”Se oli valtava askel kun pääsimme stadioneille Rammsteinin kanssa ja tuntui että bändi kuuluu sinne” – haastattelussa Christoph Schneider

The Europe Drum Show kokosi yhteen Saksan Friedrichshafeniin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet rummuista, rumpujen soitosta sekä nimekkäistä rumpaleista. Kun melkein kolmasosalla tapahtuman kävijöistä on päällään Rammstein-fanipaitoja, ei ole vaikea arvata kenen esiintyminen on tapahtuman kohokohta.

Rammsteinin nimekäs rumpali, Christoph Schneider, tapasi faneja tapahtuman DW/Roland kojulla nimikirjoitustilaisuudessa. Rocktähtirumpalin näkemisestä innoissaan olevat fanit muodostivat pitkän jonon joka valtasi melkein koko käytävän, eikä nimikirjoitustilaisuudelle varattu puoli tuntia melkein riittänyt jonon purkautumiseen.

Myöhemmin illalla Schneider esiintyi tapahtuman päälavalla. Settilista luonnollisesti muodostui kappaleista, joissa on kiinnostavat rumpuosuudet. Illan aikana kuultiin esimerkiksi “Te quiero puta!” ja “Bückstabü” monen muun kappaleen ohella. Ensimmäistä kertaa rumpuintoilijoilla sekä Rammstein-faneilla oli mahdollisuus nähdä tarkalleen kuinka Schneider soittaa rumpujansa, sillä lavan yläpuolella olevalle näytölle livestriimattiin kuvaa Schneiderin rummuista lintuperspektiivistä.

Kaaoszine lensi haastattelemaan Schneideria sooloshown tiimoilta ja voit lukea haastattelun tästä:

Yleensä esiinnyt viiden muun Rammstein-jäsenen kanssa, mutta nyt olet lavalla yksin. Miltä se tuntuu, jännittääkö?

Christoph Schneider: No, jännittää paljon. Koska teen tämän ensimmäistä kertaa. En ole koskaan ennen tehnyt tällaista, esiintynyt rumpushowssa tai tapahtumassa toisten muusikoiden edessä, etenkään rumpaleiden. Mutta rumpuyhteisö on todella mukava. Ihmiset ovat todella mukavia toisilleen ja on paljon keskustelua ja tapaamisia. 

Minulla on myös ryhmä rumpaleita Berliinissä joiden kanssa vietän aikaa. Enimmäkseen ihmiset ovat kiinnostuneita siitä mitä teet, ja arvostavat sitä että näytät tyylisi soittaa. Ei ole kyse tietenkään siitä, että osaisit soittaa kaikkea kriitikoille. Kyseessä ei ole kilpailu tai mitään sellaista.

Joten odotan esiintymistä innolla, mutta minua jännittää, koska poistun mukavuusalueeltani ja teen jotain mihin en ole tottunut. Kun soitan bändin kanssa, tiedän hyvin mitä minun tulee tehdä ja mitä toiset odottavat minulta, ja siinä pysytään. Mutta täällä voin tehdä paljon erilaisia asioita joita haluan tehdä.

Mitä soitat tänä iltana?

Christoph Schneider: Soitan tietenkin bändini biisejä, koska niistä olen tunnettu ja niitä ihmiset toivottavasti odottavat minulta. Käytän taustanauhoja soittamiseen. Siellä on paljon elektronista tavaraa ja sitten on editoituja kitaroita mutta melkein ei ollenkaan laulua. Voin soittaa kappaleiden mukaan, mutta ehkä en esitä niitä aivan samalla tavalla kuin soittaisin bändin kanssa.

Käytätkö tänään samaa rumpusettiä kuin käyttäisit Rammstein-showssa?

Christoph Schneider: Joo kyllä, käytän samaa settiä jolla olen tottunut soittamaan viime vuodet. Ei muutoksia. Tai no, jätin jotain osia kotiin. Jotkut rumpujen osat ovat vain tietyille kappaleille joita en soita tänään, joten niitä osia en tarvitse.

Olet sanonut ennen, että Deep Purplen Ian Paice on ensimmäinen rockrumpali joka inspiroi sinua, mutta kuka on lempirumpalisi tänä päivänä?

Christoph Schneider: Tämän päivän lempirumpalini? Ah, heitä on paljon. Tiedäthän, kun olet itse rumpali tapaat useita rumpaleita, ja heitä on niin paljon. Ensimmäinen joka inspiroi minua oli Ian Paice, koska aloin kuunnella Deep Purplea, ja olin niin vaikuttunut kappaleiden rummuista että soitin niiden mukana. Hän sai minut ajattelemaan että: “Ehkä minusta pitäisi myös tulla rumpali, tämä on niin jännittävää.” Tietenkään minulla ei ollut samanlaista perspektiiviä silloin Itä-Saksan aikaan, mutta en murehtinut siitä. Siinä maailmassa, noin kaksitoista vuotiaana sanoin: “Haluan tulla rumpaliksi. En tiedä kuinka, mutta jollain keinolla minusta tulee rumpali.”

Mutta niin, tämän päivän rumpaleita. Rakastan Chad Smithiä (Red Hot Chili Peppers), Thomas Langia, Danny Careytä (Tool), Dave Grohlia (Foo Fighters) ja on niin monia muita, joita ihailen ja ajattelen että he ovat upeita rumpaleita.

Olet sanonut että ensimmäinen instrumenttisi oli trumpetti ennen kuin löysit innostuksesi rumpuihin, mutta entä tänä päivänä? Soitatko rumpujen ohella muita instrumentteja?

Christoph Schneider: En paljoa, vähän pianoa ja soitin kitaraa nuorempana. Joskus soitan näitä soittimia lapsilleni jos heillä on oppitunteja tai jotain, mutta siinäpä se. En soita niitä tosissaan, kuten muut muusikot.

Isäsi oli oopperaohjaaja ja äitisi musiikin opettaja. Mikä oli heidän reaktioidensa, kun hylkäsit trumpetin ja aloitit rumpujen soittamisen Itä-Berliinin underground-musiikkiskenen punkbändissä?

Christoph Schneider: Siinä oli jonkin verran aikaa välissä, kun päätin opetella rumpujen soiton. Olin 12-13-vuotias, kun kysyin vanhemmiltani, voisivatko he ostaa minulle rumpusetin jotenkin tai olisiko heillä ideaa, kuinka voisin kerätä rahaa tai jotain sitä varten. He olivat hyvin pettyneitä että lopetin trumpetinsoiton, mutta siihen vaikutti myös se, että perheeni muutti toiseen kaupunkiin. En löytänyt opettajaa ja menetin orkesterin jossa soitin. Ja rummuista he eivät olleet kovin kiinnostuneita. Heidän mielestään rummut olivat liian kovaääniset ja eivät oikea soitin. He eivät olleet kovinkaan iloisia, ja alussa he eivät tukeneet minua. Rakensin oman “rumpuni” tuoleista ja ämpäreistä ja mistä vaan mitä löysin, ja soitin musiikin mukana jota rakastin kuunnella.

Mutta myöhemmin he varmaan olivat ylpeitä?

Christoph Schneider: Joo, lopulta he antoivat tehdä mieleni mukaan. Äitini oli enemmän huolissaan. Hänestä ei ollut hyvä idea alkaa muusikoksi, se ei ole kovinkaan luotettava työ vaan hyvin epävarma. Mutta isäni sanoi: “Seuraa omaa polkuasi,” ja hän antoi minulle myöhemmin rahaa ostaa kunnollinen rumpusetti.

Oliko vaikeaa löytää hyvä rumpusetti DDR:ssä?

Christoph Schneider: Joo, meillä ei ollut paljoa valinnanvaraa. Oli yksi Itä-Saksalainen merkki joka ei ollut kovin hyvä, mutta oli myös yksi hyvä merkki Tšekin tasavallasta, ja minun ensimmäinen rumpusetti oli tämä Tšekkisetti nimeltä Amati.

Rammstein on tunnettu sen massiivisesta tulishowsta. Kuinka sinä ja sinun rumpusi kestätte kuumuuden? Oletko harkinnut kuumuuden takia triggeröityjä rumpuja?

Christoph Schneider: Ah, tämä on oikeastaan kaksi eri kysymystä: Olen käyttänyt triggeröityjä rumpuja Rammsteinin aikaisemmissa vaiheissa. Se oli silloin kun akustisia ja triggeröityjä rumpuja pystyi alkaa miksaamaan keskenään. Me ajattelimme että se kuulosti paljon paremmalta ja kovemmalta, mutta kun kuuntelet niiden aikojen nauhoituksia niin se on oudon kuuloista kun miksaat sitä. En tee sitä enää. Minulla on triggereitä tietyille asioille, padeille ja tietyille efekteille, mutta perus rumpusoundi ei ole triggeröity. 

Kuumuus on ongelma, etenkin klubeilla jossa sinulla on tulta ja kuumuus on korkea, sillä on vaikutusta rumpujen vireeseen. Se yleensä menee alas, koska rummuissa on muovia. Rumpujen kalvot pehmenevät ja vire laskee. Joskus kipinät satavat alas rummuille ja tekevät jopa reikiä, mutta en ole koskaan saanut ihoani rikki. Tuli on osa showta, mutta lavalla voi olla todella kuuma, ja kun soitat rumpuja niin et voi mennä pois. Kollegani, he voivat astua sivuun, mutta kun liekit käyvät rumpujen lähellä, voi olla erittäin kuuma.

Kuinka tärkeää treenaaminen on sinulle? Kuinka usein treenaat?

Olet aiemmin sanonut että pidät jazzista, soitatko myös jazz-rumpuja? 

Christoph Schneider: En oikeastaan. Rakastan kuunnella jazz-musiikkia, mutta olisin luultavasti todella huono jazz-muusikko. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, ehkä jonain päivänä kokeilen eri musiikkityylejä. Ja nyt kun minulla on vähän enemmän aikaa, kun bändi on breikillä, niin olen ajatellut tekeväni jotain yhteistyöprojekteja toisten muusikoiden kanssa. 

Oletko samaa mieltä että rumpali on “bändin selkäranka” ja vastuussa kappaleiden rytmistä.

Christoph Schneider: Toki on. Rumpalin täytyy olla hyvin luotettava ja vakaa. On hyvä jos hän kykenee pitämään tempon, eikä vaihdella hitaasta nopeaan. Tietenkin se riippuu myös musiikista. Joskus se on luonnollinen flow, että soitat kovempaa tai nopeutat tempoa. Mutta ei meidän musiikissamme, se on hyvin vakaata sillä haluamme pitää konemmaisen fiiliksen. Mutta, pitää olla hyvin kurinalainen. Ja olla hyvä basisti joka tekee hommansa.

Olet kiertänyt Rammsteinin kanssa yli 30 vuotta, ja ennen sitä olit osa bändejä DDR:ssä. Voisitko jakaa parhaat kokemuksesi menneisyydestä ja nykyisyydestä?

Christoph Schneider: Parhaat hetket? On niin paljon hauskoja ja hyviä hetkiä. Urani aikana pitkään aina tuntui siltä että asiat muuttuivat paremmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Esiintymispaikat kasvoivat, ja joskus oli tämä mahtava tunne: “Oh, olen nyt soittanut tällä klubilla, siellä oli kolmetuhatta ihmistä. Kaikki hyvät bändit kaupungistamme ovat soittanut siellä ja nyt mekin voimme.” Hyvä tunne oli sama, kun soitimme ensi kerran stadionilla. 

Muistan yhden todella mahtavan hetken, yhden ensibändini kanssa. Meillä oli tyttö laulaja, kosketinsoittaja, kitaristi, basisti ja rummut. Me viisi henkeä nauhoitimme ensimmäisen demonauhamme oikeassa studiossa yhden viikonlopun aikana. Ja kun miksasimme nauhan sunnuntai iltapäivänä – muistan että olin todella onnellinen. Ensimmäistä kertaa kuulin omaa musiikkiamme tältä hyvältä kuulostavalta nauhoitteelta… Se oli kauan aikaa sitten.

Tuoreempi esimerkki: Kun pääsimme stadioneille Rammsteinin kanssa, se oli valtava askel. Minusta aina tuntui että bändi kuuluu sinne, että show voisi kasvaa niihin mittoihin mitä se stadionilla voi olla. Se teki minut erittäin iloiseksi ja ylpeäksi, että pystyimme tekemään sen. Joillakin bändin jäsenistä oli epäilyksiä siitä että se olisi liian suurta eikä se toimisi. Meillä on aina näitä keskusteluita bändissä kaikesta ja väittelemme kaikesta, ja joskus se vie kauheasti energiaa. Mutta lopulta pääsimme stadionkiertueelle, ja muistan, että olin erittäin onnellinen osalla keikoista.

Viimeiseksi, mitkä ovat neuvosi nuorille rumpaleille jotka haluavat paremmiksi?

Christoph Schneider: Haluavat paremmaksi? No, kun kerran olet löytänyt intohimon rumpujen soittamiseen, niin seuraa intohimoasi ja jatka soittamista. Jos joudut pakottamaan itsesi tekemän niin, sitten sinun tulee ehkä muuttaa jotain, ehkä soitinta. Mutta jos sinulla on tämä mainitsemani intohimo, se tulee aina kutsumaan sinua ja kehityt koko ajan. Erittäin tärkeä pointti on löytää oikeat ihmiset joiden kanssa soittaa tai tehdä projekteja yhdessä. Koska rumpujen soittaminen yksinäsi… Se ei ole varsinaisesti sooloinstrumentti. Se voi toki olla, mutta useimmalle meistä sen tulisi olla osa jotain, koska rummut ovat luonnollisesti soitin muiden soittimien tukemiseen. Siksi tarvitset toisia muusikoita ja toisia soittimia.

Sinun pitää etsiä mikä tyyli on sinun, mitä haluat tehdä. Älä ole liian vaikuttunut siitä mitä muut osaavat tai mitä he esittelevät. Jokaisen rumpalin pitää löytää heidän oma juttunsa. Jokainen rumpali on hyvä jossain, ja heidän tulisi seurata sitä tietä.