SeeYouSpaceCowboy julkaisee uuden albuminsa syksyllä: musiikkivideo kappaleelle “Armed With Their Teeth” katsottavissa

Yhdysvaltalainen, hardcore punkia ja mathcorea yhdistelevä SeeYouSpaceCowboy julkaisi vuoden 2019 alussa ”Songs For The Firing Squad” -albuminsa. Selkeästi yhtye on ollut ahkera, ja sillä onkin tarjota uusi julkaisu jo tulevalle syksylle. Bändi on ilmoittanut julkaisevansa uuden “The Correlation Between Entrance And Exit Wounds“ -albuminsa syyskuun 27. päivä Pure Noise Recordsin kautta. Yhtye kertoo albumin sisältävän materiaalia, jossa se siirtyy eteenpäin aikaisemmasta tyylistään.

Albumilta on nyt myös tarjolla ensimmäinen näytekappale ”Armed With Their Teeth”, jota ryhdittää myös tuore musiikkivideo, jonka on ohjannut Cameron Nunez. Bändi kertoo kappaleen olevan yksi albumin poliittisesti latautuneimmista.

Kommentoi julkaisua