Savon rockjärkäle Kuopiorock julkaisee ensimmäisiä esiintyjiä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.12.2021

Ensi kesän Kuopiorock festivaali juhlitaan Väinölänniemellä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 28.-30.7.2022. Savon suurimmassa rokkijuhlassa päästään tulevanakin vuonna nauttimaan usean lavan mittavasta kattauksesta. Livenä Rokissa nähdään juuri uuden ”The Moon” -singlen julkaissut Amorphis. Festivaalia tahdittamaan saapuvat myös pitkän linjan metallibändi Viikate, Nightwishistä tuttu Marko Hietala, taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä takova Vesala sekä Suomen suosituimpien tähtien joukkoon paikkansa vakiinnuttanut BEHM. Kuopiorockissa lavalle astelee myös Hanoi Rocks -yhtyeen alkuperäisjäsen Sami Yaffa, joka julkaisi syksyllä 2021 ensimmäisen soololevynsä ”The Innermost Journey To Your Outermost Mind”. Festivaalikansan iloksi voimansa yhdistäneet Maustetyöt x Agents -kokoonpanosta päästään nauttimaan Kuopiorockin helteissä.

Festari julkistaa mittavan listan lisää nimiä pääesiintyjineen alkuvuodesta 2022.

Rokin lippuja ei tule saamaan halvemmalla, joten pukinkonttiin tai itselle kannattaa hankkia liput vuoden loppuun mennessä early bird –hintaan”, vinkkaa festaripäällikkö Allu Koskinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Early bird -hintaiset liput Kuopiorockiin ovat nyt myynnissä Tiketti- ja Lippu.fi-lippukaupoissa. Myynnissä ovat nyt viime kesänäkin loppuunmyydyt VIP-liput. Early bird -hintaiset kolmen päivän liput ovat myynnissä 31.12. asti.

Vuosittain loppuunmyyty VIP-alue uudistuu

Kuopiorockin VIP -lipuista kesän 2022 osalta on jo myyty yli puolet ja se enteilee hienoa Rokkiviikonloppua jo tässä vaiheessa. Festarin VIP myydään vuosittain loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

VIP-alue tulee olemaan entistä mahtavampi muuttuessaan Osuma VIP -alueeksi. Alueelle palaa mm. rokkikansaa hemmotteleva ja hyvää palautetta saanut hyvinvointipiste. Suosittelen olemaan sähäkkänä VIP-lippujen hankinnassa, jos mielii sellaiset itselleen saada, lipunmyynti käy kuumana”, muistuttaa Koskinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

VIPin herkullisen ruokailun tuottaa paikallinen Juhlapalvelu Remar Oy. Kuopiorockin menuissa maistuvat niin kesä kuin paikallisetkin tuotteet, tietenkin rock-hengessä. VIP-menu löytyy jo nyt tapahtuman nettisivuilta: www.kuopiorock.fi/vip

Ympäristövastuu ja konkreettisia tekoja

Kuopiorock järjestetään tulevana kesänä jo peräti 19. kertaa tutulla paikalla Kuopion Väinölänniemellä. Festivaali kehitti kesällä 2021 liikkumista alueelle Kuopion kaupunkipyöräjärjestelmän Vilkku-fillareiden avulla. Kuopiorockin vastuullisuustyö jatkuu, ja jatkossakin niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen panostetaan suuresti. Kuopiorock on sitoutunut säästämään luonnon resursseja ja lisäämään positiivisia vaikutuksia ympäristöön, ja festivaalille myönnettiin jälleen kesällä 2021 ekokompassi-sertifikaatti.

KUOPIOROCK

28.-30.7.2022

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.kuopiorock.fi

@kuopiorock

kuopiorock #rokkikuuluukaikille

ESIINTYJÄT

Amorphis, Viikate, Marko Hietala, Maustetytöt x Agents, Sami Yaffa, Vesala sekä BEHM.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuopiorock julkaisee lisää ohjelmaa 2022 vuoden puolella.

LIPUT

Festarilippu 3 päivää 109 €

VIP-lippu 3 päivää (K-18) 235 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Early Bird -hintaiset liput ovat myynnissä 31.12.2021 asti Tiketti ja Lippu.fi.
Muut lipputyypit tulevat myyntiin alkuvuodesta 2022.

Luetuimmat

Uusimmat