Scar Symmetryn keikka siirtyy Kaaos Festivaliin vuodelle 2027 – Ylen kuvaama HALO mukaan perjantain ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.6.2026

Vaasan Vaskiluodossa 23.–25. heinäkuuta järjestettävien Raskas Ei Kiusaamiselle -konsertin sekä Kaaos Festivalin ohjelmistoon tulee muutoksia.

Ruotsalaisen melodista death metalia soittavan Scar Symmetryn esiintyminen torstaina 23. heinäkuuta yhteistyössä Rock Campin kanssa järjestettävässä päihteettömässä ja alaikäisille ilmaisessa Raskas Ei Kiusaamiselle -tapahtumassa siirtyy vuodelle 2027 ja yhtye nähdään osana ensi vuoden Kaaos Festivalin ohjelmistoa. Festivaalin promoottori Arto Mäenpää avaa päätöstä seuraavasti:

”Valitettavasti logististen haasteiden vuoksi päädyimme yhteistyössä Scar Symmetryn kanssa siirtämään bändin esiintymisen ensi vuodelle. Festivaalin päälava saapuu Vaskiluotoon toisesta festivaalista vasta maanantai-iltana, joka aiheuttaa sen, että päälava ei välttämättä ehdi valmiiksi äänentoiston osalta torstain Raskas Ei Kiusaamiselle -konserttiin mennessä. Tämä pakottaa Raskas Ei Kiusaamiselle -ohjelmiston siirtymään festivaalin 2. lavalle, mikä tekee Scar Symmetryn konsertin järjestämisestä aikataulullisesti mahdotonta. Bändi oli onneksi asian tiimoilta ymmärtäväinen ja toivoo mahdollisimman monen osallistuvan Raskas Ei Kiusaamiselle -konserttiin tärkeän sanoman vuoksi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla festivaali tiedottaa merkittävästä lisäyksestä perjantain ohjelmistoon. Yle tulee kuvaamaan festivaalilla dokumenttisarjaa nivalaisen HALO-yhtyeen ympärille, minkä vuoksi yhtye on lisätty perjantain ohjelmistoon avaamaan festivaalin päälava. Yle kertoo kuvauksista seuraavaa:

”Yle Kulttuuri ja asia kuvaa Kaaos Festivaalilla perjantaina 24.7. nivalaista HALO-bändiä. Kuvaukset ovat osa dokkarisarjaa NO PLAN B. Sarja kertoo kolmesta pohjoispohjalaisesta nuoresta, jotka intohimoisesti tavoittelevat menestystä taiteen ja kulttuurin aloilla. Yksi päähenkilöistä on HALOn solisti-kitaristi Veeti. Veetin ja bändin unelmana on soittaminen yhä isommilla lavoilla ja festareilla ulkomaita myöten. Sarja julkaistaan Yle Areenassa marraskuussa 2026.”

Kaaos Festival 2026 – päivitetyt aikataulut

Perjantai 24.7.

  • 16.00 Ovet
  • 16.30–17.00 HALO
  • 17.00–17.30 Diabolisher
  • 17.40–18.25 Ryujin
  • 18.35–19.05 What Lies Beneath
  • 19.15–20.15 Dead By April
  • 20.25–20.55 Thyrargo
  • 21.05–22.05 Insomnium
  • 22.15–23.15 Nicole
  • 23.25–00.40 The Halo Effect

Lauantai 25.7.

  • 14.00 Ovet
  • 15.00–15.30 Inborn Tendency
  • 15.40–16.25 Machinae Supremacy
  • 16.35–17.20 Misantropia
  • 17.30–18.15 The Crown
  • 18.25–19.10 Ryoji Shinomoto – Samurai Metal Tribute to Alexi Laiho
  • 19.20–20.20 Warmen
  • 20.30–21.15 Illdisposed
  • 21.25–22.25 Anette Olzon – Nightwish ”Dark Passion Play” & ”Imaginaerum”
  • 22.35–23.20 Rotten Sound – ”Murderworks” + ”Exit” -erikoissetti
  • 23.30–00.45 Beast In Black

Raskas Ei Kiusaamiselle 2026 – lopulliset aikataulut

  • 17.00 Ovet
  • 17.30–18.20 Rock Camp Vaasan leiribändi
  • 18.35–19.00 Alexander Kuoppala (Thyrargo, Children Of Bodom) – kitaraklinikka
  • 19.15–19.35 Ashen Resentment
  • 20.00–20.30 Enemies Everywhere
  • 21.00–22.00 Before The Dawn
  • 23.00 Tapahtuma päättyy

Liput sekä lisätiedot löytyvät osoitteesta kaaosfestival.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy