Moni kakku päältä kaunis – sanonta ei tosin koske Science Of Disorderin uuden levyn kansikuvaa. Ei, sitä ei tulisi edes humalassa sanottuna kauniiksi. Kansi on suorastaan puistattava ja luotaantyöntävä. Kansikuvan takia en meinannut edes aluksi kuunnella koko levyä. Sanonta ei myöskään päde siinä suhteessa, että ”Private Hell” olisi sisällöllisesti pettymys. Päinvastoin albumin sisältö yllättää monessa suhteessa myönteisesti.

Sveitsiläisen Science Of Disorderin historia on mielenkiintoinen, sillä yhtye aloitti vuonna 1989 Soulless -nimellä. Soullessina yhtye julkaisi kaksi täysipitkää ja kaksi EP:tä. Vuonna 2010 orkesteri vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa ja julkaisi ”Heart, Blood And Tears…” -albuminsa. Kuten nimenvaihdoksesta voi arvata, on yhtyeen kokoonpano muuttunut: nykyään lauluosuudet hoitaa Jérôme Thomas, Baptiste Maier istuu rumpupallilla ja basson varressa on Thierry Pinard. Kitaristi Lord Pelthor on ollut mukana vuodesta 2008 alkaen, eli liittynyt remmiin Soullessin aikana. Kaikista pitkäaikaisin jäsen on kitaristi Stéphan Grand, joka on ollut Soullessissa sen perustamisvuodesta, eli vuodesta 1989 alkaen. Mies on vaikuttanut Soullessin ja Science Of Disorderin lisäksi myös Sybreedissä ja Furiassa.

”Private Hell” runnotaan liikkeelle väkivaltaisella ”Carrionsilla”. Tuplabasarit raikuvat korvia huumaavasti ja peltien minimalistinen kilinä tuo oman lisänsä tunnelmaan. Kertosäkeistöissä Thomas jyrisee vakuuttavasti, eikä adrenaliiniryöpyltä voi välttyä. Thomaksen väkevää tulkintaa on miellyttävä kuunnella ja se muistuttaa itseäni Dagoban solisti Shawterista. Vastaavasti ”Kingdom Comesissa” solistin tulkinta on puhtaampaa ja tuo hieman mieleen Sparzanzan Fredrik Weilebyn. Kumpikaan edellä mainituista mielleyhtymistä ei ole lainkaan paha asia.

Flirttailevat sanoitukset sisältävä ”Lava Girl” on tunnelmaltaan hieman rauhallisempi kuin kaksi edeltävää kappaletta, mutta samalla myös painostavampi. ”Patient 18” -kappaleeseen on ahdettu groovia, kysymyksiä kuuntelijalle sekä mielipuolisia naurun hörähdyksiä. Kappaleen sanoituksista päätellen ”Patient 18” kertoo mielisairaalan elämästä 1900-luvun alkupuolelle sijoittuen. Sen sijaan ”Choke” nostaa esiin aggressiivisempaa menoa, jota kuunnellessa ei yksinkertaisesti malta pysyä paikallaan. Rosoiset riffit hellivät tärykalvoja, ja Thomaksen vaahtoavaa tulkintaa on helppo syventyä kuuntelemaan.

Vaikka ”Private Hell” alkaa vakuuttavasti, se ei hyydy loppumetreilläkään. ”Half A Life” on aavistuksen progehtava ja ”Sickness” on puhdasta aggressiota. Nimikkokappale yllättää, sillä se onkin instrumentaalinen. Toisaalta sen jälkeen onkin helppo siirtyä kevyempään versioon ”Carrionsista”. Näin mukaansa tempaavan ja tyrmäävän levyn kohdalla miettii herkästi, latistaako tunnelmointikappale kokonaisuuden? Voin onneksi todeta, ettei se niin tee. Pianoversio ”Carrionsista” ei ole yhtä pitkä kuin aloitusraita, vaan siitä on karsittu minuutin verran pois. Se on varmasti ollut hyvä ratkaisu, sillä kolmen ja puolen minuutin mittaiseen kappaleeseen ei ehdi kyllästyä.

Science Of Disorderin ”Private Hell” on yllättävän tasokas albumi. Levyn kappalelista on monipuolinen ja oivallisesti rakennettu, eikä levylle ole päätynyt ilmaa sisälle. Mitä tästä siis opimme? Koskaan ei pitäisi olla ennakkoluuloinen albumeja tai yhtyeitä kohtaan. ”Private Hell” on monipuolinen ja koukuttava metal-albumi, josta löytyy syvyyttä ja synkkyyttä sitä kaipaaville.

8½/10

Kappalelista:

1. Carrions
2. Kingdom Comes
3. Lava Girl
4. Patient 18
5. Choke
6. Light Bearer
7. Half A Life
8. Sickness
9. Mine
10. Private Hell
11. Carrions (Piano Version)

Science Of Disorder Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy