Sargeistin musta liekki palaa vahvana — Arviossa ”Flame Within Flame”
Vuonna 1999 Lappeenrannassa perustettu Sargeist teki alkukesästä paluun julkaisukantaan kokopitkän albumin muodossa. Järjestyksessään kuudes albumi on ristitty ”Flame Within Flameksi”. Julkaisijan virkaa toimittaa tuttuun tapaan World Terror Committee. Bändin historiaan mahtuu kosolti miehistönvaihdoksia, ja tällekin albumille on värvätty uutta verta Nur-i-Siyahin ja Hornastakin tutun Spellgothin voimin. Vokaalivastuu on parin vuosikymmenen jälkeen siirtynyt takaisin bändin perustaja Shatraugille.
Albumin avausraita ja tuotanto muistuttavat hieman bändin vuoden 2010 ”Let the Devil In” -albumista, josta monesti puhutaan yhtyeen parhaana. Lähtökohtaisesti kyse on siis positiivisesta asiasta, sillä black metalin kontekstissa lämpimät kitarasoundit puhuttelevat tietyllä tapaa kuulijaa. Nimikkobiisi ”Flame Within Flame” tarjoilee suoraviivaisempaa blastivoittoista ajoa. Shatraugin raspinen kärinä kuulostaa vuosien jälkeen hyvältä. Sargeist on tullut melko pitkälle vaikka ”Satanic Black Devotioniin” verrattuna. ”The Chant of Rotting Tongues” on tekstikirja-esimerkki Sargeistin biisistä — vuorovedoin hitaampia melodiakuvioita ja nopeaa tremolopickausta.
Levyn edetessä pysähdyin miettimään, miltä bändi kuulostaa näin vuonna 2025. Ainoa lopputulema oli, että sehän kuulostaa Sargeistilta. Bändi on ollut olemassa sen verran pitkään ja luonut oman tunnistettavan soundinsa, että se tuo itseään sen kautta tälläkin kertaa ilmi. ”Flame Within Flame” ei välttämättä tarjoa hirveän suuria yllätyksiä, mutta ei sen kuuntelemista tee mieli lopettaa keskenkään. Tarvitseeko vaihtelua ja yllätyksiä aina välttämättä edes olla? Ei välttämättä, kun konsepti on selkeä ja kuulija tietää, mitä tuleman pitää.
Sargeist on aina ollut nimenomaan Shatraugin yhtye, ja keltään entiseltä tai nykyiseltä jäseneltä mitään pois ottamatta bändi luovii läpi miehistön vaihdosten ja onnistuu silti palaamaan vahvana ja omaa ääntään menettämättä. Ehkäpä juuri vaihtuvat muusikot ja maltillinen, harkittu julkaisutahti ovatkin sen menestyksen salaisuus.