Beast In Black on bändi, joka marssii vahvasti heti ensimmäisestä säkeestään alkaen. Mitä enemmän fanit pääsevät kuulemaan sen musiikkia, sitä suuremmaksi malttamattomuus, ja jopa odotus, kasvaa.

Scifimaailmassa kulkeva ”Dark Connection” -levy osoittaa, että Beast In Black ei ammu ohi. Levy riuhtaisee kuulijan heti mukaansa varmistaen, että vauhdissa pysytään mukana. ”Blade Runner” toimii erittäin hyvänä aloituksena, ja se lupaa faneille sitä, mitä he haluavatkin bändiltä. Levyn ensimmäinen biisi vie ajatukset Ridley Scottin ohjaamaan elokuvaan, ja albumi päättyy dystopiaan, jota kyseinen leffakin kuvastaa. Näiden biisien väliin mahtuu toki moninaisia muitakin tunnelmia.

Vaikka jokainen kappale kuulostaa bändiltä itseltään, on niissä monipuolisuutta levyn täydeltä. Konemaisia elementtejä kuuluu läpi levyn, ajoittain taustalla himmeämpänä ja välillä voimakkaampana tehokeinona. Avaruusmatkailu ja scifiseikkailu paistaa musiikissa, ja ajoittain mieleni kulki Starzinger-animaation maailmassa, 90-luvun diskomuistoissa, scifielokuvan hetkissä sekä vähintään Contran tasoisen, 8-bittisen räiskinnän tunnelmissa. Vaikka mielikuvat vaihtelivat toisistaan, pysyi paketti yhtenäisenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtyeen musiikissa nautin siitä, kuinka se ottaa huomion napakasti heti kappaleiden alkusykäyksissä. Ei ole myöskään itsestään selvää saada monipuolisesta soitannasta kuulijalle helposti lähestyttävän. Juuri tuon monipuolisuuden vuoksi musiikin toistuvat kohdat eivät tuntuneet liialliselta toisinnolta tai tylsältä. Niissä oli jotain erilaista, joskin niin sopivalla annoksella, ettei se menettänyt muotoaan eikä keskittyminen katoa oleellisesta.

Beast In Black antaa hyvin tilaa musiikille, eikä mikään elementti tai soitin yritä tunkea toisen yli. Biisin tunnelma saattaa virittäytyä pitkänkin tovin ennen ensimmäisiä äänen heitettyjä sanoja. Melodioilla voidaan rauhoittaa fiilistä, mutta samanaikaisesti nostaa sitä vahvaksi ja tavoiteltavaksi olotilaksi.

Lisäksi soolot tuntuvat olevan juuri oikeissa paikoissaan. ”Highway To Mars” -kappaleen rumpusoolo oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja sen nautinnolliseen leikittelyyn palasin toistuvasti uudelleen. Yhtälailla innostava hetki löytyi ”The Last Drop Of Blood” -biisistä, jossa rummut kiertävät rytmiä veikeästi. Piste i:n päälle syntyy laulun hidastusmaisesta sovituksesta. Kitarasoolokaan ei pettänyt, vaan kupli vauhdikkaalla sävyllään. Tämä kappale kipusi suosikikseni, hieman yli ”Hardcore” -biisin, jonka kitarasoolo on myös useamman soiton arvoinen.

Levyn loppuvaiheessa tulee se osio laulusta, jota monet fanit odottavat. Laulajan ääni vaihtuu hempeästä vahvaan huutoon, ja uskon, että ”Broken Survivors” kajahtaa monien kaiuttimissa useaan kertaan. Se sisältää sopivasti kontrastia sekä vahvaa sanomaa vahvasta tunteesta. Tuli taas ääneen todettua, että Giánnis Papadópoulosin äänenkäyttö on huikeaa.

Yhtye luottaa tekemiseensä ja taitoonsa, ja tämä kuuluu musiikista. En osaa sanoa mitään parannettavaa, siihen taitoni ei riitä, ja mielelläni vetäydynkin täyden kympin suomaan tunnelmaan.

10/10

”Dark Connection” -albumin kappalelista:
1. Blade Runner
2. Bella Donna
3. Highway To Mars
4. Hardcore
5. One Night In Tokyo
6. Moonlight Rendezvous
7. Revengeance Machine
8. Dark New World
9. To The Last Drop Of Blood
10. Broken Survivors
11. My Dystopia
12. Battle Hymn (Manowar Cover)
13. They Don’t Care About Us (Michael Jackson Cover)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy