Seinäjoella järjestetään huhtikuussa oma metalcore-tapahtuma Seinäjoki Corefest

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.2.2020

 

Atlas

Etelä-Pohjanmaalla on huhtikuussa luvassa varsinaista herkkua raskaan musiikin ystäville, kun Seinäjoki Corefest järjestetään ensimmäistä kertaa Seinäjoella. Pitkäperjantaina 10.4 Holy Smoke -ravintolassa esiintyy yhteensä kolme kotimaista metalcore-taitajaa.

Illan avaa paikallinen yhtye Red Raven Down. Tämä viisihenkinen metalcore-yhtye on niittänyt mainetta niin Etelä-Pohjanmaan tasolla kuin globaalisti. 2019 vuonna julkaistut singlet “Highway Of Death” ja “C4”. Bändi on työstänyt uutta materiaalia, ja tästä tuotannosta on varmasti luvassa maistiaisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman toisena esiintyjänä nähdään Kauhajoelta ponnistava Chronoform, joka julkaisi vuonna 2019 debyyttialbumin “From The Void”. Yhtye on nähty aikaisemmin tänä vuonna esimerkiksi 11.1.2020 Rytmikorjaamolla Seinäjoki Metal Festival -tapahtumassa. Nälkä on kasvanut syödessä, ja tarjolla on energiaa enemmän kuin tarpeeksi.

Pääesiintyjänä tapahtumassa nähdään Nokialta saapuva modernia metalcorea soittava Atlas. Yhtye on kiertänyt monien merkittävien nimien, kuten Monuments ja Miss May I, kanssa ympäri Eurooppaa. Yhtyeen repertuaari ei jätä kylmäksi, sillä sieltä löytyy lukuisia singlejä ja vuonna 2018 julkaistu albumi ”Primitive”. Bändi keikkailee seuraavan kerran vasta kesällä, joten livekunto ehdottomasti kannattaa tulla tarkistamaan.

Väliajoilla tunnelmaa ylläpitää Rock Dj Sändi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin Facebook-tapahtuma julkistetaan myöhemmin.

Liput ovelta 13e

Ovet klo 20

K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seinäjoki Corefestin Facebook-sivut

Facebook-tapahtuma

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat