Seetherin kitaristi-laulaja Shaun Morgan sosiaalisesta mediasta: ”Paljon vihaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita tuhoamaan sinut ollessasi eri mieltä heidän kanssaan”
Eteläafrikkalainen rock-yhtye Seether on julkaisemassa uuden “Si Vis Pacem, Para Bellum” -albuminsa 28. elokuuta. Yhtyeen laulaja-kitaristi Shaun Morgan vieraili 93.3 WMMR -radiokanavalla ja keskusteli tulevan levyn lisäksi myös sosiaalisesta mediasta. Mies kertoi, ettei häntä juuri kiinnosta pyöriä sosiaalisen median maailmassa, sillä siellä vallitsee hänen mukaansa myrkyllinen ilmapiiri. Hän kertoi näkevänsä vain paljon vihaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita vaikka tuhoamaan toisen elämän, mikäli sattuu olemaan eri mieltä. Morganin omien sanojen mukaan on kuitenkin mielenkiintoista tarkkailla sivusta ihmisten käytöksiä sosiaalisessa mediassa ja niiden vaikutuksia muihin, kuten nuoriin. Hänen mukaansa eletään synkkiä aikoja, eikä tulevaisuus ainakaan hänen mielestään näytä liian kirkkaalta, vaikka yrittääkin pysyä positiivisena. Morganin mukaan yksi suuri ongelma on netissä tapahtuva kiusaaminen nuorten keskuudessa, joka pahimmillaan ajaa nuoren ihmisen itsemurhaan. Hän kertoo, että hänen omaa perhettään on myös uhkailtu aiemmin.
”I just see a lot of people angry, angry people that, really, if you disagree with them, they just wanna destroy your life. And conversely, I see the constant striving of people for admiration and adulation from strangers, because then it sort of feeds their self-esteem and somehow makes them feel better about themselves. And I just don’t wanna live that way. I don’t care about what other people are doing on vacation, what they’re having for breakfast, what their lunch looks like, and I don’t, honestly, for the most part, care about random strangers’ opinions on things. My friends I do, and my family, of course, I do. But, really, I don’t exist in that ecosystem, and I’m very thankful for that.
I had a Twitter, I think, in 2010 or ’11 — just after it came out; everyone was on it. And I just didn’t have a thick enough skin to not take the bait. Then there were creepy people threatening my family. It went from something that was this communication tool to something that’s very dark and sinister very quickly, and it’s only snowballed. So I’m glad I’m not part of it. But it’s interesting to watch it from the outside and see how it influences teenagers.
One of the most deadly things right now is the online bullying of teenagers, and you’re getting kids as young as eight and nine killing themselves because of what other people are saying online and through these social media tools.
It’s a very, very toxic age that we’re living in, and I hate to use words that are thrown around all the time, but that’s really what it comes down to.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyyI don’t know what the future looks like, but, for me, suddenly, it doesn’t look too bright. I’m trying to stay hopeful.
Koko juttutuokio on katsottavissa tästä: