Septicflesh ja Carach Angren maaliskuussa 2022 Suomeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2021

Maaliskuun 2022 lopulla Suomessa on luvassa kaksi annosta herkullista ääntä. Kreikkalainen kuolometallikopla Septicflesh ja hollantilainen mustan metallin tulkki Carach Angren näyttävät perjantaina 25. maaliskuuta Tampereen legendaarisella Yo-talolla ja seuraavana iltana Helsingin On the Rockissa kuinka suureksi ja mahtavaksi äärimetallikin voi kasvaa.

Näissä illoissa ei ole pääesiintyjää, vaan molemmat yhtyeet ovat jo kannuksensa ja faninsa ansainneet. Septicflesh perustettiin vuonna 1990 ja se on julkaissut jo 11 pitkäsoittoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Carach Angren on puolestaan 2000-lukulainen ryhmä, mutta silläkin on plakkarissa 6 albumia, joista viimeisin Franckensteina ”Strataemontanus” on vuodelta 2020.

Sekä Septicfleshin että Carach Angrenin julmat sinfoniat ovat soineet Suomessa aiemminkin ja yleisö on enemmän kuin valmiina uuteen kohtaamiseen. Luvassa kaksi tapahtumaa, joiden jälkeen tunnelma on ja pysyy katossa muutamankin tunnin: totaalinen raskaan musiikin kokemus odottaa ottajaansa.

Liput molemmille keikoille ovat jo myynnissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

SEPTICFLESH (GRC)
CARACH ANGREN (NED)

pe 25.3.2022 Tampere, Yo-talo (liput alk. 29,50 e / Lippupiste)
la 26.3.2022 Helsinki, On the Rocks (liput alk. 29,50 e / Tiketti)

Ennakkoliput ovat myynnissä nyt.

www.septicflesh.com
www.carach-angren.nlyo-talo.fi
www.rocks.fi
www.nem.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat