Satan Takes A Holiday – Aliens

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 30.3.2017

Satan Takes A Holiday – kun näin yhtyeen nimen ensimmäistä kertaa, en voi kieltää, etteikö se olisi herättänyt ennakkoluuloja. Ihmisille tavanomaisesti ehdin kategorioida tämän yhtyeen jo pelkän nimen perusteella ”satanistiseksi metalliksi”. Vaikka pidän itseäni avoimena ihmisenä myös musiikin suhteen, oli erikoista huomata, kuinka tällaiseen ajatteluun itsekin silloin tällöin sortuu. Vilkaisin yhtyeen Facebook-sivuja, ja kun siellä oli maininta rockista, ajattelin ”ettei tämä nyt niin pahaa voi olla”.

Eikä ”Aliens”-albumi paha olekaan. Satan Takes A Holiday ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten minkäänlaisia odotuksia minulla ei oikeastaan ollut. Silti yllätyin yhtyeen soundista – ”Aliens” tarjoaa persoonallista vaihtoehtorockia ja omaan korvaani vokalisti–kitaristi Fred Burmanin ääni muistuttaa Wolfmotherin Andrew Stockdalea. Satan Takes A Holiday vaikutti välittömästi lupaavalle, eikä ihme, sillä ”Aliens” on jo yhtyeen neljäs täysipitkä. Eräs mielenkiintoinen seikka tähän orkesteriin vielä liittyy: rumpali Danne McKenzie, joka on aiemmin soittanut myös Mustaschissa ja Truckfightersissa. Olinkin ihmetellyt kansikuvasta, miksi tuo yksi ukko näyttää niin tutulle.

”Aliensin” musiikki on erilaista ja mielenkiintoista, enkä ole vähään aikaan törmännyt vastaavaan. Levyn lähes jokainen kappale on kestoltaan alle kolmen minuutin, joten kun yhteen kappaleeseen ehtii uppoutua, siirrytäänkin jo toiseen. ”The Beat” on äänimaailmaltaan kuin ralliauto soratiellä – kierrokset ovat tapissa ja tamppaava melodia saa niskalihakset jumiin. ”Ladder To Climb” on vähän samansuuntainen muttei kuitenkaan – raivokkaat lauluosuudet ja psykedeeliset efektit antavat kappaleen äänimaailmaan oman twistinsä. ”Get You Girl” on rennon letkeä kappale, joka saa jalan vipattamaan. Kappaleessa Burman laulaa korkeammalta kuin aikaisemmin, ja kun tahtia on hidastettu, on lopputuloksena kaunis fiilistelykappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Levylle on eksynyt myös yksi vieraileva solisti, Frank E Male kappaleessa ”Iron Pipe”. Malen lauluosuudet kyllä erottaa kappaleesta, muttei hänen läsnäolonsa tee ”Iron Pipestä” mitään erityisen hyvää. Vastaavasti sekopäisellä vimmalla tehty ”Born At Night” kohoaa yhdeksi levyn parhaimmaksi kappaleeksi. Vaikka Satan Takes A Holiday soittaa kappaleen kuin riivattu, kertosäkeissä energisyydelle annetaan vastapainoa lausumalla ”born at night” -osuudet mahdollisimman apaattisesti. Pieni yksityiskohta, mutta suuri vaikutus kappaleen kokonaisvaikutelmaan. ”Queen Mother” on nimensä mukaisesti kuninkaallisen mahtipontinen kappale, jossa riffien säröefektit on tuotu keskiöön pörisemään ja murisemaan.

Pitkäsoiton lopusta löytyy myös yksi cover-kappale, “Why Don’t We Do It In The Road?”, joka on alun perin John Lennonin ja Paul McCartneyn käsialaa – siis The Beatlesin. Satan Takes A Holidayn versio ei ole pudonnut kovin kauas The Beatlesin kappaleesta, vaan on tallentanut sen alkuperäisen olemuksen. Ruotsalaisyhtyeen käsittelyssä  “Why Don’t We Do It In The Roadista” on tullut aavistuksen viihdyttävämpi, sen verran upea Burmanin laulusuoritus on tässä kappaleessa. ”Aliens”-albumin viimeinen kappale, hassusti nimetty ”Wrinklay” ei päästä kuuntelijaa helpolla – Satan Takes A Holiday iskee ilmoille vielä kerran sahaavat riffit ja polkevan äänimaailmansa kuin pakottaen nauttimaan täysillä viimeisistä minuuteista levyn äärellä. Minua ei tosin tarvinnut pakottaa, nautin tästä vapaaehtoisesti.

Satan Takes A Holiday runnoo 11 kappaletta alle puoleen tuntiin sellaisella asenteella ja energialla, että ei voi kuin ihmetellä. Mieleen hiipii ajatus: jos yhtye kuulostaa näin räjähtävältä pelkällä albumilla, millaista mahtaa olla keikalla? Sitä en vielä tiedä, mutta aion joskus ottaa siitä selvää. Joka tapauksessa ”Aliens” on äärimmäisen tiukka, koukuttava ja tanssittava rock-albumi. Ajatukset albumin kuuntelun jälkeen voi tiivistää pieneen, hämmentyneeseen dialogiin: ”Mitä oikein tuli kuunneltua?” ”En tiedä, mutta on pakko kuunnella levy uudestaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9+/10

Kappalelista:

  1. Good Cop Bad Cop
  2. The Beat
  3. Ladder To Climb
  4. Get You Girl
  5. Iron Pipe (feat. Frank E Male)
  6. More Is More
  7. Born At Night
  8. Queen Mother
  9. Love Me Like I Love Me
  10. Why Don’t We Do It In The Road?
  11. Wrinklay

Satan Takes A Holiday Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy