Seinäjoen Vauhtiajot tarjosi kaksipäiväisen festivaalin kotimaisia rock- ja pop-artisteja toista vuotta peräkkäin ilman ajorata-tapahtumaa

Seinäjoella jo kahdeksattatoista kertaa peräkkäin järjestetty kaupunkifestivaali Vauhtiajot toi 13.-14.8. jälleen liudan kotimaisia eturivin artisteja kaupunkiin ilahduttamaan festivaalien janoista kansaa. Alunperin tapahtuman ulkomaalaiseksi vetonaulaksi buukattu ruotsalainen Amaranthe jouduttiin tiputtamaan festivaalin ohjelmistosta, liittyen Covid19-viruksen varianttien leviämisen aiheuttamiin uusiin rajoituksiin. Samalla festivaalin aikataulua oli jouduttu hieman viilaamaan ja tapahtuman päätös molempina iltoina oli määrä aikaistaa kello yhteen yöllä. Vauhtiajot-festivaali ilman Amaranthea ja pidempää aikataulua, saati koronavirus tai sen leviämisvaiheen pelko ei silti näkynyt juuri millään lailla paikan päällä. Pikemminkin päinvastoin, kun ottaa huomioon paikalla olleiden ihmisten tasaisesti hämärtyvän perjantai- ja lauantai-illan kuluessa kasvaneen juhlatuulen. 

Perjantai-ilta eteni Vauhtiajotfestivaalilla sekä keveämmän että raskaamman musiikin parissa väen yhä tallustellessa Seinäjoen ydinkeskustan Lakeuden puistoon. Festivaalin historiassa alueen sijaintina on useimmiten toiminut viereinen Kirkkokatu, mutta toista kertaa peräkkäin sijainniksi on valikoitunut kyseinen puistoalue, joka toimi festivaalin alueena jo aivan ensimmäisillä vuoden 2004 vauhtiajoilla, jolloin uudelleen kasattu Hanoi Rocks oli pääesiintyjänä. Muita Vauhtiajojen historiassa toimineita suuria rock-musiikiksi luokiteltavia nimiä ovat olleet mm. Nightwish, Motörhead, Uriah Heep ja Gary Moore, mutta vuosien saatossa tapahtuman luonne on vaihtunut  myös pääesiintyjien osalta suurelta osin enemmän pop-musiikin edustajien suuntaan. Festivaalin repertuaarissa esimerkiksi perjantai-iltana esiintyneet Elastinen ja BEHM olivat vain alkuintroa lauantain suurelta osin pop-musiikilla ansioituneille artisteille.

Perjantai 13.8.

Festivaalin avausesiintyjänä toimi Suomen kaikkien aikojen myydyin artisti J. Karjalainen. Keveähkö ja monipuolinen setti aurinkoisessa säässä kello 16.30 alkaen sai hitaasti, mutta varmasti väen vaeltamaan alueelle, joka kaikessa laajuudessaan oli omiaan myös takaamaan turvavälit juhlijoiden niin halutessaan. Istumapaikkoja alueella sekä VIP-alue, että ns. “tavisten puoli” huomioiden oli runsaasti ja yksi ilahduttavimpia asioita järjestelyssä oli sen K-18 status, jolloin alueella sai ostetun juoman kera kulkea ympäriinsä.

J. Karjalaisen ja hänen yhtyeensä settilista ei suuria yllätyksiä tarjonnut. Ammattitaitoisesta soitosta kuuli yhtä aikaa ajoittain niin soittamisen riemua, kuin myös rutiininomaista työskentelyä. Ehkä viime vuosikymmenen suurimpia kotimaisia hittejä “Mennyt Mies” kuultiin keikalla jo toisena, joka sai pienen, mutta sitäkin paremmin mukana tunnelmassa olleen yleisön jopa tanssahtelemaan ja lähestymään rohkeammin lavan edustaa. Kieltämättä setin ja koko festivaalin alussa oli havaittavissa pientä varovaisuutta juhlatunnelman suhteen. Keikan aikana kuullut klassikot kuten “On kaikki niin kuin ennenkin”, “Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään”, “Hän” ja “Villejä Lupiineja” saivat kuitenkin yleisössä aikaan jopa riemunkiljahduksia. Uudempaa J. Karjalaista settilistalla edustaneet hillitty “Voikukkia” ja muutamat muut J. Karjalais-klassikotkin mieleen tuova ja hitikkäästi mieleen jäävällä kertosäkeistöllä varustettu “Stindebinde” eivät nekään yleisössä pettymystä vaikuttaneet tuottavan.

Mikäli joku miettii miksi J. Karjalainen valikoituu raportoitavaksi Kaaoszinessa, on sen musiikin rock- ja blues-vivahteikkuus ilmeistä, joita ilman myöskään raskaamman musiikin olemassaolo ei olisi mitenkään varmaa. Totuus kuitenkin on, että J. Karjalaisen musiikkia ei ole koskaan voinut kategorisoida suoraan vain yhteen genreen tai tyylisuuntaan, sillä kuten myös Vauhtiajojen setti todisti, mukaan mahtuu niin iskelmää, bluesia, ehkä hieman countrya ja hippi-aikakauden rock-musiikin vivahteita.

Ennen päivän vaihtumista lauantai-yöksi soi Vauhtiajoilla myös silkka suomirock. Siitä piti huolen perjantaina noin kymmenen ja yhdentoista välillä esiintynyt Popeda. Kyseinen Tamperelainen Suomirockin legenda oli saanut väkeä paikalle isona ja hyväntuulisena massana, jonka illanviettoa siivitti hyvin paljon erilaisisita mukanalaulettavista kappaleista koostunut hittikavalkadi. “Matkalla Alabamaan”, “Kaasua komisario Pepponen”, “Tahdotko mut tosiaan” ja “Kellot lyö” todistivat jälleen kerran sekä sen, että ne kuuluu yhtä paljon Popedan settilistaan vuosi toisensa jälkeen, kuin myös Popedaa katsomaan tulleiden suuhun. “Tahdotko mut tosiaan” hitin hieman erilainen torvisektio-sovitus, johon kuului niin vetopasuuna, saksofoni kuin trumpettikin, oli virkistävästi saatu kuulostamaan puhki kuunneltua studio-versiota elävämmältä. Toinen setin huippuhetkistä oli yhtä aikaa herkkä ja voimakas balladimainen “Punaista ja makeaa”, jonka sanoitus on aina ollut yksi nerokkaimmista mitä suomenkielellä on tehty.

Koko Popedan setti oli Vauhtiajoilla lähes alusta loppuun pelkkää viihdettä. Illan keikkansa kitaristin sairauskohtauksen vuoksi perumaan joutunut Klamydia sai sekin huomiota osakseen, sillä ennen Popedan suurimpia hittejä kuten “Sukset”, “Kersantti Karoliina” ja “Kuuma Kesä” kuultiin osittain hieman ehkäpä yllättäenkin Klamydian Vesku Jokisen internettiin alunperin keväämmällä jaetun punk-rämpytyksen “Ikävä keikalle” Popeda-versio. Toisaalta kappaleen pienoinen viraali-hittiasema on saanut tuulta alle juuri Popedan Costello Hautamäen esiin tuomana sillä seurauksella, että Popeda ja Klamydia ovat lopulta yhteisesti kyseisen kappaleen studiossa äänittäneet. Suunnilleen Popedaakin suuremmaksi osittain kohonnut solisti Pate Mustajärven soolo-hitti “Ukkometso” päätti varsin hitikkään setin hämärtyvässä Seinäjoen illassa, eikä keikka jättänyt ylesiöä ainakaan millään lailla kollektiivisesti tympääntyneeseen tilaan. 

Vauhtiajojen keikan perumaan joutuneen Klamydian tilalla nähtiin perjantain viimeisenä esiintyjänä Lappeenrannan lahja Suomen rock-skenelle. Kotiteollisuus oli hälytetty paikalle Jyväskylästä, jossa se oli esiintynyt Rock in The City festivaalilla samana iltapäivänä – kuten siis Klamydiakin. Sen verran lisää Klamydiaa sai yhtyeen faneistakin koostunut yleisö kuitenkin vielä osakseen, että laulaja Vesku kävi kertomassa kuulumiset ja juontamassa Kotiteollisuuden lavalle.

Pelkän ajatuksen tasolla Kotiteollisuus vaikutti varsin loogiseltakin valinnalta Klamydian korvaajaksi, vaikka yhtyeiden musiikki ei läheskään samoissa sfääreissä aina ole kulkenutkaan. Silti voisi uskoa, että yhtyeillä on keskenään jonkin verran samoja kuulijoita, mikä toisaalta näkyi siinä, että Kotiteollisuus otettiin yleisössä varsin avosylin vastaan vaikkakin melko hillitysti. Ulosannista päätellen Kotiteollisuuden ja etenkin keulahahmo Jouni Hynysen päivä oli ollut pitkä. Vaikka soitto kulki yhtyeellä varsin mallikkaasti kappaleesta toiseen, oli laulupuolella – voisiko sanoa jälleen kerran – hieman lauluteknisten ongelmien vivahadetta. Kolmantena kuultu, aivan ehdottomaan Kotiteollisuuden parhaimmistoon kuuluva “Jos Sanon” klassikko kirvoitti etenkin säkeistöissä hieman nauruhermoja, ottaen huomioon miten paljon päälaulajana toimivan Hynysen laulu haki melodiansa nuotteja. 

Laulu kävi keikan aikana nuotin vieressä myös muissa kappaleissa useammin kuin kaksi tai kolme kertaa, mutta toisaalta vastaavaa on ollut havaittavissa läpi Kotiteollisuuden uran live-keikoilla aina silloin tällöin, kun yhtyettä on päässyt todistamaan. Settiin mahtui toki myös reilusti Hynyseltä mallikkaamminkin laulettuja vetoja kuten takavuosien “Soitellen sotaan” radiohitti ja “Kottareiden” live-settiin pian 20 vuotta kuulunut “Helvetistä Itään”, joka sai myös yleisöltä tavallista suurempaa innostuneisuutta osakseen – jälleen kerran. Huumoripitoisuutta keikalla sisälsi myös välispiikit, joista yhden aikana yhtye tervehti keikan miksaajaa, jota eivät olleet ehtineet edes tavata ennen aikataulullisesti nopeaa lauteille nousua. 

Kotiteollisuuden settilista sisälsi sopivasti uudempaa ja vanhempaa materiaalia yhtyeen uralta. Varsinaisen setin päätti iki-ihana “Kuolleen Kukan Nimi” albumin päätösraita ”Satu peikoista” johon mennessä solisti Hynynen oli saanut jo lauluunsa omanlaista skarppiutta, joko väsymykseltään tai humalatilaltaan. Yleisöstä käsin oli vaikea sanoa kummasta tai mistä oli oikeastaan eniten kyse, mutta kirjailijanakin kunnostautuneen miehen lavaolemuksessa kaikkine turhautuneine päänpyörityksineen oli selvästi jonkin verran toivomisen varaa, todennäköisesti myös miehen itsensä mielestä. Encorena kuullun ehkä Kotiteollisuuden eniten kautta aikain radiossa soineen hitin “Minä olen” aikana Hynynen oli jo alkuspiikissään epävarma muistaako kappaleen sanat ja niinhän siinä lopulta kävikin, että ensimmäisen kertosäkeistön jälkeen homma meni sekoiluksi “vittu mie en kuule mitään” karjuntoineen, mikä herätti kieltämättä myös suurta hilpeyttä yleisön puolella. Miksi ei myös lavalla. 

Varsin viihdyttävän Kotiteollisuus-keikan lopun huipennus tapahtui festivaalin juontajana koko viikonlopun toimineen Radio Novan Esko Eerikäisen juontaessa yhtyettä pois lavalta saatesanoin “Jouni lähtee ajamaan yhtyettään kohti Lappeenrantaa”. Tähän Hynynen pääsi vielä kuittaamaan mikrofoniin “mie lähen nyt kyllä nukkumaan”. Mitään sen ihmeellisempää ei Vauhtiajojen perjantai-ilta enää tarjonnut ja lopulta festivaalialuetta jo tyhjennettiinkin hiljalleen heti soiton lakattua järjestäjien toimesta. Seuraava päivä toisi tullessaan enää yhden metalli- tai “rock n roll-musiikkia” soittavan yhtyeen, kuten yhtyeen kitaristi-laulajalla on tapana asia ilmaista.

Lauantai 14.8.

Vauhtiajot-festin lauantain ensimmäiseksi esiintyjäksi oli merkitty jo hyvissä ajoin muutama viikko aiemmin Lemiläinen Stam1na. Keikan aloitusajankohta herätti pitkään kummeksuntaa ainakin allekirjoittaneessa, sillä sen oli määrä alkaa jo kello 15. Suurena kysymysmerkkinä olikin, olisiko tuohon aikaan festivaalilla – jonka päivälipun hinta lähenteli 70 euroa – paljoakaan väkeä todistamassa metallibändiä keskellä Seinäjoen keskustaa. Tuohon kun lisäsi vielä sääennusteiden mukaisen sateen mahdollisuuden juuri kyseisen keikan ajaksi, ei kaikella todennäköisyydellä olisi Kaakkois-Suomen metalliveljillä pitänyt olla kovinkaan suuria todennäköisyyksiä alustavasti onnistuneesta keikasta.

Vaan mitäpä vielä? Paikalle saapuessani oli yleisöä noin vartti ennen keikan alkua nihkeästi istumapaikoilla. Arvoilta 50 henkeä. Samaan aikaan taivaalle katsellessa näytti siltä, että ne vähätkin paikalla olijoista tulisivat kastumaan 100% varmuudella. Stam1na oli ajallaan lauteilla, startaten setin uransa ensimmäisellä virallisella singlejulkaisullaan vuodelta 2005. “Kadonneet Kolme Sanaa” mätti eturivin aitaa vasten nojaillutta laumaa vasten kasvoja aivan entiseen malliinsa. Kappaleen tauottua alkoikin lähes samalla sekunnilla ensimmäiset piskot tipahdella taivaalta ja ihmiset kaivaa sadevarusteitaan laukuistaan. Ja hetken kuluttua satoikin aivan kaatamalla, jopa hieman viistosti kohti lavaa sekä Antti Hyyrysen kipparoimaa yhtyettä. Yhtye veistelikin tilanteesta huumoria biisien välissä esimerkiksi lausein “no nyt alkoi näyttää festivaalilta”.

Stam1nan keikan – joka oli tietenkin osa uuden albumin Novus Ordo Rundi 2021 nimisen kiertueen keikkoja – setti koostui pitkälti edellisen kahden albumin materiaalista. Uuden “Novus Ordo Mundi” -albumin kappaleista keikan alkupuolella kuultiin ainakin singlelohkaisu “Betelgeuse” ja “Metropolio”, kun taas edellistä “Taival” -albumia setin alupuolella edusti mukavan tarttuvat kertosäkeistöt omaavat “Elämänlanka” ja “Gaian Lapsi”. Keikan edetessä kävi ilmi myös looginen selitys keikan varhaiselle ajankohdalle, sillä yhtye hehkutti ääneen kahden keikan päiväänsä, joista toinen olisi tuleva myöhään samana iltana Jyväskylässä.

Muutaman vuoden takainen ”SLK”-albumin black metal-yhtyeiltäkin lainaileva live-vakio “Panzerfaust” palautti settiin puolen välin tuntumassa sitä ärhäkämpää Stam1na-ilmaisua, luoden synkkien pilvien ja etäällä jyrähtelevän ukkosen kanssa hetkellisesti jopa hieman kauhuelokuvamaisen tunnelman. Tässä vaiheessa yleisöäkin näytti olevan yhä enemmän ja yhä lähempänä lavaa, kuitenkin trendikkään turvallisesti ja ajan hengen mukaisesti turvavälit huomioiden. Merkillepantavaa oli myös eturivin kasvomaskien käyttö, joita ei juuri muilla keikoilla eturiviläisillä näkynyt. Ehkä juuri siksi myös juontaja Eerikäinen sivalsi hieman kevyesti provosoivaa huumoria aiheesta yleisön suuntaan, alkujuonnossaan ihmetellen eturivin kasvomaskeja. Mieleen tulee väkisinkin olisiko metallikansa sittenkin hieman vastuuntuntoisempaa näissä asioissa? Todistetusti kun ovat myös uskollisimpia keikoilla kävijöitä, mitä ei ihan liikaa ole viimeiseen vuoteen ollut mahdollista kokea. Eikä tulevista keikoista varmasti jatkossakaan haluaisi jäädä paitsi.

Stam1nan keikan viimeisen kappaleen ”Sirkkeli” aikana nähtiin jopa vakuuttava viiden tai kuuden henkilön lyhytkestoinen ”circle pit”. Asia jota ei ole päässyt itse todistamaan noin pariin vuoteen missään livekeikoilla. Moshausta ja nyrkkien ilmassa takomista riitti muutenkin yleisössä, mikä oli varsin piristävää sateen taakseen jättämässä kosteahkossa kelissä pitkästä aikaa.

Ja yhtä kaikki Vauhtiajojen lauantai oli avattu energisellä rypistyksellä kotimaista kärkipään metallia Stam1nan muodossa, jonka jälkeen lavalle astui varsin kirjava joukko esiintyjiä toisensa jälkeen kotimaiselta pop-musiikin kentältä, aina esimerkiksi Kaija Koosta Reino Nordiniin ja Chisuun. Sen enempää illan ja viikonlopun pop-artistien keikkoja ruotimatta totean Vauhtiajojen onnistuneen järjestelyissä vähintään hyvin, myös ”koronaturvallisuus” huomioiden. Vaikka ihmisillä näkyi ulkoilmassa järjestetyssä tapahtumassa kasvomaskeja todella vähän, oli alueen käsidesi-tarjonta ja mahdollisuudet turvaväleihin otettu todella hyvin huomioon. Hieman eri asia tietysti oli, miten moni turvavälejä halusi keskenään noudattaa. Artistien keikat ja niiden siirtymät tuntuivat sujuvan myös aivan ongelmitta, ja lopulta voisi summata, että sääkin suosi kävijöitä varsin hyvin. Lauantai-illan esiintyjiin olisi tietysti toivonut lisää rock-tai metallimusiikkia, mutta aivan hyvänä festivaalina voi Vauhtiajot festiä 2021 pitää tälläkin esiintyjärosterilla. 

Kuvat ja teksti: Jani Lahti