Sauna Open Airin perjantai tarjosi laajan kattauksen death popista metalliklassikoihin

Kirjoittanut Viivi Sänkiniemi - 19.7.2022

Sauna Open Air oli polkaistu torstaina rytinällä käyntiin, ja perjantaihin lähdettiin kovin odotuksin. Yllättävän helteiseksi muodostunut päivä alkoi meikäläisen osalta taas ajoissa puolen päivän aikaan, sillä ensimmäisissä bändeissä oli sellaisia, joita en ollut itse aiemmin nähnyt ja ainakin yksi sellainen, jota ei moni muukaan ole nähnyt.

Päivä avattiin kakkoslavan puolella, jossa ensimmäisenä lauteille nousi ruotsalainen Sister Sin. En ole juurikaan tätä bändiä kuunnellut, mutta mitä vähän etukäteen tutustuin, niin alkuun ei oikein säväyttänyt. Jotain kuitenkin tapahtui siinä kun sen näki livenä, koska bändi kuulosti yhtäkkiä paljon paremmalta, kuin mitä etukäteen kuunneltuna. Laulaja Liv Jagrellilla on makea rouhea ääni, ja vaikka bändiä ei niin fanitakaan, niin kyllä sillä päivä saatiin käyntiin.

Dampf

Päälavalla perjantain korkkasi yksi tämän vuoden puhutuimmista bänditulokkaista, eli ruotsalainen Dampf. Kyseessä on melkoinen kokoonpano, sillä sen keulahahmo on E-Type Martin Erikson, jonka visiosta yhdistää metalli ja pop-melodiat syntyi kyseinen yhtye. Mukaan bändiin Erikson sai mm. basistin Bathorysta ja soolokitaristin Sabatonista. Yhtye tiputteli tuossa kevään aikana parit sinkut ja julkaisi alkukesästä ensimmäisen albuminsa, ”The Arrivalin”. Tätä odotin aika paljon, koska olin vähän ehtinyt kuunnella tuota levyä ennakkoon, ja pakko sanoa että kyllähän se täytti odotukset. Dampf soittaa monista eri tyylilajeista vaikutteita ottanutta modernia metallia, tai kuten Erikson on itse sanonut, “death popia”. Pidän pääasiassa kaikista tuon albumin biiseistä, joten oli mahtavaa päästä (itseasiassa ensimmäisten joukossa) kuulemaan niitä livenä.

Dampfia oli katsomassa valitettavan pieni joukko, olihan se kellokin vielä aika vähän tuossa vaiheessa. Tuoreena yhtyeenä eivät toki ole myöskään ehtineet vakiinnuttaa fanijoukkoa, mutta jos olet avoin eri genrejen yhdistelylle, niin suosittelen tutustumaan. Yhtyeessä oli myös upea naislaulaja, jonka ääni voisi kuulua vaikka enemmänkin. Laulajia on yhteensä kolme, mikä tuo musiikkiin monipuolisuutta. Tuore yhtye soitti mainiosti yhteen, ja vähäinenkin yleisö kirvoitti kiittelyä ja maljojen nostelua. Bändin puvustus henki sellasta mytologiaa, jota ensimmäiset promokuvat olivat lupailleetkin.

Doro

Seuraavana soittanut saksalainen Doro tuntui olevan monille yks päivän odotetuimmista esiintyjistä. 58-vuotias Dorothee Pesch on vanhan kunnon metallin uranuurtaja ja niin sanottu virallinen metallikuningatar, joka on edelleen upea ja kovassa kunnossa. Doro kyseli yleisöltä, miten näille maistuu vanhan koulukunnan metalli ja kyllähän tuo kuulosti kelpaavan. Vaikutti myös kelpaavan sen esittäminen, sillä keikka oli menevä ja varsin hyväntuulinen. Esitys oli vahva niin Doron kuin taustabändinkin osalta, ja settilistalta löytyi niin Warlockin aikaisia kuin myös tuoreempia klassikoita ”Raise your fist in the airista” ”All for Metaliin”. Lisäksi coverina kuultiin Judas Priestin ”Breaking the Law”.

Marko Hietala

Päälavalla nähtiin perjantain alkuillassa myös Saxonia pika-aikataululla paikkaamaan kutsuttu Marko Hietala. Yksi Suomen hienoimmista lauluäänistä soi halki kentän, ja Marko otti suvereenisti haltuun isonkin lavan esittäessään soolomateriaaliaan sekä suomeksi että englanniksi. Loppupuolella keikkaa kuultiin coverina Black Sabbathin ”War Pigs”, joka omistettiin painokkaan tuttuja ajankohtaisia aiheita käsittelevän välispiikin myötä kaljulle paidattomalle kaverille itärajan takana ja oranssille tyypille Yhdysvaltojen suunnalla. Sopivasti poliittinen kannanotto.

Hietalan jälkeen meidän seurueella koitti tankkaustauko, jonka aikana kuunneltiin toisella korvalla punkrockbändi Nyrkkitappelua. Meno tuntui olevan aika hyvä ja sanoituksethan bändillä ovat hauskoja. Pittikin siellä taisi pyörähtää. Laulaja aloitti tyylikkäästi puku päällä, ja ajattelin kaverin saavan jonkun lämpöhalvauksen, kun perjantaille tosiaan iski vielä yllättävän aurinkoinen keli. Hyvää vauhtia yläosat kuitenkin vähenivät, koska lopussa huomasin paitojen puuttuvan kokonaan.

Avantasia

Seuraava esiintyjä kiinnosti kovasti meikäläistä nimenomaan livekokemuksena, koska päälavalle oli saapumassa niin sanottu projektibändi Avantasia, jonka nokkamies on Edguysta tuttu Tobias Sammet. Avantasia on teatterimaista metallioopperaa esittävä superkokoonpano, jossa on ollut mukana lukuisia eri artisteja. Näillä tiedoilla lähdin katsomaan keikkaa kovin odotuksin, ajatuksena että nyt on jotain näyttävää.

Aloitus vähän viivästyi, osittain ainakin siksi, että kitaristi Oliver Hartmannin kitaraan ei saatu ääniä. Kun keikka sitten alkoi, ihmettelin hieman lavan set uppia, joka oli suoraan sanottuna minimalistinen ja ilmeetön. Olin kuitenkin etukäteen saanut bändistä aika erilaisen käsityksen. Lavan tausta oli musta, ei banderollia, ei mitään. Syy sille kuitenkin selvisi, bändin keikkakamppeet nimittäin seilasivat sillä hetkellä jollain Euroopan lentokentällä, kuten näinä aikoina valitettavan monella muullakin. Sammet tottakai pahoitteli tätä kovasti, mutta kuten hän totesikin, bändi olisi voinut jättää kokonaan esiintymättä. Musiikkihan tässä kuitenkin on tärkeintä, ja yhtye vilpittömästi halusi päästä esiintymään.

Suomalaista yleisöä kiiteltiin, ja yleisön fanittamisen määrästä on pääteltävä, että bändi teki oikean päätöksen päättäessään vetää keikan vajaalla kalustuksella. Lavalla vaihtui porukka tiuhaan, koska kuten mainitsin, tässä superkokoonpanossa on jäseniä useista yhtyeistä. Saunan keikalla nähtiin ainakin Ralf Scheepers, Ronnie Atkins, Eric Martin, Jørn Lande ja Bob Catley. Viimeiset biisit tuo jengi veti sitten koko porukalla. Käytössä olevilla resursseilla saatiin aikaiseksi ihan kelpo keikka. Itse olin vain ehkä luonut odotuksia, joita show ei täysin täyttänyt.

Dead by April

Yksi bändi jonka missasin melkein kokonaan noilla festareilla oli Avantasian jälkeen kakkoslavan haltuun ottanut ruotsalainen metalcoreyhtye Dead by April. Tuo pikkuisen ehkä harmitti, kuulosti nimittäin oikein hyvältä se vähä, mitä ehdin bändiä kuunnella. Lauluosuudet niin kitaristi Pontus Hjelmin puhtaiden osalta, kuin laulaja Christopher Kristensenin huutolaulunkin osalta kuulostivat pelaavan mainiosti yhteen, ja siellähän tietysti kuultiin sellasia hittejä, kuin ”Warrior”. Vaikka itsellä keikka hieman ohi menikin, niin monet muut olivat onneksi löytäneet lavan lähistölle.

Battle Beast

Päivä jatkui kovien naissolistien sarjalla Battle Beastin johdolla. Saunan keikka oli bändille ensimmäinen Suomessa tänä festarikesänä, muualla olivat toki ehtineet jo esiintymään. Tampere on laulaja Noora Louhimon kotipaikkakunta, joten nyt oli kuulemma pääpäivä. Lisäksi oli Nooran paikalla olevan isän synttärit, joten setin väliin ehdittiin vetää onnittelulaulukin. Settilistalla kuului vahvasti tuorein albumi, mutta tuttuja hittejä mahtui onneksi jonkun verran mukaan. Sirkus aloitettiin tänä vuonna julkaistun ”Circus of Doomin” nimikkokappaleella ja siitä jatkettiin sekoitellen uutta ja vanhaa. ”Circus of Doom” on taattua Battle Beastia, ja siinä on (kuten settilistasta voi huomatakin) useita erittäin hyvin livenä toimivia, tarttuvia biisejä. Niin hyvä kuin uusi albumi onkin, on silti aina vähän harmi, kun vanhoja suosikkeja alkaa pudota pois settilistalta. Keikka oli kuitenkin erinomaisen menevä ja hyväntuulinen, ja lavalla nähtiin muun muassa pikaiset drinkkien sekoittelut. Battle Beast on kasvanut suvereeniksi viihdyttäjäksi ja maailmanluokan bändiksi. Noora Louhimo myös kuuluu omasta mielestäni ehdottomasti Suomen naislaulajien kärkikastiin.

Battle Beastin jälkeen pienemmällä lavalla perjantain viimeinen esiintyjä oli Pohjois-Irlantilainen Stiff Little Fingers. Jo 45-vuotias punkbändi kärsi pientä yleisökatoa todennäköisesti soittoajan vuoksi, sillä kahden odotetun esiintyjän välissä monet joko lähtivät välitankkaukselle tai siirtyivät odottelemaan Five Finger Death Punchia. Stiff Little Fingers oli itselleni melko tuntematon, mutta kunnioitettavalla innolla he tuntuivat settinsä vetävän, mitä nyt sain kuunneltua itsekin huilaustaukoa pitäessäni. 

Five Finger Death Punch

Perjantain viimeisteli yhdysvaltalainen Five Finger Death Punch. Olkoonkin kuinka kaupallistettua hyvänsä, myös tämä uppoaa meikäläiselle ihan hyvin. Keskellä yleisömerta seisoneena en osaa tietenkään varmaksi sanoa, mutta tuntuu että tällä keikalla oli myös viikonlopun suurin yleisö. Ainakin FFDP:n paitoja näkyi suhteellisen paljon. Jyrä lähti liikkeelle, ja seuraava vajaa puolitoistatuntinen oli melko lailla hittikimaraa, settilistan sisältäessä mm. sellaisia yleisönlaulatusbiisejä kuin ”Wash it all awayn”, ”Jekyll and Hyden”, ”Sham Painin” ja ”Bad Companyn”. Valo- ja pyrosuunnittelua ei ollut jätetty retuperälle, pyroihin kuului muun muassa jotain ihme pommeja, jotka säikäyttivät joka kerta. Laulaja Ivan Moody otti yleisön haltuun vilpittömästi ja todella hyväntuulisena, ja joku lyhyt keskustelu jonkun nuoren fanin kanssakin siellä käytiin, itse en ihan kunnolla kuullut että mikä siellä oli homman nimi. Moodylla vaihtui paita kertaan jos toiseen, ja Tapparafanien riemuksi siellä näkyi myös tuttu lätkäfanipaita. Parin biisin aikana saatiin myös konfettisade, ja niin paljon kun siitä roskaa tuleekin, niin onhan se näyttävää. Sain niskaani muuten keikan aikana vähän isompaakin konfettia, kun joku surffasi yleisön käsivarsilla suoraan meikäläisen yli. Tulipahan sekin koettua, mutta ei se tällaiselle spagettihauikselle mikään helppo nakki ollut.

Keikka jätti yleisölle hyvät lopputunnelmat, ja siitä olikin sitten hyvä lähteä kollektiivisesti vaeltamaan kohti majoitusta. Vielä oli yksi päivä herkkua tiedossa, joten palataanpa siihen seuraavassa osassa.