Savn – Savn

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 21.5.2014

Norjasta on perinteisesti totuttu kuulemaan jossain määrin tummempaa ja tanakampaa materiaalia, kuin tällä kertaa levylautasella pyöritelty goottimetalliyhtye SAVN ja orkesterin samanniminen debyyttialbumi. Synkkyyteen on tosin tälläkin kertaa aihetta, tutkailipa tilannetta sitten albumin materiaalin, tai orkesterin nimen (SAVN tarkoittaa erottamista, puutetta, riistoa) osalta.

Debyyttialbumi-statuksestaan huolimatta SAVN on kokeneiden muusikoiden sieluntuote. Yhtyeen keskiössä toimivat The Sins Of Thy Beloved -goottiyhtyeen multi-instrumentalisti Stig Johansen ja kosketinsoittaja Anders Thue, sekä levyntekovaiheessa solistiksi projektipohjalta vakinaistettu, Midnattsol-vokalisti, Carmen Elise Espenæs.

Yhtyeen soundi on selvästi ottanut vaikutteita varhaisesta Theatre Of Tragedysta, sekä Tristanian ja Sirenian kaltaisista goottimetalliyhtyeistä, maustaen omaa soppaansa vielä pikantilla säväyksellä folkia, lähinnä lead-kitarat korvaavan viuluviikaroinnin osalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Peruslähtökohdat albumilla pitäisi olla kunnossa, mutta albumia vaivaavat alusta loppuun saakka tylsistyttävän tasapaksu kappalemateriaali ja vuoroin tunkkaiset tai ohuet soundit. Käytännössä kaikki kappaleet kulkevat keskitempoisen, tasajakoisen hevirapsuttelun pohjalle rakennetun massan päällä, joidenka ainoana dynamiikkavaihteluna tarjoillaan puuduttavan pitkään nakuttavaa tuplabasaria, sekä satunnaisia orkestraatioita.

Vokalisti Espenæs saattaisi pelastaa albumin tasapaksuuden, mikäli laulumateriaali olisi kirjoitettu enenevässä määrin hänen heleänkirkkaalle, kauniisti soivalle ylärekisterilleen, eikä menty laulumelodioiden osalta muut sävellystekniset asiat edellä. Toivomisen varaa jättää myös laulumiksaus, sillä useamman kappaleen kohdalla on äärimmäisen vaikeaa saada selvää lauletaanko kappaleessa englanniksi, vaiko vain jotain foneettista ääntelyä.

Promolevyn mukana tulleen tiedotteen perusteella ainakin allekirjoittanut odotti ”I Am Free”- kappaleen viimeistään räjäyttävän potin, onhan raidalle saatu vierailevaksi tähdeksi Espenæsin sisko, Leaves’ Eyes– solisti Liv Kristine, mutta olisi pitänyt muistaa vanha totuus – pessimisti ei pety. Vierailijan rooli on typistetty pieneksi ja kun orkesterin sävellyksille on omasta takaa vain lusikalla suotu, ei voi kauhalla vaatia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

SAVN – SAVN on tiivistäen todettuna tylsä ja tasapaksu levy, joka toimii taustamusiikkina siinä, missä luultavasti mikä tahansa levy, mihin ei tule kiinnitettyä liikaa huomiota ja missä ei ainakaan tapahdu liikaa, joka kiinnittäisi huomiosi. Väritön, hajuton, mauton. Goottimetallin hissimusiikkiosastoa.

3,5/10

Kappalelista:
1. Musical Silence
2. Hang On
3. The Demons In Me
4. Longing For Love
5. I Am Free
6. Sorrowful
7. All I Want
8. Now Or Never
9. Lengselens Hånd
10. Hang On (Growling version)
11. The Demons In Me (Growling version)

https://www.facebook.com/SavnOfficial

Kirjoittanut: Tommi Fäldt

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy