Scorpions @ Pietarsaaren Keskuskenttä 1.8.2015
Suomen länsirannikko pääsi osaksi suurta rock-historiaa, kun suomenruotsalainen Pietarsaari valittiin Suomen toiseksi konserttipaikaksi saksalaisjätti Scorpionsin 50-vuotiskiertueelle. Edellisenä iltana Haminan täyttänyt yhtye matkasi idästä länteen ja toi matkatessaan myös sateen mukanaan länsirannikkolaisten harmiksi. Satoi tai paistoi, Scorpions yhdisti hetkeksi Pietarsaaren sukupolvet yhdeksi massaksi. Yleisön seassa näkyi lapsia isovanhempiensa kanssa, ja ikähaarukka olikin viidestä seitsemäänkymmeneen ikävuoteen, mutta mitä muuta voikaan odottaa bändin 50-vuotiskonsertilta.
Portit Keskuskentälle avautuivat jo klo 16, mutta showtime oli vasta yhdeltätoista illan hämärtyessä. Lämppäreiksi rock-legendoille oli kutsuttu nuori ja nouseva helsinkiläinen Santa Cruz, 80-luvulla pari kevyttä hittiä tehnyt Paul Oxley’s Unit ja tamperelaisesta Negativesta tutuksi tullut Jonne Aaron. Santa Cruzia lukuun ottamatta valinnat olivat kuin suoraan Iskelmäfestivaalilta, mutta vanhemman ikäluokan naisilla oli ainakin hauskaa. Allekirjoittanut piti pitkän ruoka- ja lepotauon Santa Cruzin ja Scorpionsin välillä. Jonne Aaronin esittämästä Suvivirrestä ja spiikeissä konserttipaikkojen sekoittamisesta huolimatta aika meni nopeasti.
Lähes tyhjälle kentälle esiintynyt Santa Cruz oli loistavassa vireessä. Molempia levyjään tasaisesti soittanut bändi todisti, miksi he ovat Suomen nousevista bändeistä numero yksi. Pienestä yleisöstä huolimatta Cruzit ottivat haltuun koko lavan ja vähän sen ulkopuoltakin Joonas ”Johnny” Parkkosen soittaessa kitarasooloa lavan ja yleisön erottavan aidan läheisyydessä kitaran kaula ojennettuna eturivin sekaan. Arttu ”Archie” Kuosmasen huudattamat ”Fuck the rain!” huudot eivät tällä kertaa tehonneet, sillä puolessa välissä keikkaa sade kosti ja rikkoi kitaran, jolloin solisti joutui esiintymään keikan loppuun ilman instrumenttiaan. Showta se ei kuitenkaan haitannut: Archien karisma lavalla ilman kitaraakin on jo nyt vakuuttavaa katseltavaa. Päätösbiisinä kuultiin totutusti ”Aiming High”, jonka jälkeen Archie sai tilaisuuden paiskoa kitaransa säpäleiksi lavalle rock-perinteisiin nojaten.
Kellon lähestyessä yhtätoista väkitulva alkoi laantua, ja Keskuskentän väkiluku lähennellä äärirajojaan. Ilman juontoja tai introvideoita Scorpions marssi lavalle vaatimattomin elkein ja aloitti keikkansa viime helmikuussa julkaistun ”Return to Forever” -albumin avausraidalla ”Going Out With A Bang”. Nyrkkien ja pirunsarvien sijasta ilmaan nousivat tuhannet kamerat, joiden määrä ainakin itseäni häiritsi suunnattomasti. Yleisön reagointi (ainakin omalla paikallani eturivin läheisyydessä) oli nihkeää läpi konsertin. Legendaarisimpienkaan kappaleiden sanoja ei meinattu osata, ja kädet nousivat ilmaan vain solisti Klaus Mainen viskellessä rumpukapuloita yleisöön harva se biisi, mitä en ymmärtänyt lainkaan. Jopa kolmantena soinut hitti ”The Zoo” tuntui olevan tuntematon suurelle osalle yleisöä.
Mainos päättyy
Ensimmäiset maagiset hetket koin vasta keikan puolivälissä, kun yleisö tunnisti ”Send Me An Angelin” melodian, jonka kitaristi Matthias Jabs esitti akustisella kitaralla. Kyseisen biisin kertosäkeen aikana myös yleisö käytti äänihuuliaan, ja muutama haltioitunut fani ymmärsi nostaa sytkärinkin ilmaan, kuten balladien aikana on aina ollut tapana. Tunnelma vain parantui seuraavaksi soineen hitin ”Wind of Changesin” aikana, vaikka sanat näyttivätkin olevan yleisöltä hukassa. Milloinkaan ennen en ole konsertissa kuullut omaa ääntäni niin selkeästi kuin tänä Pietarsaaren pimenevänä iltana.
Ennen rumpali James Kottakin vakuuttavaa rumpusooloa oli vielä vuorossa tuore biisi ”Rock ’n’ Roll Band” ja räjähtävä klassikko ”Dynamite”. Myös muutama instrumentaali kuultiin illan aikana, kun Maine kävi takatiloissa vetämässä happea. 67-vuotias kultakurkku oli iskussa koko puolitoistatuntisen ajan eikä äänen heikkenemisestä ollut tietoakaan viisikymmenvuotisesta taipaleesta huolimatta. Varsinaisen settilistan viimeisenä biisinä ironisesta nimestä huolimatta kuultiin ”Big City Nights”, jonka kertosäettä alle kahdenkymmenentuhannen hengen kaupunki huusi innoissaan.
We want more -huudot kaikuivat Keskuskentällä ennen encoreita, jotka eivät tulleet kenellekään yllätyksenä. Ehkä maailman tunnetuin voimaballadi ”Still Loving You” ja ikiklassikko ”Rock You Like a Hurricane” raikuivat komeasti länsirannikon yössä. Myöhäinen aloitusaika antoi hienot puitteet valoshowlle, jollaista harvoin nähdään Suomen kirkkaissa kesäöissä.
Mainos päättyy
Positiivisin asia koko iltana oli nähdä nuorten lasten osallistuminen yleisön joukossa. Eturivin läheisyys oli täynnä 7-15 vuotiaita lapsia ja nuoria, joiden rokkaaminen läpi keikan oli ihailtavaa. Ei ole ihme, että Scorpions jatkoi neljä vuotta sitten ”jäähyväiskiertueeksi” nimetyn kiertueen jälkeen uraansa juuri yleisössä nähtyjen nuorten ansiosta. Tämä konsertti oli varmasti ensimmäinen monille paikalla olleille lapsille ja nuorille, jotka jaksoivat heiluttaa pirunsarviaan ja nyrkkejään alusta loppuun, toisin kuin valtaosa paikalle tulleista keski-ikäisistä. Ehkä tämä keikka oli merkittävä kokemus yhdelle jos toisellekin nuorelle metallipäälle, joista tulemme kuulemaan ja lukemaan kymmenen vuoden päästä näiltä sivuilta. Kuten joskus on laulettu, lapset ovat tulevaisuus, ja näiden lasten tulevaisuus näyttää hyvin positiiviselta. Mikä olisi sen parempi esikuva kuin bändi, joka on kiertänyt maailmaa 50 -vuotta, tehnyt kymmenittäin hittibiisejä ja seurannut omaa polkuaan tyyliään muuttamatta?
Raportti: Mikko Äijö
Valokuvat: Jarmo Hänninen
