Särmä-yhtye julkaisi uutta musiikkia
Särmä-yhtyeen uusi single ulkona nyt! Uusi single kantaa nimeä ”Amsterdam”.
Särmä on kovassa nosteessa oleva nuorista muusikoista koottu satakuntalainen, pop rock -yhtye. Kappaleet ovat yhtyeen kitaristin Kalle Luotolan kynästä.
Kallen sanoituksien taustalla on aina omalaatuinen ja ”nokkela” ajatusmaailma, tästä syystä kappaleiden merkitys onkin joka kuulijalle henkilökohtainen kokemus. ”Amsterdam” on löyhästi lokeroituna pop rock voimabiisi jonka sanojen taustalla on ahdistunut ja massasta poikkeava nuori aikuinen, joka haaveilee vapaudesta pienemmässä ja konservatiivisessa kaupungissa. Tätä vapautta hänelle edustaa ”Amsterdam”.
Kevään mittaan yhtye julkaisee kaksi singleä lisää. Syksyllä aloitetaan äänittämään ensimmäistä pitkäsoittoa.
”Amsterdamin” musiikkivideo näkee päivänvalon 19.3.2022 samalla, kun bändi on kiertueella Suomen Lapissa. Biisi on tähän mennessä yhtyeen kolmas single.