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 21.5.2021
(c) Tiina Routamaa

Perjantaina 21.5. ilmestynyt ”Sileä tie” -kappale on takauma läheisen viimeisistä hetkistä. Biisi on toinen näyte tammikuussa 2022 ilmestyvältä ”PIMEYS”-pitkäsoitolta.

”– Teksti on abstrakti takauma hetkeen kun minulle läheinen ihminen oli siirtymässä ajasta ikuisuuteen, olin siinä vierellä viimeisinä hetkinä. Kipulääkitys oli aika kova ja hän näki kaikenlaista. Muistan hänen lauseen: ’Tuntuu kuin olisin auton keulassa ja tunnustelen kädellä tien pintaa kuinka sileä se on’. Istuessani vuoteen vierellä hän sanoi, että seison selkäni takana. En löytänyt sanoja. Vaikea hetki, joka on jäänyt mieleen ja jonka varmasti tulen muistamaan aina”, Saran laulaja-kitaristi Joa Korhonen kertoo kappaleen tekstistä.

”Uran ensimmäinen kappale, joka lähtee kertosäkeellä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sileä tie” -biisi löytyi Korhosen pöytälaatikosta ja päätyi julkaistavaan muotoon monen eri vaiheen kautta. Kappale muistuttaa säveltäjää ”He kutsuivat luokseen” -ajan materiaalista.

”– Pöytälaatikosta löytyneessä biisissä oli alkuun vain c-osan riffi ja jonkinlainen säkeistön hahmotelma. Rakennetta täytyi etsiä pitkään, osat vaihtelivat paikkoja ja tein parikin eri kertosäettä. Lopulta c-osan riffi löysi paikkansa biisin introna, josta se kuitenkin sitten miksausvaiheessa vielä tiputettiin pois. Tämä taitaa olla meidän ensimmäinen kappale, joka lähtee kertsillä. Säkeistöissä olen mielestäni onnistunut kiteyttämään tuon hetken tunnelman hyvin, joka sitten purkautuu toiveikkaaseen ja ilmavaan kertosäkeeseen, c-osan toimiessa jonkinlaisena siirtymänä ajasta ikuisuuteen. Itselleni tulee vähän ”He kutsuivat luokseen” -levyn soundi tästä mieleen”, Korhonen kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat