Satanic Warmasterin ylpeästi perinnetietoinen “Drachenkreuz” yllättää Timo Tolkin kitaratiluttelulla

Satanic Warmasterin kaikki kolme 2020-luvulla julkaistua levyä on äänitetty limittäin vuosien 2020–2024 aikana. ”Aamongandrilla” näytettiin, kuinka tehdään sliipattu, upean meneviä riffejä ja melodioita tulviva ”hittilevy” apukäsien kanssa, ja perään kaikista hienouksista riisuttu ja puhkiruvelle vedetty yhden miehen show ”Exultation of Cruelty”. ”Drachenkreuzin” materiaali on ”Aamongandrin” sessioista, mutta se sijoittuu tuotannollisesti kahden edellä mainitun levyn väliin eikä muistuta täysin kumpaakaan.

Mitä tulee Satanic Warmasterin levyjen omaperäisyyteen, ei niissä ole koskaan yritetty keksiä pyörää uudelleen tai tuoda perusbläkkispalettiin uusia puolia. Tapana on järjestellä vanhoja hyväksi havaittuja elementtejä uudestaan ja uudestaan niin, että lopputulos on tyylillisesti kuin ennen kuulematon 1990-luvun klassikko.

”Drachenkreuziin” oli hieman vaikea saada tarttumapintaa. Se tuntui ensikuunteluilla enemmän sessioista leikatulta ja liimatulta koosteelta kuin varsinaisesti ennalta suunnitellulta kokonaisuudelta. Alussa feidataan sisään ja lopussa ulos, ja siinä on levykokonaisuuden kaari. Kuten usein, mitä kauemmin sisään pääsemiseen kestää, sitä pidempään levy palkitsee. Kymmenienkin kuuntelujen jälkeen albumi kuulosta aina vain uudestaan tuoreelta.

Satanic Warmaster on ensisijaisesti yhden miehen orkesteri, mutta muutama erityisen mielenkiintoinen sessiomuusikko ja/tai vierailija on osallistunut levyn tekoon. Ensinnäkin jo ”Aamongandrilla” koskettimia soittanut Henri Sorvali Moonsorrow’sta, Finntrollista ja miksei myös Angry Birdsin pelimusiikin takaa on mukana samoista sessioista.

Albumin henkilökohtaisessa suosikissani, ”Nosferatu’s Landissa”, kiipparit on täydellinen renki. Alkupuolella kitaran ja rumpujen tukena oleva pimputtelu kuulostaa ilahduttavalla tavalla siltä kuin meneillään olisi vanhan strategiapelin hyökkäysteema. Paluu ysärille siinäkin mielessä. Suurimmaksi osaksi levyllä on perinteinen pohjoismaalaisen black metalin soundi, mutta kappaleen lopetuksesta tulee kenties kaikista eniten mieleen ukrainalaisen Nokturnal Mortumin vanha meininki. Kappaleen eeppistä lopetusta ei ollut vielä mukana aiemmin tänä vuonna julkaistulla reilut parikymmentä minuuttia pitkällä ennakkonauhalla. Pienet asiat korostuvat sinänsä monotonisessa etenemisessä kautta linjan kuten kappaleen puolivälin tienoilla kuultavat mainiot synteettiset efektit.

Yllättävämpi vieras on kenties ikuisesti Stratovariuksesta parhaiten tunnettu Timo Tolkki, joka on tullut tiluttelemaan muutamat kitarakohdat peräti kahteen kappaleeseen. Thrash metal -henkisessä avausraidassa ”Rex Typhonis” homma korkataan kirkonkellojen ja ukkosen jälkeen Tolkin vingutuksilla. Se on kombona mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta ei lopulta kovinkaan vallitseva osa levykokonaisuutta. Bassossa ja rummuissa kuullaan myös nykyiseen livekokoonpanoon kuuluvat Necroterror ja Grond.

Vierailijoita lukuun ottamatta ”Drachenkreuz” ei ole mikään maailman yllättävin levy. Se on takuuvarmaa tekemistä vampyyrien, lohikäärmeiden ja Saatanan mailla. Sanoituksissa käydään kliseitä hyvin ahkerasti läpi, muistetaan nauraa pahaenteisesti, rahisutetaan kurkulla sanoja kuten darkness ja venytetään kunnolla, että iivööööl. Ei jää epäselväksi, että kyse on pimeyden voimista, ja Jesse ei ole kaveri. Ehkä se kaikista rienaavin hokema (ei jää epäselväksi, mistä on kyse, kun kuuntelee levyn) ja sitä edeltävä puhe alkaa kuluttaa omaa kuuntelukokemustani nopeimmin.

Satanic Warmasterin Werwolf, tuttavallisemmin Lauri Penttilä, nauttii siitä mitä tekee, ja hän näyttää uudestaan ja uudestaan lukemattomille tylsästi ja geneerisesti bläkkismaneereja matkiville, kuinka helppoa joidenkin on kasailla samoja palikoita paremmin, ja kuinka vaivattomalta se näyttää ja kuulostaa. Ja vielä tällä tahdilla.

Kappalelista:
1. Rex Typhonis
2. Nosferatu’s Land
3. Battlewolves
4. Holocaust… In Medieval Darkness
5. Infernal Armageddon
6. Christrape
7. The Dragon’s Cross
8. Winds Of Eternal War