Savon ylpeys Kuopiorock juhlii 20. juhlavuottaan ensi kesänä ja paljastaa ensimmäisiä esiintyjiä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.12.2022

Savon rockjärkäle juhlii ensi kesänä pyöreitä, kun tapahtuma järjestetään peräti 20. kerran. Kuopiorock juhlitaan Väinölänniemellä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.7.2023. Savon suurimmassa rokkijuhlassa päästään rokkaamaan neljän lavan laajalla kattauksella ja ensimmäiset nimet ovat nyt julki ja tapahtuman kaikki lipputyypit ovat myynnissä.

Tannerta tärisyttävät livenä Ville Valon sooloyhtye VV, viime kesänä Helsingin Olympiastadionin täyttänyt Haloo Helsinki!, odotetun ensiesiintymisen Kuopiorockin lauteilla tekevä kansainvälisestikin mainetta niittänyt Apocalyptica, näyttävästä live-esiintymisestään tunnettu Beast in Black, Lemistä ponnistava kotimaisen metallimusiikin ykkösnimi Stam1na, Kuopion oma Turmion Kätilöt sekä ensi kesänä uransa päättävä suomalaisen rockin kulmakivi Popeda. Mukana ohjelmassa nähdään myös alankomaalainen sinfonisen metallin lähettiläs Epica ja The 69 Eyes, Ismo Alanko, Vesterinen Yhtyeineen, Pelle Miljoona & Band sekä Paleface.

Kuopiorock julkistaa ulkomaalaisen pääesiintyjän sekä mittavan listan täydennystä ohjelmaan heti alkuvuodesta 2023.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuopiorock juhlii 20. juhlavuottaan ensi heinäkuussa

Kuopiorock järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003 Kuopion matkustajasatamassa, jonka jälkeen 2004 tapahtuma siirtyi Väinölänniemelle, jossa tapahtumaa on järjestetty siitä lähtien. Tapahtuma-alue on kehittynyt, kasvanut ja laajentunut pitkin Rokin historiaa ja ensi kesänä rokataan taas neljän lavan voimin kaikessa Rokin komeudessa ympäri kaunista Väinölänniemen festivaalialuetta.

Kuopiorockissa päälavalle ovat nousseet vuosien saatossa mm. Scorpions, Helloween, Accept, W.A.S.P., Children of Bodom, Megadeth, Billy Idol, The Offspring, Sabaton, Whitesnake ja Nightwish.

Juhlavuoden ohjelmakattaus tulee olemaan vahvasti rock-painotteinen, myös oheisohjelmassa syntymäpäiväteema näkyy suurissa määrin ja Rokin mittavaa oheisohjelmaa paljastetaan kevään aikana. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rokin 20-vuotissynttärijuhlista on lupa odottaa todellista Rokin riemujuhlaa. Paljastamme lisää ohjelmaa heti alkuvuodesta. Tämän lisäksi pitkin kevättä julkaistaan myös muuta oheisohjelmanumeroa juhlavuoden Rokkiin ja luvassa on myös synttäriyllätyksiä itse tapahtumassa”, vinkkaa festivaalipäällikkö Allu Koskinen.

Vuosittain loppuunmyyty Osuma VIP-lippu kannattaa varmistaa ajoissa

Kuopiorockin Osuma VIP -liput viedään käsistä hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, joten nämä on syytä hankkia ennakkoon, mikäli haluaa varmistaa pääsyn juhlistamaan 20-vuotiasta tapahtumaa. Lippujen ennakkokysyntä enteilee hienoa Rokkiviikonloppua jo tässä vaiheessa, tapahtuman blind bird -liput myytiin loppuun 8 minuutissa. Festarin VIP myydään vuosittain loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Rokin lippuja ei tule saamaan halvemmalla, joten pukinkonttiin tai itselle kannattaa hankkia Rokkikukko-liput vuoden loppuun mennessä early bird –hintaanSuosittelen toimimaan erityisen nopeasti Osuma VIP-lippujen hankinnassa, jos mielii sellaiset itselleen saada, Rokin VIP-liput myydään loppuun hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, erityisesti kun nyt on juhlavuosi kyseessä”, muistuttaa Koskinen.

Early bird -hintaiset Rokkikukko-liput Kuopiorockiin ovat nyt myynnissä Tiketti- ja Lippu.fi-lippukaupoissa. Myyntiin on avattu kaikki lipputyypit päivälipuista leirintään. Myynnissä ovat nyt viime vuosina jo hyvissä ajoin ennakkoon loppuunmyydyt Osuma VIP-liput. Early bird -hintaiset liput ovat myynnissä 31.12. asti osoitteessa kuopiorock.fi/liput. Lisätietoa eri lipputyypeistä ja majoituksesta löytyy tapahtuman verkkosivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ESIINTYJÄT

VV, Haloo Helsinki!, Apocalyptica, Beast In Black, Stam1na, Turmion Kätilöt, Popeda, Epica, The 69 Eyes, Ismo Alanko, Vesterinen Yhtyeineen, Pelle Miljoona & Band ja Paleface.
Kuopiorock julkaisee kansaivälisen pääesiintyjän ja mittavasti lisää ohjelmaa alkuvuodesta 2023.

LIPUT
Festarilippu 3 päivää                125 €
Festarilippu 2 päivää pe-la       105 €
Festarilippu 1 pv to/pe/la          79 €
Lasten liput 1 pv to/pe/la          15 €
Osuma VIP-liput K-18
VIP-lippu 3 päivää                     245 €
VIP-lippu 1 päivä to/pe/la          145 €

Early Bird -hintaiset Rokkikukko-liput ovat myynnissä 31.12.2022 asti. Liput myynnissä www.kuopiorock.fi/liput. Viralliset lippukaupat: Tiketti ja Lippu.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat