Seinäjokelainen rock-yhtye Who Stole The Lipstick julkaisi debyyttisinglen
Seinäjoelta tuleva, psykedeelistä energiaa välittävä rock-yhtye Who Stole The Lipstick meni studioon kolmeksi päiväksi eikä edes hajonnut. Sen sijaan tuloksena syntyi tuplasingle ”Who Stole The Lipstick on Christmas Eve”, joka ilmestyy16.12.2022 suoratoistopalveluihin. Bändin debyyttisinglen avaa räikeän punk esittelybiisi ”Who the f*ck is Who Stole The Lipstick”. Toinen kappale on rauhallisempi, tunnelmallisempi ja toivoa kysyvä joululaulu ”Oh Darling it’s Christmas”.
Who Stole The Lipstick on 2021 vuoden alussa perustettu yhtye, joka tänä vuonna aktivoitui yhtyeen laulajan 1Tipen julkaistessa ensimmäisen studioalbuminsa ”Mä en jaksa olla ruotsin tunnilla enää”. Yhtye on keikkaillut ahkerasti levyn tiimoilta ja saavuttanut kuulijoita. Seinäjoella hyvään nousuun päässyt Lipstick on ihastuttanut etenkin taitavilla soittajilla sekä hurmiollisella esiintymisellään. Bändi suunnittelee lisää oman musiikin säveltämistä sekä yhä enemmän keikkoja vuonna 2023.