Savon progevelhot vauhdissa – Makrofagin toinen videosingle julki

Kirjoittanut Niko Kuusela - 25.9.2022

Rautalammilla vuonna 2009 perustettu progressiivista rockmusiikkia esittävä Makrofagi julkaisee ”Musta ovi” -nimeä kantavan toisen kokopitkän albuminsa 20. lokakuuta. Jo aiemmin singlenä julkaistu ”Varjot”-kappale saa nyt jatkoa toisesta sinkkulohkaisusta ”Yön rummut”.

Nyt musiikkivideonakin julkaistava kappale paljastaa pieniä paloja ”Musta ovi” -levyn koostumuksesta. Yhtyeen kunnianhimoisena tavoitteena on ollut mahduttaa konseptilevylleen pureskeltavan tarinan lisäksi myös kokonaan toinen maailma, kulttuuri ja aika. Inspiraatiota on haettu monista eri lähteistä, mutta itse teknologian ja taruston luonteessa nousevat esiin viittaukset eri mytologioihin, luonnonuskontojen elementit sekä myös tieteiskirjallisuuden alalajina tunnettu steampunk.

”Sanoituksien kirjoittamiseen kului levyntekoprosessissa hyvin paljon aikaa. Halusimme kertoa tarinan, mutta emme niin, että se selitetään kuulijoille liian suoraan. Tavoitteena oli, että levy tarjoaa kuulijalle arvoituksia sekä mahdollisuuden päätellä itse tapahtumien kulku. Välillä otimme takapakkia jos kokonaisuus ei ollut mielestämme tarpeeksi omaperäinen tai jos siitä puuttui kuulijalle tarjottavat pienet matemaattiset tehtävät”, yhtyeen laulaja Anttu Röntynen kommentoi levyn tarinallista puolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Toisella sinkkubiisillä matkaamme viimeisten selviytyjien kanssa suuren meren taa pakoon helvetillisten varjojen luomaa kadotusta. Perillä odottaa muinainen alus ja mahdollinen pelastus. Astu sisään Mustan oven tälle puolelle, kutsu on käynyt, vastaustasi odotellaan”, Anttu Röntynen jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat