Scar Symmetry, Torchia ja Voidfallen järjestivät murskaavan illan Lutakossa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.10.2022

Tällä viikolla saatiin jälleen yhdet odotetut keikat pois päiväjärjestyksestä, kun Scar Symmetry pääsi esiintymään kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Ruotsalaisyhtye oli saanut tällä kertaa tuekseen Lutakkoon kotimaiset Torchian ja Voidfallenin, jotka molemmat lämmittivät lauteet kuumiksi Scar Symmetrya varten.

Melodisen death metalin juhlaillan avasi Voidfallen, joka julkaisi viime vuonna ”The Atlas Of Spiritual Apocalypse” -esikoisalbuminsa. Yhtyeen tuoreesta iästä huolimatta Voidfallen keikka oli tarkkaan harkitun ja itsevarman kuuloinen. Jokaiselle kuulijalle välittyi taatusti selvä käsitys, ettei kyseessä ole missään määrin harrastelijaporukka vaan täysiverinen ammattilaisliiga. Yhtyeen jäsenet käyttivät naamioita, jotka olivat mainio yksityiskohta esiintymisasuihin ja tukivat myös Voidfallenin brutaalia ulosantia.

Voidfallen vavisutti Lutakkoa kappale toisensa perään eikä yhtye vaivautunut pitämään pidempiä juttutuokioita yleisön kanssa, vaan antoi musiikin puhua puolestaan. Omaan makuuni 45 minuutin keikka oli liian pitkä, sillä murskaavasti pauhaavat kappaleet alkoivat pidemmän päälle muistuttaa liiaksi toisiaan. Tunnelma pysyi alusta loppuun kaavamaisena, eikä asiaa helpottanut se, että yhtye otti kontaktia yleisöön niukasti. Voidfallenin kappaleet itsessään olivat melodiselle death metalille tyypillisesti aggressiivisia ja murjovia, jotka tuntuivat kuitenkin painottuvan enemmän raskauden kuin melodisuuden puoleen. Toisaalta vokalisti Tommi Kangaskortetin syvä ääni istui väkevään ulosantiin erityisen hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisesta esiintymisajasta huolimatta Voidfallen oli saanut kerättyä kohtuullisen kuulijakunnan paikalle, jonka lämmittelyä Torchian oli hyvä jatkaa. Tamperelainen Torchia pelmahti näyttävästi lavalle ja kuten edellinen esiintyjä, myös tamperelaisyhtye oli panostanut ulkoisiin habituksiinsa. Basisti oli somistautunut ihomaalauksiin ja huppuun, mutta vokalisti oli vienyt pukeutumisen astetta pidemmälle: solisti Eetu Hentunen oli pukeutunut mustaan asuun, joka äkkivilkaisulta näytti kylpytakilta, mutta oli selvästi harkitumman asukokonaisuus, kuten yhtyeen promokuvista voi tarkistaa.

Voidfallen oli ilmeisesti liikuttanut vaikkua korvissani, kun kuulin Torchian Hentusen esittelevän yhtyeen ”me olemme tonttuja” -sanoilla. Toisaalta, minun tekee mieli tässä kohtaa vedota vokalistin artikulointitapaan, sillä huomaisin monen kappaleen kohdalla miettiväni, lauletaanko tässä suomeksi englannin ohessa? Johtuipa asia sitten Hentusen artikuloinnista tai omista korvistani, ei kyseinen seikka haitannut merkittävästi, kun sanoituksista ei muutenkaan saanut selvää.

Kaikkinensa Torchian esiintymistä oli mukava seurata. Hentunen oli täysin heittäytynyt vetonaulana olemiseen ja sai humoristisilla puheillaan luotua rennon ilmapiirin. Myös keikan settilista oli koostettu monipuolisesti niin, että se antoi kuulijoille erilaisia tunnelmia fiilisteltäväksi ja takasi niin kuunteluinnon loppuun saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten raportin alussa totesin, saivat Voidfallen ja Torchia tunnelman lämpimäksi Lutakossa. Ilmapiiri sen kuin kuumeni kun illan pääesiintyjä Scar Symmetry aloitti soittonsa. Yleisö otti kauan odotetun yhtyeen innolla vastaan, eikä tunne ollut yksipuolinen. Myös Scar Symmetryn jäsenten naamat paistoivat kuin Naantalin aurinko, kun he katsoivat yleisön iloista mylvintää.

Kuten kaksi edellistä esiintyjää, myös Scar Symmetry soitti väkevästi ja antoi kuulijoille kappaleita tuotantonsa eri vaiheilta. Erityistä yhtyeen esiintymisessä oli se, että jäsenet ottivat erityisen hyvin kontaktia yleisöön. He muun muassa läppäsivät ylävitosia yleisön kanssa, lainasivat eturivissä olevien puhelimia videoita varten ja luonnollisesti heittivät plektroja. Yhtyeen vokalistit Lars Palmqvist ja Roberth Karlsson hassuttelivat myös lavalla eri tavoin, mikä toikin keikkaa lisää rentoutta ja maanläheisyyttä, vaikka Scar Symmetryn kappaleet ovatkin ankaraa poljentaa.

Olin etukäteen kuvitellut Scar Symmetryn settilistan sisältävän enemmän raskaita lauluosuuksia sisältäviä teoksia, mutta vaikkei oletus toteutunutkaan, en kokenut pettymystä. Vokalistien lauluosuudet täydensivät hyvin toisiaan, kuten ”Dark Matter Dimensions” -albumista alkaen on voinut kuulla, ja keikalla heidän persoonansa pääsivät todella loistamaan. Vokalistien välistä dialogia oli mukava seurata ja heidän suorituksensa innostivat yleisöä monta kertaa raikuviin aplodeihin. Monen vuoden odotus ei mennyt hukkaan. Scar Symmetry oli rautaa ja yleisö sulaa vahaa sen käsissä.

https://www.facebook.com/scarsymmetry

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/Torchiaband

https://www.facebook.com/voidfallenofficial

Raportti: Aleksi Parkkonen

Kuvat: Juho Virinkoski

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat