Seinäjoella jo 45. kerran järjestettävä Provinssi käynnistyy tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.6.2024

Seinäjoella jo 45. kerran juhlittava Provinssi valmistautuu aloittamaan historiansa ylivoimaisesti suurimman avauspäivän auringon hellimällä Törnävänsaarella.

Olemme valtavan ylpeitä ja innoissamme voidessamme kertoa, että nyt on alkamassa kaikkien aikojen Provinssi-torstai! Koko tiimi promoottoreista vapaaehtoisiin ja yhteistyökumppaneista raksatiimiin on tehnyt töitä antaumuksella ja sydämellä tarjotakseen yleisöllemme unohtumattomat kolme päivää. Provinssi on aina ollut ainutlaatuinen kokemus, ja tänä vuonna olemme todella nostaneet rimaa. Tervetuloa mukaan kaikkien aikojen Ihmisten juhlaan!”, toivottaa festivaalijohtaja Ville Koivisto koko työryhmän puolesta.

Provinssin ensimmäisen päivän kattausta tähdittää ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva italialainen rocksuuruus Måneskin, jonka odotettu keikka nähdään päälavalla klo 00.15. Lisäksi torstain kansainvälisessä ohjelmistossa nähdään melodisen hardcore-punkin uudistajaksi ylistetty yhdysvaltalainen Turnstile, norjalainen metallisuosikki Kvelertak ja britti-indietulokas Picture Parlour sekä laaja kattaus kotimaisen musiikin huippuja Apulannasta Blind Channeliin ja Sexmanesta Maustetyttöihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Festivaalin portit aukeavat tänään torstaina 27. kesäkuuta klo 13. Sääennuste lupaa pilvetöntä taivasta, joten yleisöä pyydetään huomioimaan auringolta suojautumisen lisäksi myös vesipullot. Alueelle on lupa tuoda mukanaan yksi tyhjä vesi- tai virvoitusjuomapullo (muovinen, läpinäkyvä ja kooltaan max. 1,5 litraa). Festivaalialueelta löytyy runsaasti vesipisteitä omien juomapullojen täyttämistä varten. Lisää käytännön infoa löytyy kootusti osoitteesta provinssi.fi/info.

Provinssin jokaiselle päivälle on vielä saatavissa lippuja. Lipunmyynti on käynnissä osoitteessa provinssi.fi/liput.

PROVINSSI 27. – 29.6.2024
Seinäjoki, Törnävänsaari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

TO 27.6. Måneskin (IT) / Turnstile (US) / Apulanta / Blind Channel / Ellinoora / Gasellit / Kvelertak (NO) / Picture Parlour (UK) / Sexmane / Aliisa Syrjä / emma & matilda / F /  Grande Mahogany / Ida Paul & Kalle Lindroth / Kristiina / Lyyti / Lähiöbotox / Maustetytöt / Mokoma / Orvokki / Samae Koskinen / Stoned Statues / Tinyhawk & Bizzarro / Tuure Kilpeläinen / Ulla Pirttijärvi & Ulda / Yeboyah / Yrjänä

PE 28.6. Bring Me The Horizon (UK) / YUNGBLUD (UK) / Jenni Vartiainen / BEHM / Blanco White (UK) / Käärijä / RØRY (UK) / Stam1na / Vesterinen Yhtyeineen / Vola (DK) / Aavikko / Alma Alanko / Altamullan Road / Antti Autio / BÄMÄ / Ege Zulu / Etta / Huora / Iisa / IKINÄ / Jesse Markin / Lala Salama / Luukas Oja / Markus Perttula / Modem / Pariisin Kevät / Viitasen Piia / VIIVI

La 29.6. PMMP /  KUUMAA / HANABIE. (JP) / Kaija Koo / Katri Helena / Lauri Haav / SANNI / TesseracT (UK) / Bee / Block Of Flats / Dave Lindholm / ESME / Goldielocks / Karri Koira / Lasten Hautausmaa / Linda / M / Maija Kauhanen & Leija Lautamaja / Maj Karma / Oranssi Pazuzu / pehmoaino / pilvet pilvet / Ruissalo Amping / SHRTY / The Holy / Ursus Factory / Vilma Alina

LIPUT
Myynnissä provinssi.fi/liput

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

3pv 239 EUR
2pv 199 EUR
1pv 135 EUR
1pv lastenlippu (7-12v) 40 EUR

3pv VIP 339 EUR (K-18)
2pv VIP 289 EUR (K-18)
1pv VIP 209 EUR (K-18)

Myynnissä myös erilaisia majoituslippuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy