Suomen Turusta nouseva Scorpio Doctrine kajauttaa ilmoille ensimmäisen julkaisunsa 19.12.2014, joka kantaa nimeä ”Via Liminalis”. Levy on neljän kappaleen EP, jonka julkaisee niin ikään kotimainen Saturnal Records.

Tämä vasta reilun vuoden kasassa ollut duo kategorisoi itsensä Darkwave/Martial/Industrial-luokituksen alle, joka jo terminä perustavanlaatuisesti pitää sisällään valtavan määrän mahdollisuuksia.
Itse näkisin kahden ensimmäisen jossain määrin toteutuvan, mutten varsinaisesti viimeistä. Tämä riippuu tietysti pitkälti siitä kuinka monisyisiä määritelmiä käytetään ja mikä on kuulijan henkilökohtainen suhde ko. genreihin.

Levyn avaa kappale nimeltä ”Dudael”, joka heti alusta esittelee yhtyeen käyttämät peruselementit. Näihin kuuluvat perinteisten kitaran ja basson (joka tosin on hyvin taka-alalla) lisäksi elektronisesti toteutettuja pianomelodioita ja aika ajoin jousia, jotka luovat hyvää kontrastia muuten rauhalliseen äänimaisemaan. Vaikuttavaksi rakenteeksi vakiintuu selkeästi säkeistöjen suvantomaisuus, joista kasvaa kertosäkeeseen jopa hyökäävä voimakkuus.

Kappaleet on sovitettu hyvin ja vaikka osia toistetaankin, syntyy niiden melodioihin hienosyisiä variaatioita, jotka pitävät mielenkiintoa yllä. Musiikin lisäksi toinen vaikuttava elementti on laulaja H. Aorta, joka oikeastaan enemmänkin lausuu kuin varsinaisesti laulaa lyriikoita, kuten genressä on tapana. Vaikka tämä esitystapa itsessään on monotoninen ja toistava, luo se transsinomaista tunnelmaa ja äänestä huokuu yllättävää lempeyttä. Musiikki on pääasiallisesti hyvin melankolista, mutta aika ajoin on onnistuttu luomaan ikäänkuin lohduttavia nostatuksia pienoisilla muutoksilla melodiaan, kuten toisen kappaleen ”Paraclete Mother Immaculate” lopun kertosäkeiden välissä on tehty.

Vaikka vertailukohtia olisi monia, on yhtyeen päälle vaikea laittaa minkäänlaista varsinaista leimaa. Laulun lempeä surumielisyys voisi tuoda mieleen Death In Junen kaltaiset neofolk-yhtyeet. Toisaalta taas elektroniset elementit ja harkiten käytetyt varsin koneelliset perkussiot tuovat mieleen kokeellisempia electro-yhtyeitä, kuten brittiläisen Coilin. Viimeksimainittua elementtiä edustaa hyvin kolmas kappale ”The Wounded Healer”, joka luo samantyyppistä tunnelmaa, kuin mainitun vaikutteen ”The Dreamer Is Still Asleep”. ”The Wounded Healer” loppuu tuskanvaikerruksiin, jotka lopussa yhtyvät harmonisesti toisiinsa. Erikoinen, mutta toimiva valinta.

EP:n lopettaa parhaiten Martial-genreen sopiva ”The Dragon Called Christ”, joka esittelee hieman nopeampaa tempoa kuin edeltäjänsä, rikkomatta kuitenkaan yleistä linjaa. Kertosäkeessä monisyiset jousi- ja pianomelodiat yhtyvät hienoksi kokonaisuudeksi laulun täydentäessä paketin emotionaalisen kliimaksin. Kappale hiljentyy keskivaiheillaan dramaattiseen taukoon, jonka päälle rakentuu hieno nostatus, joka johtaa kappaleen toimivan kertosäkeen kautta niin itsensä kuin julkaisunkin loppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtye on raikas tuulahdus suomalaiseen kenttään. Neofolk on genrenä hieman nostanutkin päätään viime vuosina, mutta tämän tyyppinen ilmaisu on useimmiten ollut jotakin muuta kuin suomalaista alkuperää. Debyyttijulkaisuksi EP on toimiva, ja vaikka kappaleet ovatkin hieman linjaansa toistavia, on niissä silti jokaisessa oma variaationsa. Rakenteet ovat myös selkeästi tarkkaan mietittyjä ja nitoutuvat dynaamisesti yhteen. Tämän lisäksi toinen vahva elementti on ehdottomasti myös laulaja, ja vaikka ilmaisu voisikin tarvita hieman lisää itsevarmuutta, rakentaa se jo nyt yhtyeelle voimakkaan identiteetin, joka määrittää omaperäisesti leiman, joka sen päälle muodostuu. Kuten ensivaikutelman voi ensijulkaisunkin tehdä vain kerran. Tässä tapauksessa tulos oli toivottu.

8/10

Kappalelista:

01. Dudael
02. Paraclete Mother Immaculate
03. The Wounded Healer
04. The Dragon Called Christ

Official Facebook
Official Distributor

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Tuukka Franck