”Selkävoitto vastoinkäymisistä” – arviossa Massacren ”Resurgence”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 22.10.2021

Yhtenä vanhan liiton Florida death metalin oikukkaimpana hahmona tunnettu vokalisti Kam Lee onnistui paluussaan tällä kertaa toisella yrittämällään. Chuck Schuldiner -vainaan kanssa Deathin esiasteen, Mantasin vuonna 1983 perustanut ja siinä vuoteen 1984 vaikuttanut laulaja-rumpali lähti omiilleen perustaen Massacren vuonna 1985.

Nyt 36 vuotta tuota myöhemmin vuorossa on periodeittain toimineen floridalaisyhtyeen kolmannen pitkäsoiton ”Resurgencen” julkaisu. Leen ja The Absence -yhtyeen runkomiehistöön kuuluvien rumpali Jeraime Klingin (mm. Venom Inc.) ja kitaristi Taylor Nordbergin viime vuonna epäonnistuneen, yhdysvaltalaisjäsenistä koostuneen Massacre-kokoonpanon kasaamisyrityksen jälkeen Lee ei jäänyt tapahtunutta surkuttelemaan vaan kasasi yhtyeen uusiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutuudellaan Massacren scifi-kauhukuvasto ammentaa biisiaineksensa jälleen samasta ruton runtelemasta, visvaisesta ryönästä kuin mitä ensidemollaan ”Chamber Of Ages” (1986). Juurille on siis palattu nostalginen pilke silmäkulmassa, eikä tämä suunnitelman lopputulos kuullosta ollenkaan huonolta. Leen lisäksi alkuperäisestä Massacre-kokoonpanosta mukana yhtyeen nykykokoonpanossa on mukana basisti Mike Borders. Lisäksi Lee pestasi yhtyeen riveihin brittiläisen, ’miljoonan taalan riffinikkarinakin’ tunnetun Memoriam– ja As The World Dies -kitaristi Scott Fairfaxin soittamaan soolokitaraosuudet. Mies suoriutuukin roolistaan hienosti, tuoden mausteena mukanaan keitokseen hyvällä maulla Schuldinerille tunnusomaisen kuuloisia harmoniamelodioita ja sooloja rujompaa liidisoittoa unohtamatta. Tasapainoisesti ja nokkelan vaihtelevasti biisejä rytmittävästä kuolonmetalliriffittelystä albumilla vastaavat puolestaan ruotsalainen kitarakaksikko, Wombbathista tuttu Jonny Pettersson ja Megascavenger– ja Rib Spreader -keihäsmies Rogga Johansson. Massacren hienosti groovaavan komppityön lukkona toimii puolestaan norjalaisrumpali Brynjar Helgetun (mm. Crypticus). Viimeksimainitut ovat entuudestaan tuttuja myös Kam Leen sivuprojektiyhtyeestä The Grotesquery.

Lee hehkuttaa mediatiedotteessa tuoreen Massacre-kokoonpanon jäsenten ymmärrävän yhtyeen luonteen ja toimintaperiaatteet sooloilun sijaan, korkealaatuista osaamista ja tiimityötaitoja unohtamatta. Kovin väärässä hän ei asian suhteen varmastikaan ole ollut. Samalla Leen sanoista voi tulkita pienoisen kuitin lentävän sittemmin Inhuman Condition -projektiyhtyeensä biiseihin Massacrelle tarkoitetut ideansa hyödyntäneiden Klingin ja Nordbergin suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyisen, eurooppalaispainotteisen Massacre-kokoonpanon päivitetty soundi on paitsi vahvatekoista, myös monipuolisesti ja vihaisesti potkivaa. Kymmenen kappaleen perinnetietoisen, keskitempoisen tai sitä raskaammilla elementeillä toimivan musiikillisen murhatyön vietäväksi kuulija voi heittäytyä nautinnolla. Kappaleet rouskuttavat hyvin varioden eteenpäin kadottamatta juuri missään kohtaa punaista lankaansa.

Vaikka Lee alleviivaakin yhtyeensä juurilleen palaamista, on nyky-Massacren otteista aistittavissa tuoreutta ja uudistusmielistä intoa ottaa pelotta mukaan elementtejä myös klassikkodebyyttialbuminsa ”From Beyond” (1991) jälkeen lanseerattujen tyylillisien elementtien seasta. Vaikutteita löytyy aina jyrkästä groove metallista (”Ruins Of R’lyeh”) aina metalliseen hardcoreen (”Servants Of Discord”) asti.

Albumin parhaimmistoon nousevat julmasti doomahtava avausraita “Eldritch Prophecy,” vanhan kunnon keskitempoisen Napalm Deathin mieleen tuova  thrash-pitoinen turpasauna ”The Whisperer In Darkness” ja perinteisempi pikametallimallinnos “Innsmouth Strain”. Myös varhaisimman Amorphiksen kohtalokkaita kitaramelodioita ja synkkyyttä mallintava raskastelu “Book of the Dead” ja Slayer-tempossa nakuttava moukarointi “Into The Far – Off Void” kohoavat biiseinä samalle tasolle. Lee pestasi levylle mukaan myös muutaman vierailevan multakurkun. Kontribuutionsa albumille antavat Marc Grewe(Insidious Disease), Dave Ingram (Benediction, Ex-Bolt Thrower), Anders Odden (Cadaver) ja Pete Slate (Druid Lord).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dan Swanön (ex-Edge of Sanity, ex-Bloodbath) studiollaan yhdessä kitaristi Petterssonin kanssa napakan selkeäksi ruuvaama soundimaisema on melkolailla kohdillaan, vaikka allekirjoittaneen mielestä yleissoundin bassopäitä olisikin saanut korostaa vielä aavistuksen verran tuhdimmiksi.

Perinteisiä polkuja ja historiaansa kunnioittavana death metal -veteraanina Lee kumppaneineen on kumminkin onnistunut loihtimaan Massacren katalogin jatkeeksi albumin, joka ammentaa menneisyydestään mutta ei elä siellä. ”Resurgence” on oiva osoitus tinkimättömästä periksiantamattomuudesta ja siitä, kuinka yhtyeen visio tulee viedä tyylikkäästi maaliin asti vastoinkäymisistä huolimatta.

8+/10

Kappalelistaus:

1. ”Eldritch Prophecy”
2. ”Ruins Of R’lyeh”
3. ”The Innsmouth Strain”
4. ”Whisperer In Darkness”
5. ”Book Of The Dead”
6. ”Into The Far-Off Void”
7. ”Servants Of Discord”
8. ”Fate Of The Elder Gods”
9. ”Spawn Of The Succubus”
10. ”Return Of The Corpse Grinder”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat