Satanic Warmaster – Fimbulwinter

Kirjoittanut Sami Elamaa - 15.11.2014

Tätä hetkeä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nimittäin lappeenrantalaisen Satanic Warmasterin uuden kokopitkän ”Fimbulwinter” saapumista levykauppoihin, jonka julkaisupäiväksi on epäpyhitetty kylmän marraskuun puolen välin aikana. Erittäin hyvä ajankohta tutustua Satanic Warmasterin uuteen tuotantoon!

”Fimbulwinter” on Satanic Warmasterin viides kokopitkä 15-vuotisen uran aikana. Allekirjoittajalla ei ole ollut minkäänlaisia odotuksia uuden albumin suhteen, vaikka albumista on etukäteen julkaistu yksi makupala Youtubeen. Itseäni se ei ole haitannut, sillä kuunteluhetkellä odotukset ovat valtaisat ja mielenkiinto on vahvaa. Kärsivällisyys aina palkitaan.

Laittaessaan levyn pyörimään jo avausraita ”Fimbulwinter’s Spell” iskee todella lujaa kuulijan korviin. Kappale on raaka, voimakas, melodinen ja todella vahvaa jälkeä, joka paranee koko ajan uuden kuuntelukerran aikana. Kyllä, tämä on black metallia parhaimmillaan! Myös seuraavat herkut, kuten ”Funeral Wolves” Vornatin cover-kappale ”Korppi” ja ”When Thunders Hail” ovat vahvoja kappaleiden vaihtelevuuden ja tunnelman suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Fimbulwinter” tarjoaa monipuolisuuden lisäksi folk/ambient-henkisiä elementtejä, joita esiintyy muun muassa ”Dragon’s Egg”, Winter’s Hunger” ja levyn outrokappaleessa ”Silent”Call of Moon’s Temple”, jonka työstämisessä on vieraillut Finntrollista tuttu Trollhorn. Ambient ja folk toimivat todella upeasti atmosfäärin suhteen. Voin vaikka kuvitella, etenkin viimeisen kappaleen aikana, että levähtäisin omassa rauhassa pimeän kylmän skandinaavisen miljöön ympäröimänä. Vaikka Satanic Warmasterin edellisiä kokopitkiä voi olla lähes mahdotonta lähteä vertailemaan keskenään, täytyy kyllä itse todeta, että soundimaailma on todella paljon muuttunut ”Fimbulwinter”-albumissa. Soundit ovat paljon selkeämpiä ja kirkkaampia edellisiin täyspitkiin ”Carelian Satanist Madness” (2005) ja ”Nachzehrer” (2010) verrattuna. Silti soundit ovat raakoja ja vahvoja, toisin sanoen mielestäni tämäntyyppiset toimivat todella hyvin, ehkä jopa paremmin. Myös Satanic Tyrant Werwolfin lauluosuuksista saa paljon paremmin selvää edellisiin levyihin verrattuna.

Lukuisten kuuntelukertojen jälkeen albumista on kyllä vaikea sanoa mitään huonoa. ”Fimbulwinter” on pituudeltaan sopiva, lähes kaikki kappaleet toimivat ja suomalainen black metal on voimakkaimmillaan. Ehkä joidenkin kappaleiden väliosuudet ovat hitusen verran liian pitkiä, mutta tämäkin mielipide on yhtä ja toista jaarittelua. Kokonaisuutena ”Fimbulwinter” yltää aivan varmasti Satanic Warmasterin diskografian top3-listan kärkeen. ”Strenght and Honour” (2001) klassikon tasolle ”Fimbulwinter” ei aivan yllä, mutta lähellä kyllä käydään. ”Fimbulwinter” on Suomen black metallin historiassa vahva julkaisu ja yltää helposti vuoden parhaimpiin black metal albumeihin.

9½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


01. Fimbulwinter’s Spell
02. Funeral Wolves
03. Korppi (Vornat cover)
04. When Thunders Hail
05. Dragon’s Egg
06. Nuin-Gaer-Faun
07. Winter’s Hunger
08. Silent Call of Moon’s Temples

Satanic Warmaster Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat