SemiLive striimasi Shiraz Lanen keikan – miten katsomiskokemus vertautuu oikeaan keikkakokemukseen?

On sanomattakin selvää, että koronavirus on pistänyt koko maailman helvetinmoiseen myllerrykseen. Tämä on heijastunut lähes kaikille aloille, mukaan lukien totta kai tapahtuma- ja musiikkialalle. Lukemattomat bändit ja keikkajärjestäjät ovat joutuneet siirtämään keikkoja tai jopa kokonaisia kiertueita, kun taas toiset ovat joutuneet perumaan niitä kokonaan. Näinä epävarmoina aikoina jotkut ovat kuitenkin myös etsineet vaihtoehtoisia tapoja jatkaa ihmisten viihdyttämistä. Yksi näistä on keikkojen soittaminen ilman paikalla olevaa yleisöä ja niiden striimaaminen niin, että fanit ympäri maailmaa voivat katsoa keikat kotona. Tämän on mahdollistanut esimerkiksi Storia SemiLive, joka perjantaina 3. huhtikuuta striimasi Suomen tämän hetken kovimpiin rock-bändeihin kuuluvan Shiraz Lanen keikan livenä. Ja miksei? Vaikka tämänhetkinen keikkakalentereiden tyhjentyminen on monelle muusikolle äärimmäisen vaikea tilanne, on heillä silti mahdollisuuksia tienata elantoa esimerkiksi oheistuote- ja levymyynnillä. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa roudareista ja muusta keikkojen teknisestä toteutuksesta vastaavasta henkilökunnasta, jotka ovat nyt ilman työtä. Oikein toteutettuna striimatut keikat voivat olla mahdollisuus auttaa näitäkin ihmisiä niin, etteivät he jää täysin tyhjän päälle.

Olen nähnyt Shiraz Lanen livenä useampaan otteeseen viime vuosina sekä koti-Suomessa että ulkomailla. Joka kerta bändi on vakuuttanut energiallaan ja soittotaidoillaan ja ajan kanssa entistä enemmän myös sävellyksillään. Esimerkiksi vuonna 2018 ilmestynyt ”Carnival Days” on yksi omia suosikkejani viime vuosien rock-levyistä, ja suosittelenkin sitä lämpimästi. Tämän ja muiden julkaisujensa biisejä Shiraz Lane veti striimikeikkansa aikana tutulla energialla ja omistautumisella. Hetkittäin poikkeustilanne näytti itse asiassa jopa pelaavan bändin vahvuuksiin. Esimerkiksi bändin aloittaessa kappalettaan ”You Will Remain” keulakuva Hannes Kett inspiroitui pitämään lyhyen puheenvuoron, jossa tämä otti kantaa maailman tämänhetkiseen tilanteeseen. Pääteesi oli, että parempi huominen on tulossa, raha ei ole tärkeintä ja meidän tulisi muistaa rakastaa toisiamme. Bändin sanoituksissa on aina ollut kantaa ottavaa ja yhteiskunnallisesti valveutunutta kulmaa, minkä vuoksi kyseinen puheenvuoro tuntui tälle orkesterille täysin luontevalta.

Keikan alkupuolella havaittavissa oli kuitenkin pientä kompastelua ääniongelmien puolesta. Esimerkiksi striimin avannut juonto ennen bändin astumista estradille kuului hädin tuskin, kun taas bändin alkaessa soittaa miksaukseen eksyi jonkin verran ylimääräistä säröä ja hälyääntä. Jo ensimmäinen kappaleen aikana homma saatiin kuitenkin korjattua, ja koko loppukeikka sujui oikein mallikkaasti. Mitä nyt laulaja Hannes Kettin takki näytti revenneen toisen kainalon kohdalta, mutta sehän on vaan rokkenrollia. Ja kyllä kyseinen kimalteleva takki ainakin puhutteli omaa glamrokkareiden pukeutumista ihailevaa sieluani. Shiraz Lanen jätkät ovat ehdottoman onnistuneesti omaksuneet rokkitähtien elkeet.

Striimikeikan vetäminen on kuitenkin jossain määrin erilainen kokemus kuin keikan soittaminen paikalla olevalle yleisölle. Kiitokset Shiraz Lanelle kuuluukin siitä, että bändi ei edes yrittänyt piilotella tuntemaansa mahdollista epävarmuutta tilanteesta, vaan bändin keulakuva myönsi avoimesti striimin aikana kokemuksen olevan uusi ja outo koko poppoolle. Kyllähän keikat ovat loppujen lopuksi yhteisöllisiä tapahtumia, jotka perustuvat jossain määrin esiintyjän ja yleisön väliseen vuorovaikutukseen. Kun yleisö ei olekaan fyysisesti paikalla vaan jossain muualla, mihin suuntaan esiintyjän tulisi sitten yrittää ottaa kontaktia? Kameramieheen? Valokuvaajaan? Totta kai bändi voisi myös unohtaa ympäröivän maailman ja sen sijaan suunnata huomionsa toisiinsa, jolloin striimin katsominen olisi yleisölle jossain määrin kuin treenikämppävedon katsomista.

Shiraz Lane ei kuitenkaan tyytynyt tähän vaan yritti poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta ottaa kontaktia videon välityksellä keikkaa seuraaviin katsojiin. Hetkittäin tämä toimi, hetkittäin taas ei. Esimerkiksi jotkin pyynnöistä laulaa mukana tuntuivat hiukan hoopoilta, kun vastaukseksi kuului vain hiljaisuutta. Pienen alkukankeuden jälkeen bändi tuntui kuitenkin löytävän oikean lähestymistavan, ja esimerkiksi keikan loppupuolella laulaminen suoraan kameralle kappaleiden ”Do You” ja ”To the Moon & Back” aikana sai keikan tuntumaan hyvällä tavalla intiimiltä. Tai oikeastaan en osaa suoralta kädeltä edes sanoa, paraniko bändin ulosanti todella keikan edetessä vai antauduinko minä vain katsojana musiikin vietäväksi ja lopetin turhan analysoinnin? Ehkä vähän molempia.

Bändin suurin ja parhaiten toimiva apuväline kontaktin saamiseen katsojiin oli kuitenkin koko keikan ajan heidän vierellään ollut tabletti, josta bändiläiset biisien välissä vilkuilivat fanien chattiin jättämiä viestejä. Striimin hauskimpia puoliakin olikin nähdä jätkien kerääntyvän tabletin ympärille lukemaan hymysuin viestejä yhdessä. Yhdessä vaiheessa katsojia myös kehotettiin lataamaan videoita itsestään laulamassa biisien mukana Instagramiin. Huomattavasti toimivampi tapa pyytää ihmisiä osallistumaan keikkakokemukseen kuin käskeä tyhjää huonetta laulamaan mukana. Tässä mielessä striimi olikin omiaan korostamaan sosiaalisen median parhaita puolia. Monella on ymmärrettävästi huolia siitä, väheneekö sosiaalinen kanssakäyminen, kun ihmiset tyytyvät enemmän ja enemmän tuijottamaan älylaitteidensa ruutuja. Jos kuitenkin tunnet itsesi ulkopuoliseksi eikä lähipiirissäsi tai lähialueillasi tunnu löytyvän samanmielisiä ihmisiä, ei sinulla ole ketään, jolle puhua. Sosiaalinen media voi tällöin auttaa löytämään tukiryhmiä, jotka saavat tuntemaan olon vähemmän yksinäiseksi. Kun maailma pienenee, ei kenenkään tarvitse olla yksin.

Tässä mielessä sosiaalinen media ja Internet ovat poikkeuksellisen loistava väline luomaan kontakteja yli maarajojen ja kuuluvuuden tunnetta kaikkien maailman ihmisten kanssa. Oikeaa ihmiskontaktia se ei tästä huolimatta voi kuitenkaan korvata. Sama periaate pätee myös keikkakokemukseen. Olen ollut lukemattomia kertoja kiitollinen YouTubeen päätyneistä kokonaisista lempibändieni keikoista, jos kyseessä on ollut kiertue, jolla en ole voinut nähdä bändiä. Näin olen sentään päässyt näkemään, millaiset lavashow’t ja settilistat näillä kiertueilla on ollut. Ilman näitä videoita olisin jäänyt näistä kiertueista kokonaan paitsi. Jos minulla olisi kuitenkin ollut mahdollisuus mennä keikalle, olisinko silloin tyytynyt katsomaan fanien kuvaamia YouTube-videoita kotona? En tietenkään, en missään tapauksessa. Vaikka videon välityksellä keikan visuaalisen ilmeen voi nähdä ja musiikin kuulla, ei tämä vertaudu kokonaisvaltaiseen kokemukseen olla osa yleisöä ja olla vuorovaikutuksessa silmiesi edessä esiintyvän bändin kanssa. Tämä korostuu entisestään Shiraz Lanen kaltaisen bändin kanssa, joka ei ole teatraalinen eikä hyödynnä suureellisia lavasteita tai rekvisiittaa. Kun lavalla ei ole visuaalisen ilmeen puolesta pällisteltävää, perustuu keikka lähes täysin bändin ja yleisön väliseen jaettuun energiaan, joka taas perustuu jaettuun rakkauteen samaa musiikkia kohtaan.

Viimeinen keikka, jonka itse pääsin kokemaan ennen kuin paska todella osui tuulettimeen Suomessa koronaepidemian suhteen, oli Lindemannin suorastaan loistava Helsingin-keikka reilu kuukausi sitten. Keikan aikana bändi yltyi viskomaan yleisöön kakkuja ja kaloja. Vaikka itse täpärästi väistin kalan lentämistä päälleni, jättivät roiskeet ja kalan lähietäisyys kuitenkin sellaisen hajun, että hiukseni haisivat kalalle vielä monta tuntia myöhemmin kotiin päästessäni. Vaikka bändeillä on usein tapana ottaa yhteyttä yleisöön myös joskus fyysisesti, tuntui Lindemannin keikka jopa poikkeuksellisella tavalla päällekäyvältä. Onhan esimerkiksi yleisöön ammuttu paperisilppu paljon helpompi jättää huomiotta kuin kohti lentävä haiseva kala. Vaaran tunnetta tässä ei suoranaisesti voi sanoa olleen, mutta koin silti jollain tavalla saaneeni edes pienen maistiaisen siitä tunteesta, joka yleisöillä on varmaan ollut esimerkiksi W.A.S.P.:in keikoilla 80-luvulla Blackie Lawlessin viskoessa raakaa lihaa yleisöön. Videoita tällaisesta voi kyllä katsoa Internetin ihmeellisessä maailmassa, mutta kokemusta itseään ei video tai striimi pysty välittämään. Siksi odotankin innolla sitä päivää, kun voimme kaikki taas jakaa näitä kokemuksia keikkapaikoilla bändien kanssa – Shiraz Lanen ja kaikkien muidenkin.

Settilista:

Keep It Alive
Momma’s Boy
Carnival Days
Mental Slavery
Tidal Wave
House of Cards
Paljain Jaloin
Reincarnation
You Will Remain
Do You
To the Moon & Back
Harder to Breathe
Story to Tell

Teksti: Markus Mickels
Kuvat: Heta Hyttinen