Septicflesh – The Great Mass

Septicflesh on julkaissut levyjä tasaisen tappavasti vuodesta 1994 lähtien. Arvostelussa on nyt bändin seitsämäs täyspitkä julkaisu ”The Great Mass”. Tyyliteltyä ja tunnelmallista metallia soittava bändi sekoittaa musiikkiinsa elementtejä useammasta metalligenrestä saaden aikaan todella mielenkiintoista musiikkia.

Death metalli pauhaa ja taustalla soivat sinfoniat. Ensikuuntelulla bändin musiikki on hyvin sekavaa ja vaikeaselkoista. Muutamalla kuuntelulla tämä 40-minuuttinen teos alkaa avautua ja paljastuukin varsin päteväksi teokseksi. Torvisektiot ja raskaat riffit kulkevat käsi kädessä ja vokaalit hoituvat pääosin miespuolisen korinalla ja tehokeinona kitaristin puhtaalla laululla. Septicfleshin tuotanto muistuttaa Dimmu Borgirin uusinta tuotosta, mutta sinfoniaosuudet ovat suuremmassa asemassa, ja soitto on selkeästi raskaampaa. Biisimateriaali on tasaista, mutta vaihtuvuutta on saatu joko lisäämällä tai vähentämällä sinfoniaosuuksia. Niitä olisi voinut käyttää enemmänkin, sillä levy on nyt niillä rajoilla, että sen jaksaisi kerralla kuunnella läpi. Levyn parhaimmistoon nousee aggressiivinen ”Five-Pointed Star” sekä melodinen ”Pyramid God”.

”The Great Mass” tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, sillä se on todella erilainen death metal levy – ja lisäksi vaikeasti lähestyttävä. Itselleni levy vaati muutaman kuuntelun, mutta sitten se kolahti todella hyvin. Bändiä voisi suositella kaikille sinfonisen metallin ystäville.

7/10

Kappalelista:

01. The Vampire from Nazareth
02. A Great Mass of Death
03. Pyramid God
04. Five-Pointed Star
05. Oceans of Grey
06. The Undead Keep Dreaming
07. Rising
08. Apocalypse
09. Mad Architect
10. Therianthropy

http://www.myspace.com/septicfleshband

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentoi julkaisua