The Man-Eating Tree vuonna 2016. Vesa Ranta kuvassa oikeanpuolimmaisimpana.

Sentencedin ja The Man-Eating Treen rumpali Vesa Ranta päättää muusikon uransa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.8.2017
The Man-Eating Tree vuonna 2016. Vesa Ranta kuvassa oikeanpuolimmaisimpana.

Pitkän linjan suomalainen rumpali Vesa Ranta päättää muusikon uransa. Asiasta tiedotti Facebook-sivullaan The Man-Eating Tree, jossa Ranta soitti vuodesta 2009 lähtien, jolloin yhtye perustettiin. Ranta soitti The Man-Eating Treessä kolmella täyspitkällä albumilla ja kahdella singlellä. Ranta on ilmoittanut haluavansa keskittyä uraansa valokuvaajana ja videoiden tekijänä.

44-vuotias Ranta tuli tutuksi myös urastaan Sentencedissä, jossa hän oli mukana bändin koko elinajan vuosina 1989-2005. Sentencedin ajoista miehen ansioluetteloon kertyi kahdeksan täyspitkää albumia, yksi livealbumi, kaksi EP:tä, viisi singleä, kaksi split-albumia, kolme demoa ja yksi live-DVD.

Ranta soitti rumpuja myös death metal-bändi Anthonyn ”Two Songs of Sorrow”-singlellä vuonna 1991. Vuosien varrella Ranta on lisäksi ehtinyt laatia useiden albumien kansitaiteita, ja toimia valokuvaajana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Man-Eating Tree toivottaa Rannalle onnea matkaan ja kiittää tätä kaikesta vuosien varrella koetusta. Bändi kertoo päivityksessä myös kirjoittavansa uutta materiaalia, ja aikoo siirtyä studioon vielä tämän vuoden aikana.

Facebook-päivityksen voit lukea kokonaisuudessaan alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat