Sekoitus tyylejä ja muusikkoja: arviossa Endless Chainin ”Forthcoming Past”
Lahtelainen projektikokoonpano Endless Chain julkaisi kesäkuussa debyyttialbuminsa nimeltä ”Forthcoming Past”, joka on vaikea kokonaisuus pohdittavaksi. Levyltä ei voi nostaa pelkästään yhtä kappaletta edustamaan albumin sisältöä, sillä kappaleet ovat keskenään hyvin erilaisia ja -tyylisiä. Levyllä on mukana paljon sessiomuusikoita, mikä ei tosin yksistään selitä kappaleiden keskinäistä erilaisuutta.
Kitaristi-säveltäjä Timo Mölsä löytyy jokaisen kappaleen takaa ja vaikuttaa siltä, että kappaleet on tehty erilaisissa ajatusvirroissa, ja niissä on haettu erilaisia tunnelmia. Albumia onkin vaikea lähteä suosittelemaan kenellekään tietyn musiikkilajin ystävälle. Toisin on sen sisältämien sinkkujen suhteen, sillä niistä jokaisella on vahva ja selkeä oma ääni.
Ensimmäisen kuuntelukierroksen jälkeen levystä jäi kerrokseton fiilis, aivan kuin se olisi vain tyhjyyden päälle tehty kevyt kerros musiikkia. Toisen kuuntelun jälkeen ymmärsin, että kyseinen tunne jäikin vain joistain tietyistä kappaleista tai kappaleiden kohdista. ”They’re The Ones To Fall” -kappaleen pelastus on kertosäkeessä kuultu karhea tuplaääni sekä kitarat, joita ilman biisi olisi ollut minun makuuni aivan liian pintalentoinen. Haluan, että musiikki pureutuu ihon alle useammalla kuin yhdellä tavalla. Kitaraosuuksia olisin mielelläni kuullut jopa vahvempina, nyt ne jäivät kauemmaksi taustalle.
Mainos päättyy
”All Of The Above” -kappale oli ensimmäinen biisi, jonka tempo ja tunnelma saivat minut hieman liikehtimään. Kokonaisuus toimii napakkana ja näkisin kappaleen väkevänä ”avausbiisinä”. Levyn seuraaville biiseille se ei kuitenkaan toimi saattelijana, sillä biisit ovat liian erilaisia keskenään. Levyn ehdottomaksi suosikikseni nousee ”A Letter” -kappale, jonka tunnelma on niin vahva, että se vaati useamman kuuntelukerran. Se napsahti alkavaksi yhä uudelleen, usein jopa useammankin kerran, ennen kuin jatkoin loppulevyn parissa. Biisin rauhalliset äänet, musiikilliset melodiat ja niiden rytmitys tukivat vahvasti kappaleen tunnelmaa.
Minulle muodostui poikkeuksellisesti suosikit myös pelkän laulun ja soittimien suhteen: Rumpuosuudet nousivat vahvasti ”Nothing More” -kappaleessa, kun taas ”The Wild One” -biisissä pidin laulaja Ville Hovin äänestä, vaikkei kappale muuten iskenytkään. Kitarat nousevat ”Scars On Me” -biisissä selkeästi esiin, ja biisin varma tahti muuttui hyvin mielenkiintoiseksi loppuvedon myötä.
”Forthcoming Past” on täynnä lahjakkuutta ja laatua, siitä ei ole epäilystäkään. Kappaleet eivät silti vie eteenpäin, vaan albumilta puuttuu niitä yhteensitova osa. Tulen kuuntelemaan albumin yksittäisiä biisejä jatkossa, ja bändi jää varmasti seurantaan. Vaikkei ”Forthcoming Past” puhuttelisi kokonaisuutena, voivat yksittäiset, osuvat kappaleet liikuttaa vahvastikin.